Henkinen väkivalta osa 2

Ihminen kuulemma selällään maatessaan pystyy parhaiten ajattelemaan ja saamaan uusia ideoita. Kasvoilleen maahan heittäytyessään hän kuitenkin osoittaa alamaisuutensa ja vajavaisuutensa korkeamman voiman edessä. Eivätköhän parhaat ja iankaikkisuudessa kestävät ajatukset tule juuri noina hetkinä, kun silmämme ovat suljettuina ja jumalallinen läsnäolo täyttää ilmapiirin!

Ehkä juuri selälleen heittäytyminen on aikaansaanut sen, että aivan vääränlainen vallankäyttö on yleistynyt kautta koko kristikunnan. Hengellisen toimintamme hedelmänä ovat olleet vain entistäkin rikkinäisemmät ihmisrauniot, sen sijaan että nämä olisivat saaneet parantua ja eheytyä jumalallisessa ilmapiirissä. Vallankäyttö kuluttaa energiaa, merkitsee jatkuvaa ja lisääntyvää tarvetta sen lisäämiseen. Valta ei roiku ilmassa, ei leijaile kuin sumuna kansan keskellä, ei tule kuin sade taivaalta, kuin virta joenuomassa.

Vallan harjoittaminen ei ole vain sanoja tai uusia määräyksiä. Se valta josta puhumme, käyttää energianaan ja voimanaan kanssamatkaajia, jotka omalla alistuneisuudellaan maksavat kovan hinnan kaikesta vallankäytöstä. Neljäkymmentä vuotta seurakunnallisessa elämässä on avannut tämän tosiasian silmieni eteen. Juuri siksi Herramme korosti jo itsensä kohdalla tehtäväänsä palvelijana, ei vallan käyttäjänä. Kansakunnissa valtiaat herroina hallitsevat ja päättävät ihmisten elämästä. Niin ei missään suhteessa tule olla kristillisessä seurakunnassa!

Jo noin neljäkymmentä vuotta sitten heräsi mielessäni ajatus, että suurin osa uskovaisuudestamme perustuu siihen, että näemme toiset ihmiset huonompina kuin itsemme. Silloin taisin sanoa, että yli 90 % hengellisyydestämme perustuu omaan ylivoimaisuuteemme. Muutamia vuosia sitten korjasin prosentin 95:een. Ja kaikessa tässä on juuri tuon hallitsemisen perusolemus. Valtaa käyttävä automaattisesti omaksuu ajattelun, minkä mukaisesti hänellä on oikeus käyttää muita ihmisiä tavoitteidensa täyttämiseen. Hän ei missään tapauksessa paljasta vallankäyttönsä perustuvan hyväksikäyttöön, vaan hän aina keksii jonkin hurskaan motiivin tai verukkeen, niin että hyväksikäytön uhrille ei tule mieleenkään että häntä jollakin tavoin petettäisiin.

Miksi seurakuntien penkkirivit siis ammottavat tyhjyyttään? Eikö olisi viimeinen hetki ymmärtää, että hyväksikäytetyt ihmiset viimeinkin ovat tajunneet, että he ovat vain välikappaleita petollisessa uskonnollisessa näytelmässä? He eivät ole mitään luopioita tai kylmenneitä seurakuntalaisia, vaan he ovat rehellisiä ja toteavat, että mitä hyötyä on kaikesta tästä uskonnollisesta teatterista, jossa sanat ja todellisuus eivät pääse kohtaamaan toisiaan.

Jossakin mielessä nämä seurakunnallisesta elämästä etäisyyttä ottaneet ihmiset varmaankin ovat rehellisempiä kuin osa jäljelle jääneistä. Tarvitaan siis jokin radikaali muutos koko alueella!

Aikanaan Erik Ewalds kertoi siitä, kuinka uskovaiset aina sanovat, että pitäisi rukoilla että heistä tulisi sitä ja sitä. Hän totesi ykskantaan: ”Meidän tulisi rukoilla, että uskovaisista tulisi ihmisiä!”

