Tulesta

Aito tuli, vaiko vain maalaus seinällä?

Tänä aamuna mieltäni askarruttaa jälleen kerran asia, josta jotkut tai useimmat eivät haluaisi kuulla mitään. Miksi en kirjoita sellaista, mikä miellyttäisi kaikkia ihmisiä siinä määrin, että blogistani mainittaisiin jopa tiedotusvälineissä? Olenko tahtomattanikin tai tiedostetusti joutunut samaan kategoriaan veljeni Paavalin kanssa, joka toteaa, ei ilolla, mutta jumalallisella tietoisuudella:

”Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut.” (Gal.1).

Paavali tajusi koko olemuksellaan, ettei hänen tehtävänsä ollut miellyttää ihmisiä, vaan herätellä heidät ajattelemaan iankaikkista parastaan. Herrallamme oli jonkin aikaa suuri seuraajajoukko, mutta julistamansa totuuden tähden hän sai kokea tulleensa monien mielestä heidän vihamiehekseen. Ihminen on uskonnollinen ja etsii tavalla tai toisella jonkinlaisen hengellisen tyydytyksen, valheellisuudestakin riippumatta.

Useimmissa piireissä puhutaan viimeisistä ajoista ja jopa maailmanlopustakin, eläen kuitenkin lähes joka suhteessa ikään kuin hyvinvoinnin jatkumossa. Oikeastaan mikään kohtaamamme ja vastaan tuleva ei todista elämänasenteemme puolesta, vaan jos olisimme todella nähneet kaiken tämänpäiväisen esim. kuusikymmenluvulla, olisimme lausuneet selvästi julki elävämme katastrofin keskellä! Kaikesta huolimatta kaikkialla puhutaan ja todistetaan jumalallisesta tulesta ja voimavaikutuksista, ilman että sisin todella tulisi vakuuttuneeksi. Hymy kasvoilla ja kohotetut kädet eivät ole mikään todiste tulesta ja voimasta, ei edes voimallisin ylistyskään! Mieleeni tulee yhä uudelleen ajatus, ettei meillä nykyisessä tilanteessa ole oikeutta edes hymyilemiseen, ennen kuin todellinen muutos tapahtuu yksilöissä ja seurakunnissa!

Kuinka monta vuotta tai vuosikymmentäkin olemme iloinneet ja riemuinneet kauniista tulen kuvasta kotimme tai seurakuntamme salin seinällä, ajattelematta ollenkaan, että:

”Silloin hänen äänensä järkytti maata, mutta nyt hän on luvannut sanoen: ’Vielä kerran minä liikutan maan, jopa taivaankin’. Mutta tuo "vielä kerran" osoittaa, että ne, mitkä järkkyvät, koska ovat luotuja, tulevat muuttumaan, että ne, jotka eivät järky, pysyisivät. Sentähden, koska me saamme valtakunnan, joka ei järky, olkaamme kiitolliset ja siten palvelkaamme Jumalaa, hänelle mielihyväksi, pyhällä arkuudella ja pelolla; sillä meidän Jumalamme on kuluttavainen tuli.” (Hebr.12).

 Me kaipaamme ja tarvitsemme aitoa, jumalallista tulta, mutta me emme saa pettää itseämme ja toisiamme jäljitellyllä tai valheellisella tulella. Siitä meillä on varoittava esimerkki Aaronin pojissa, jotka kylläkin olivat pappeja, mutta jotka halusivat itsekorostuksen tähden ansiottoman aseman kansan edessä ja silmissä. Jumalallinen tuli iski alas taivaasta, mutta ei sinne mihin sitä odotettiin, vaan väärän tulen kantajiin!

Me tarvitsemme enemmän kuin mitään muuta aidon helluntain Tulen, mutta sitä ei voi kukaan luoda tai jäljitellä, vaan se lankeaa yllemme ainoastaan jos Herramme tavoin olemme tässä ajassa täynnä armoa ja totuutta. Tämä tulee julki asenteessamme lähimmäiseemme!