Kaikkiruokaisuuden aika?

 

”Noiden pariimme luikertaneiden valheveljien tähden, jotka orjuuttaakseen meitä olivat hiipineet vakoilemaan vapauttamme, mikä meillä on Kristuksessa Jeesuksessa, me emme hetkeksikään alistuneet antamaan heille myöten, että evankeliumin totuus säilyisi teidän keskuudessanne.” (Gal.2).

Eikö Paavali noudattanut itse tallentamaansa rakkauden lakia mainitsemalla jopa nimeltä vääryyttä harjoittavia lähimmäisiään? Miten tulee ymmärtää edellinen lainaus tässä ”kaikkiruokaisuuden ajassa”, jossa ns. hengellisyyden puitteet ovat sellaisella tavalla laajennetut, että melkein mitä tahansa pidetään hengellisenä ja kirkollisena? Onko käsite valheveljistä todella niin vanhentunut, että meidän tulee pitää silmämme ja korvamme avoimena kaikelle kohtaamallemme uskonnollissävyiselle julistukselle ja opetukselle? Onko vapaudesta Kristuksessa Jeesuksessa tullut käsite, jolla ei itse asiassa ole minkäänlaisia rajoja?

Meidän on todella vakavasti harkittava ajatuksiamme ja asenteitamme. Määritteleekö ulkoinen kehitys hengelliset käsityksemme, vai olemmeko vieläkin sidotut kirjoitettuun Sanaan? Ei ole väliä sillä, kuka meille jotakin luopumuksellista esittää rakkauden lakien varjolla. Todellinen rakkaus on yhä vielä korjaavaa ja suojaksemme annettua. Vaikka rakkaus yhdistää ja ”peittää kaiken”, erottaa se myöskin meidät kaikesta vahingollisesta, jopa joskus inhimillisesti satuttavalla tavalla. Rakkauden veitsi on terävä, mutta terveellinen!

”Mutta kun Keefas tuli Antiokiaan, vastustin minä häntä vasten kasvoja, koska hän oli herättänyt suurta paheksumista. Sillä ennenkuin Jaakobin luota oli tullut muutamia miehiä, oli hän syönyt yhdessä pakanain kanssa; mutta heidän tultuaan hän vetäytyi pois ja pysytteli erillään peläten ympärileikattuja, ja hänen kanssaan lankesivat ulkokultaisuuteen muutkin juutalaiset, niin että heidän ulkokultaisuutensa tempasi mukaansa Barnabaankin. Mutta kun minä näin, etteivät he vaeltaneet suoraan evankeliumin totuuden mukaan, sanoin minä Keefaalle kaikkien kuullen: ’Jos sinä, joka olet juutalainen, noudatat pakanain tapoja etkä juutalaisten, miksi sinä pakotat pakanoita noudattamaan juutalaisten tapoja?’” (Gal.2).

Jumalamme ja Hänen Sanansa eivät katso henkilöön. Tarpeen mukaan nuhde ja ojennus kohdistuvat jopa arvostetuimpiinkin henkilöihin, jotka ovat täysin samojen määritteiden alaisia kuin kuka tahansa seurakuntalainen.

Meidän ei selvästikään tule sallia vääryyttä, tulee se sitten kenen tahansa kautta! Me emme anna seuraavanlaisille asioille hetkeksikään periksi, sillä olemme jo oppineet jotakin!

”Tehän suvaitsette, että joku teidät orjuuttaa, että joku teidät syö puhtaaksi, että joku teidät saa saaliiksensa, että joku itsensä korottaa, että joku lyö teitä kasvoihin.” (2.Kor.11).