Tässä onkin ongelmamme ydin. Lähes kaikki inhimillisyys ja ihmisyys on kadonnut uskonnollisista yhteisöistä. Koska ihminen ei ole hyväksynyt omaa ajallisuuttaan ja rajallisuuttaan ja haluaa paeta kaikkea epämiellyttävää ja arkipäiväistä, on hän jatkuvan sunnuntain tavoittelussaan päätynyt ratkaisuun, joka merkitsee hänen päättäneen olla enemmänkin jumala kuin ihminen. Tämä itsepetos on niin miellyttävä, että hän katsoo näin suuren asian puolesta kannattavan pettää niin itseään kuin muitakin. Aika roisia, eikö vain?

Itsepetos on vihoviimeisintä mitä uskovainen itselleen voi tarjota. Ja kun on lähdetty itsepetoksen tielle, avautuu eteen lavea tie, jolle mahtuu oikeastaan mitä tahansa. Avautuu koko maailma kaikkine tarjouksineen ja houkutuksineen, eikä väärä vallankäyttö vaivaa omaatuntoa oikeastaan ollenkaan. Itse asiassa omatunto on helppo kadottaa lähes kokonaan, niin että voi vapain ja iloisin mielin toteuttaa kaikkia mielitekojaan, ja innostuksen hakuvalo löytää yhä vielä sopivia kiinnekohtia Jumalan Sanastakin. Silloin oikeastaan koko Raamattu tukee maailmallisia näkemyksiä tällä lavealla tiellä, koska ymmärrys on nyt lisääntynyt, niin että aivan oikeutetusti voidaan esittää kysymys: ”Onko Jumala todella sanonut?”

Eihän toki tässä uudessa innoituksessa ja uudessa valkeudessa kukaan enää epäile sitä, että Jumala todella tarkoittaisi sitä mitä Sanassa sanotaan. Ihminen on saavuttanut sellaisen viisauden ja olotilan, missä hän viimeinkin tajuaa olevansa vapaa tekemään mitä tahansa, toteuttamaan salaisimmatkin mielihalunsa.

Koska ihminen on hylännyt asemansa luotuna olentona, on hän sairaalla tavalla omaksunut Luojan valta-aseman. Koska hänellä kuitenkaan ei ole mitään todellista valtaa eikä voimaa, ei myöskään mahdollisuutta luoda jotakin todellista ja uutta, joutuu hän turvautumaan hyvinkin tuomittaviin ja vääriin metodeihin toteuttaessaan itse omaksumaansa asemaa. Hänen on jostakin saatava aineisto päämääriensä saavuttamiseksi, ja siksi on kehiteltävä jotakin. Hänelle ei ole väliä sillä kuinka todellista kaikki on, hän vain pyrkii eteenpäin narsistisella urallansa. Jossakin mielessä hän on kuin vahvassa humalatilassa oleva kadulla lihaksiaan pullisteleva mies. Hän saattaa huutaa ja räyhätä ja uhkailla valtavilla voimillaan, osoittaen ylivoimaisuuttaan, mutta niin kauan kuin hän ei antaudu sylipainiin tai nyrkkeilyotteluun jonkun vastaantulevan kanssa, on kaikki vain ilmaan hosumista.

Yksin uhoaminen on siis hyvin huvittavaa ja ärsyttävääkin. Katsojien pilkalliset ilmeet johtavat vähitellen siihen, että voimiaan pullisteleva kohdistaa ärtymyksensä johonkin esineeseen tai henkilöön. Ensimmäiseksi saattaa lentää jonkin liikkeen roska-astia seinää vasten, tai sitten lähelle pysäköity auto saa potkun kylkeensä. Jos omistaja on lähistöllä, syntyy jo tilanne missä mitataan eri osapuolien voimavaroja. Harvemmin uhoaja kuitenkaan ryhtyy todelliseen voimainmittelöön, vaan entistä pahempia herjoja heitellen jatkaa horjuvaa kulkuaan kohti jotakin.

