”Ja hän
antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi,
toiset paimeniksi ja opettajiksi, tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen
työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen, kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen
uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden
täyden iän määrään, ettemme enää olisi alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja joita
viskellään kaikissa opintuulissa ja ihmisten arpapelissä ja eksytyksen
kavalissa juonissa; vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin
tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus, josta koko ruumis, yhteen
liitettynä ja koossa pysyen jokaisen jänteensä avulla, kasvaa rakentuakseen
rakkaudessa sen voiman määrän mukaan, mikä kullakin osalla on.” (Ef.4).
Olen surulla pannut merkille, kuinka useissa
seurakunnissa on kadotettu näky Jumalan Seurakunnan todellisesta olemuksesta.
Puhutaan oikeista asioista, toteuttamatta kuitenkaan esitettyjä totuuksia käytännössä.
Missä suhteessa tämä poikkeaa nykyisestä ja jo kauemminkin vallinneesta
politiikasta? Olen aina sanonut, ettei minusta ole poliitikoksi eikä
yleensäkään johtajaksi, koska minulla ei ole siihen virkaan ominaista
peruspiirrettä. Todellinen poliitikko ja kansanedustaja on kykenevä puhumaan
tunnin sanomatta yhtään mitään. Minä taas en voi puhua muutamaa minuuttiakaan
ilman jonkinlaista sanomaa.
Pyrin pitämään yhteyttä eri kristillisiin piireihin.
Kaikkialla näyttää nyt siltä, että seurakunnassa ei olekaan enää kuin vain yksi
tai muutama virka, joita hoitavat palkatut henkilöt. Viime vuonna oli muutamia
talkoita, joihin olen vuosien aikana osallistunut tavatakseni ihmisiä. Kirkon
pihan haravointitalkoissa oli helposti lueteltava joukko osallistujia: poikani
isä, entisen vaimoni mies ja minä! Kolmen tunnin urakan jälkeen päätin jäädä
minäkin pois seuraavana vuonna!
Kesäkodin talkoissa meitä oli nyt noin tusina.
Murheelliseksi tekee se, kuinka vähän ihmiset ovat halukkaita osallistumaan
yhteisiin asioihin hyvistä tarjoiluista ja olosuhteista huolimatta. Olisikohan
niin, että me itse, aivan omakohtaisesti, olisimme luomassa yhteisöllisyyden
puutetta?
”…tehdäkseen
pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen,
kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa,
täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään…”
Olemmeko aivan liiaksi alkaneet valita seuraamme ja
lähellemme kelpaavia ihmisiä? Kartammeko jopa niitä lähimmäisiä, jotka
sanankohtamme mukaan itse Jumala on antanut Yhteisöömme, joka omalla tavallaan
on näkymätön mutta kuitenkin koko elämäämme ulkonaisestikin vaikuttava?
”…ja
valvokaamme toinen toistamme rohkaisuksi toisillemme rakkauteen ja hyviin
tekoihin; älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on
tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon
päivän lähestyvän.” (Hebr.10).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti