Etsitkö Isänmaata?

 

”Uskossa nämä kaikki kuolivat eivätkä luvattua saavuttaneet, vaan kaukaa he olivat sen nähneet ja sitä tervehtineet ja tunnustaneet olevansa vieraita ja muukalaisia maan päällä. Sillä jotka näin puhuvat, ilmaisevat etsivänsä isänmaata. Ja jos he olisivat tarkoittaneet sitä maata, josta olivat lähteneet, niin olisihan heillä ollut tilaisuus palata takaisin; mutta nyt he pyrkivät parempaan, se on taivaalliseen. Sentähden Jumala ei heitä häpeä, vaan sallii kutsua itseään heidän Jumalaksensa; sillä hän on valmistanut heille kaupungin.” (Hebr.11)

Mitä me olemme odottaneet, mitä kaivanneet? Kaikesta kristillisestä ja aidosta hengellisestä opetuksesta ja julistuksesta huolimatta jokin osa meitä koko ajan etsii tietynlaista täyttymystä. Toivo on yksi kolmesta suurimmasta asiasta elämässämme, ja jos alamme kadottaa sen, ei osamme ole kovinkaan häävi tässä ajassa. Me näemme maallisilla silmillämme aivan liian paljon negatiivista ja masentavaa, antaen väärien henkien kuljettaa meitä suuntiin, joihin emme joskus aikaisemmin olleet kuvitelleetkaan edes katsovamme. Siksi sisäisen ihmisemme silmät ovat saaneet entistä suuremman merkityksen elämässämme tässä ajassa!

En ole enää vuosikymmeniin kuullut laulua, jossa todetaan muukalaisuutemme tämän maan päällä. Se olemus, jonka Jumalamme on meihin asettanut, kaipaa sukulaisuuden Hengessä siihen, mikä on asetettu jumalallisen kansan päämääräksi. Siksi aamulla ensimmäiseksi mielessäni alkoivat soida nuo muutamat sanat:

”Sillä jotka näin puhuvat, ilmaisevat etsivänsä isänmaata.”

”…mutta nyt he pyrkivät parempaan, se on taivaalliseen.”

Miksi masennus ja alakulo sellaisella tavalla pääsevät lähestymään meitä? Olemmeko jossakin vaiheessa alkaneet sittenkin odottaa jotakin sellaista, mikä ei kuulu juuri tähän hetkeemme? Jumala on antanut lupauksensa ja asettanut meihin kaipauksen, mutta odotammeko näkevämme ja kokevamme jotakin sellaista, mikä on näkyvää ja mieltä kiehtovaa, mutta ei aivan todellisen sisäisen kaipauksen mukaista? Vanhan Testamentin uskovaiset odottivat aikanaan lupausten täyttymystä, mutta: ”Uskossa nämä kaikki kuolivat eivätkä luvattua saavuttaneet, vaan kaukaa he olivat sen nähneet ja sitä tervehtineet ja tunnustaneet olevansa vieraita ja muukalaisia maan päällä.”

Kuinka moni tänä päivänä todella kokee olevansa vieras ja muukalainen maan päällä? Varmaankin aika moni, erehtyen täyttämään tämän kaipauksen ja tuskan etsiytymällä saamaan tunnustusta vääristä piireistä. Todellisuudessa me kuljemme tämän maan päällä meihin asetetun kaipauksen johdosta useimmille outoina ja erikoisina luontokappaleina. Älä siis häpeä tunnustaa kansalaisuuttasi, joka eräänä päivänä, ehkä hyvinkin pian, vahvistetaan näkyvälläkin tavalla, ei silloin kun itse haluat, vaan ennalta määrätyllä hetkellä!

”Sillä toivossa me olemme pelastetut, mutta toivo, jonka näkee täyttyneen, ei ole mikään toivo; kuinka kukaan sitä toivoo, minkä näkee? Mutta jos toivomme, mitä emme näe, niin me odotamme sitä kärsivällisyydellä.” (Room.8).

”Sentähden Jumala ei heitä häpeä, vaan sallii kutsua itseään heidän Jumalaksensa; sillä hän on valmistanut heille kaupungin.”