Jos yleensä ottaen kaikki uhoaminen jäisi näin harmittomiin ympyröihin, olisi tämä elämä paljon helpompaa elää. Todellisuus on kuitenkin osoittanut, että kaikki uhoaminen tavalla tai toisella vaatii energiansa, ei vain uhoajalta, vaan kohdattavilta ihmisiltä. Uskovaiset ihmiset harvemmin esiintyvät juovuksissa, mutta he ovat jonkinlaisten muiden huumaavien aineiden vallassa. Raamattu puhuu melko paljon juovuksissa olemisesta ja tarkoittaa monessa kohtaa epäraitista hengellisyyttä. Tämän mielikuvan mukaisesti tänä päivänä kohtaamme jopa aivan raivohulluja juoppoja, joiden käytöksessä ja puheessa ei ole mitään mieltä. Juopua voi siis muustakin kuin alkoholista tai huumeista. Nykyisen tietämyksemme mukaan, vaikka esittämämme asia jollekin voi olla urbaanitarinoita, suurin osa hengellisestä hurmoksellisuudesta ei ole jonkin taivaallisen voiman osoittamista tai kunnioittamista, vaan tarkemmin tutkittuna kaiken taakse kätkeytyy rajaton vallanhimo.

Miksi joku käyttäytyy muista poiketen, tarkoituksellisesti ja kaikkien huomiota etsien, pyrkien tuomaan esiin jotakin aivan kumouksellista ja uutta, mistä kukaan toinen ei vielä ole puhunut? Miksi saarnamies jo ennen varsinaista puhettaan varoittaa kuulijoita olemaan todella tarkkaavaisia, koska hän on puhuva jotakin aivan erinomaista ja uutta? Miksi jostakin tällaisesta tarvitsee huomauttaa? Eikö yleisö ilman eri mainintaakin huomaa kaiken erinomaisen ja uuden?

Saarnaaja olisi selvyyden vuoksi voinut sanoa suoraan: ”Muistakaa nyt kuinka erinomainen ja muita parempi ihminen minä olen. Minulla on aivan erikoinen arvovalta teidän kaikkien ylitse, joten olkaa varmoja siitä että tiedätte osoittaa minulle ansaitsemaani arvostusta!” Mietipä tarkemmin kaikkea kokemaasi ja näkemääsi! Tämä valtataistelu on käynnissä kaikilla eri hengellisyyden tasoilla, niin saarnaaja- kuin siivoojamummotasollakin. Miksi paha olo ja ahdistuneisuuden tunne ei rajoitu vain joihinkin äänekkäisiin ja hurmoshenkisiin kokouksiin, vaan aivan päivittäisissä tapaamisissa saa kokea olevansa ala-arvoinen persoonallisuus jopa naapurin Maijan seurassa. Maija on aivan tavallinen seurakuntalainen, ei pidä pyhäkoulua eikä osallistu kovin innokkaasti mihinkään aktiivisiin seurakunnan toimintoihin, mutta on täynnä pyhää kiivautta kaikkea maallista kohtaan. Niinpä hän aktiivisesti tarkkailee muiden seurakuntalaisten elämää, pukeutumista, valojen sammuttamista illalla, ostoksilla käyntiä, mahdollista ehostusta. ”Rauhaa, rauhaa, naapuri. Elämme todella pahassa ajassa, oletko kuullut kuinka se ja se teki sitä ja sitä? Et kai sinä ole laittanut kulmaväriä, kun näytät niin virkeältä?”

Olemme tottuneet pitämään Maijan kaltaisten ihmisten käytöstä hurmahenkisenä, fanaattisena, erikoislaatuisena. Mutta nämä ihmiset luovat ympärilleen niin laajan ja ahdistavan ilmapiirin, että jokainen heidän kanssaan tekemisiin joutunut tuntee henkeänsä ahdistavan. Kukaan ei todellisuudessa haluaisi kohdata Maijaa sen paremmin kadulla kuin ei seurakunnassakaan. ”Veli hyvä, kyllä sinä olet aivan maailman ihmisen näköinen tuollaisen tukan kanssa! Voi sisar hyvä, kuinka sinä nyt tuollaisen hameen kanssa tulet ihmisten ilmoille? Voi sisar hyvä, kyllä puserosi on aivan liian tiukka! Voi hyvänen aika, kuinka te nuoret niin myöhään vielä olitte ulkona sellaisessa seurassa!”

Joidenkin ihmisten kohdalla tällainen valvonta ja jopa kotiin puhelimella soittaminen on saanut aikaan niin suurta ahdistusta, että mielen täyttää suuren osan aikaa ajatus: miten voin mennä ulos kohtaamatta tätä ihmistä, miten voin välttää vastaamasta puhelimeen silloin kun hän soittaa?

