Minä olen kaikessa parempi osa 2

Päästäänköhän kauppaan ollenkaan?

Voi hyvänen aika, meidänhän piti suorittaa kauppamatka lähikaupunkiin! Mutta oli varmaankin hyvä kertoa tämäkin päivä, jotta ymmärtäisimme paremmin sitä pettymystä, joka vallitsi vaimon sisimmässä.

Lähdön oli pitänyt tapahtua jo reilu tunti sitten, ja nyt Matti joutui vaihtamaan housuja.

Matti oli jo ajanut melkein tunnin, kun vaimo tuskitteli, ettei millään ehtisi siihen ja siihen liikkeeseen, kun heidän lähtönsä oli niin kovasti viivästynyt sen takia, että mies oli mennyt vaihtamaan housuja! Matti yritti selittää, itselleenkin käsittämättömästä syystä jälleen kerran, ettei hänen housujen vaihtoonsa ollut mennyt kuin kaksi minuuttia. ”Yritätkö sinä Matti jälleen kerran syyllistää minua! Minä olen niin kyllästynyt siihen, että sinä aina kaikesta syytät minua! Kuinka kukaan naisihminen voi kestää tällaista?”

Äiti huusi jälleen kerran niin että kasvot olivat tulipunaiset.

Lasten keskustelu takapenkillä oli vaiennut, ja kumpikin oli nukkuvinaan. Nyt olisi ollut viisainta, jos Matti olisi ollut hiiren hiljaa, mutta hänen sisäinen kamppailunsa oli liian kova. ”Kuule nyt, Maija, etkö sinä yhtään muista miten aamu meni…” ”Huudatko sinä minulle? Kyllä sinä olet aivan kauhea ihminen, kun tuollaisella tavalla puhut minulle, joka pidän huolen näin suuresta perheestä ja tarvitsen paljon unta! Ilman minun palkkaani me emme millään tulisi toimeen! Minä olen nyt niin huonolla tuulella, että on sama vaikka ajaisimme takaisin kotiin, kun minä en koskaan kelpaa sinulle!”

Matti polkaisi jarrut pohjaan, toki tarkistettuaan ettei ketään ollut takana. Lapset tiesivät, että nyt ajettaisiin takaisin kotiin, mutta sitä he eivät mitenkään voineet sallia juuri nyt, kun heille oli luvattu ostaa Citymarketin tarjouksesta uudet sikahalvat ilmapatjat. Kumpikin itki ääneen. ”Katso nyt, mitä sinä saat aikaan, lapsiraukatkin saavat niin kärsiä sinun käytöksestäsi! On entistäkin selvempää, ettei sinusta ole lastemme kasvattajaksi, kun olet noin epävakainen ja vaarannat kaikkien turvallisuuden ajamalla tuollaisella tavalla!”

Mitä Matin olisi tullut uskoa ja mitä ei, sitä hän ei enää tiennyt. Kaikki menneisyyden tapahtumat kirjoitettiin muistiin täysin eri tavalla, kuin mitä hän itse pystyi muistamaan. Osa häntä tajusi kaiken vääryyden ja epäoikeudenmukaisuuden, mutta osa oli alkanut uskoa kaiken hänelle kerrotun, koska sitä oli toistettu vuodesta toiseen, ja nyt jo vuosikymmenestä toiseen. Mutta lasten takia hän oli kaiken kestänyt, ja olisi kestettävä vielä ainakin siihen asti, kun lapset olisivat vähintään kuusitoista. Lasten takia hän nytkin äärimmäisten sisäisten ristiriitojen repimänä ohjasi auton kohti naapurikaupunkia.

Maija oli todella tuohtunut punaisissa kengissään ja punaisessa, lyhyessä hameessaan. Hän järjesteli hermostunein käsin hameen laskoksia ja hetken päästä veti hametta ylöspäin, niin että suhteellisen hyvän näköiset sääret tulivat näkyviin, kiihottavan paljon. Seksikkäästi kiiltävät satiinisukkahousut korostivat vaikutusta. Oliko tämä kaikki tarkoituksellista vaiko vain alitajuista? Ihailiko Maija itse mielestään upeita sääriään tämän kaaoksen keskellä ikään kuin jonkinlaisena lohdutuksena, vai tahtoiko hän viestittää miehelleen: ”Katso nyt, kuinka upea vaimo sinulla on! Näin hienoja sääriä et pääse illalla tai ehkä koskaan silittelemään, jos et tiedä miten minua kohtaan tulee käyttäytyä.”