Omassa elämässäni oli pitkä vaihe, jolloin tällainen tarkkailu johti suoranaiseen henkiseen ahdistukseen. Minua ja ystävieni tekemistä ja kulkemista ja yhdessäoloa tarkkailtiin sellaisella tavalla, että alkoi tuntea itsensä joksikin vakoojaksi tai agentiksi, jonka täytyi suunnitella elämänsä pienintäkin piirtoa myöten. ”Jos se ja se soittaa, älä kerro että olen täällä. Muistakin varoa puhumasta minusta mitään!”

Siihen aikaan pidin näitä suorastaan raivostuttavia ihmisiä vain fanaattisina, äärimmäisen kiusallisina persoonina, joita minua vaadittiin rakastamaan siitä huolimatta ja olemaan yhteistyössä heidän kanssaan. Yritin rakastaa heitä, vaikka minulla oli todella paha olo ja mieli. Ajoittain kuvittelin heidän tulevan oven taakse moittimaan minua jostakin tai viemään pois joitakin minulle työtäni varten uskottuja laitteita. Pahimpina hetkinä mielen valtasi sellainen suoranainen raivo, että olisin mahdollisesti pahoinpidellyt nämä ihmiset henkihieveriin, jos olisivat avoimesti hyökänneet minua vastaan!

Tänä päivänä näen asian todella vakavana. Jos joidenkin ihmisten käytös provosoi sellaisella tavalla toista seurakunnan jäsentä, ei ole kysymys vain fanaattisuudesta ja erikoisuudesta, vaan mitä konkreettisimmasta henkisestä väkivallasta, joka on vallinnut tuossa hengellisessä yhteisössä vuosikymmenien ajan. Itse kukin on ollut sitä mieltä, että hänellä on oikeus tehdä toiselle oikeastaan mitä vain, hengellisyyden ja oikeaoppisuuden varjolla!

Olen nähnyt samaa vääryyttä kaikissa hengellisissä yhteisöissä, mutta tietyissä piireissä kaikki on saavuttanut aivan uskomattomat mittasuhteet. Koska ihmiset eivät omaa mitään todellista ja omaa, on heidän edettävä hengellisyydessäänkin kuin kasaten toisten ruumiita alleen. Kun todellinen katoaa, tulee sijalle kuvitteellinen, valheellinen, petollinen. Tämä ei koske vain yksilöitä, vaan se muodostuu hyvin helposti yhteisölliseksi, jos pahuuden kohteena on yhteinen vihollinen. Niinpä tämä valhe kehitellään niin vaikuttavaksi ja kokonaisvaltaiseksi, että sen uskovat jopa merkittävät johtohenkilöt. Sana ilmoittaa, että tarvitaan vähintään kaksi todistajaa. Mutta nämä kaksi todistajaa voivat olla myös vääriä todistajia, jotka saavat mukaansa tusinan muita vääriä todistajia. Profeetta Miikan aikana neljäsataa väärää profeettaa todisti häntä vastaan. Tämän opetuksen on unohtanut monikin suuri opettaja ja seurakunnan johtaja, haluten säilyttää ihmispalvonnan.

Tämä valheellisuus ja petollisuus ovat itselleni olleet yksi käsittämättömimmistä asioista elämäni aikana. Vasta nyt perehdyttyäni narsistiseen persoonallisuushäiriöön olen saanut vastauksen lähes kaikkiin kysymyksiini. On varottava väittämästä, että kaikki nämä kiusaajani olisivat persoonallisuushäiriöisiä (käyttäessäni sanaa persoonallisuushäiriöinen tarkoitan yleensä narsistista persoonallisuushäiriötä / psykopatiaa). Yksi suurimmista vielä opittavista asioista on varmaankin juuri tässä kohtaa. On todella valtava määrä ihmisiä, jotka käyttäytyvät siinä määrin narsistisesti, että on todella vaikea tietää mitä nämä ihmiset todella ovat. Missä määrin heissä on persoonallisuushäiriötä, missä määrin he vain ovat narsistisia? Missä vaiheessa täytyy alkaa puhumaan psykopatiasta? Olisiko yksi peruskriteereistä omantunnon puutteessa?

Miten niin monet tuntemistani kristillisen seurakunnan jäsenistä ovat voineet niin kokonaisvaltaisesti valehdella ja perustaa koko kristillisen elämänsä aivan kuvitteellisten ja väärien uskomusten varaan? Kaikesta päätellen, vuosien tarkkailun jälkeen, ei voi olla tulematta siihen johtopäätökseen, ettei heillä voi olla omaatuntoa ollenkaan. Vai onko heillä sairas tai puutteellinen vai valikoiva omatunto? He uskovat olevansa erikoisella tavalla Jumalan valitsemia ja armoittamia uskovaisia, joilla on erikoisasema kaikkien muiden uskovaisten keskuudessa. He uskovat menevänsä tuon puoleiseen aivan erikoisissa olosuhteissa, kuin yksityiskäyttöön varatulla ylöstempaamisella. Ja silti heidän elämänsä on täynnä valhetta, petosta ja ääretöntä henkistä julmuutta toisia uskovaisia kohtaan.

Juuri nämä ihmiset ovat tuottaneet suurinta mielipahaa niin minun kuin ystävienikin elämässä, siinä määrin että ajoittain olemme toivoneet mieluummin kuolemaa kuin elämän jatkamista tällaisten ihmisten kanssa. Suurin vastustus ja ahdistus eivät siis ole tulleet ulkopuolisten ihmisten taholta, vaan omat koirat ovat purreet ja haavoittaneet luita myöten. Oikeastaan millään tasolla ei seurakunnallinen elämä toiminut eheyttävästi ja hyvää hedelmää tuottaen. Oli ahdistavaa kohdata uusi päivä ja avata saapuneet kirjeet, joista ei juuri yksikään sisältänyt mitään henkisesti tai hengellisesti kohottavaa, vaan saimme harvojen ystävieni kanssa olla jatkuvan panettelun ja moitinnan kohteena. Siitä huolimatta oli päällimmäisenä vaatimus nöyrästä ja mieluiten ilmaisesta palvelemisesta. Yhteistyössä olisi oltava, vaikka toiselta osapuolelta ei ollut odotettavissa mitään kehittävää eikä elämää ruokkivaa!

Tämä ei ole missään suhteessa sellaista kärsivällisyyttä vaativaa yhteiselämää, mitä Sana edellyttää meidän elävän. Meidän odotetaan elävän yhdessä samanmielisten, samalla tiellä kulkevien kanssa!

Aikanaan lähes kolmekymmentä vuotta sitten puhuin eräässä pienemmän piirin kokouksessa kalaverkosta, johon kerääntyy monenlaisia kaloja ja mereneläviä. Heti kokouksen jälkeen sain todella tylyn tuomion, koska olin puheessani esittänyt toivomuksen, että saisin verkkooni vain hyviä kaloja, kuten lohia tai vastaavaa. Miksi tällaisen toivomuksen esittäminen tuomitaan? Jälkeenpäin olen usein ajatellut, että olen ollut kuin kalastaja, jolta on jatkuvasti anastettu kaikki parhaat kalat, ja koriini on jäänyt vain iljettäviä, limaisia otuksia, joita ei edes käteen rohkene ottaa.

Raamatussa annetaan ymmärtää, että tällaiset otukset heitetään takaisin mereen, mutta nyt näytti pidempään siltä, että juuri nämä kerättiin talteen ja lohikalat heitettiin takaisin veteen!

Kuinka usein tulikaan uusia ihmisiä kiinnostuneina toiminnastamme. He kävivät muutaman kerran, kunnes joku porukastamme pyysi heidän osoitteensa ja puhelinnumeronsa. Sen jälkeen heistä ei kuulunut mitään. Yksi perussyistä oli ilmeisestikin se, että heitä valistettiin joillakin yksittäisillä, erikoislaatuisilla ilmestyksillä tai opetuksilla, jotka kerta kaikkiaan olivat heille käsittämättömiä. Oli tuskin kahta opettajaa, jotka olisivat olleet yksimielisiä keskenään. Hallitseminen ja vallanhimo asettivat vaatimuksia, joiden täyttäminen johti toisten allensa tallaamiseen ja jatkuvaan valtataisteluun. ”Kuka meistä on suurin? Tutkikaamme asiaa, voisiko se olla kukaan muu kuin minä? Katsokaa, kuulkaa, mitä minulla on sanottavana! Minulla on aivan erikoinen ja varmastikin merkittävin näky ja kyky nähdä asioita!”