Tämä lisäsi Matin huonoa oloa. Koska heillä ei ollut mitään todellista henkistä yhteyttä, yksinkertaisesti siitä syystä, ettei Maijassa ollut pisaraakaan empaattisuutta häntä kohtaan, perustui kaikki heidän hyvä tunteensa — aijai, sitä ei millään kehtaisi ääneen lausua tai kenellekään sanoa — niihin harvoihin seksihetkiin, jotka onnistuttiin luovimaan lävitse ilman että Maijan mieleen palautuivat kaikki hänen omaan historian kirjaansa kirjaamat negatiiviset asiat Matista. Se riippui aika suuresti heidän huppelitilansa vahvuudesta. Oli turha kuvitellakaan mitään seksuaalista Maijan kanssa ilman jonkinlaista alkoholimäärää!

 Oli odotettava niin kauan, että vaimo oli oikeassa tunnelmassa. Voitaisiinko kuvitella, että Matti niin sisäisesti rikkinäisenä ihmisenä olisi malttanut tuntikausia vain seurata ja katsella Maijan täyttävän omaa lasiaan? Ei, ei mitenkään, sillä jos mies ei olisi osallistunut sen hetkiseen tapahtumien kehitykseen, olisi hän ollut kelvoton mies. Alkoholi ei sopinut hänelle ollenkaan, sillä maksa-arvot osoittivat jo hälyttäviä merkkejä. Maija tiesi sen, mutta se ei merkinnyt hänelle muuta kuin sitä, ettei mies oikein ollut kykenevä huolehtimaan edes omasta terveydestään!

Joku ohitti heidät aivan liian läheltä, ja vaimo suuttui entisestään. Ensin hän loi murhaavia katseita edellä kiitävään autoon, ja hetken päästä sätti Mattia huolimattomasta ajosta. ”Nyt sinä tietysti mietit, oliko tuo edellä ajava mies tai nainen! Sinä olet sitten aivan käsittämätön ja ilkeä ihminen! Takuulla ajattelet jälleen kerran, että taas siinä naiskuski töppöilee!”

Matti puri hammasta yhteen ja tuli hetkessä paremmalle tuulelle. Tämähän oli kuin suoraan ”Pokka pitää” - sarjasta, ja Hyasintti istui siinä vierellä, väsyttäen itsensä seuraamalla miesparan ajoa ja jälkeen päin kuvitellen itse ajaneensa — sillä oikealla ja täydellisellä tavalla!

Vuosien kuluttua Matti oli hyvin ristiriitaisissa tunnelmissa muistellessaan tätä kaikkea, ennen kaikkea kun näki televisiossa erilaisia farssisarjoja. Niissä ei ollut oikeastaan mitään uutta, vaan mitä hulluimmatkin asiat hän oli kokenut niin Maijan kuin työpaikkansakin piirissä. Pitäisikö siis nauraa vai itkeä?

Oli itsestään selvää, että ensimmäiseksi oli ajettava Citymarketiin, muuten ei olisi mitään rauhaa lasten taholta.

 

Miehet ovat niin ajattelemattomia!

Koska oli kesäkuun lauantai, oli parkkipaikka täpösen täynnä, ja Maija hermostui entisestään. Matti oli niin tyhmä, ettei huomannut jälleen kerran ajoissa tyhjiä paikkoja, jotka eivät sitten todellisuudessa olleetkaan tyhjiä, vaan niissä oli joku pieni, vanha, ruosteinen, paljon huonompi kuin heidän autonsa. Oli se sitten inhottavaa, että ihmiset tuollaisilla autoilla tulivat ostoksille juuri nyt, kun vaimolla oli niin tärkeitä asioita hoidettavana! ”Voi kauhistus, kuinka läheltä sinä ajoit, etkö sinä yhtään osaa arvioida etäisyyksiä?” Kummankin puolen autoa oli niin paljon tilaa, että ovet voi huoletta avata sepposen selälleen!

Kuten jo mainitsimme, eivät ihan kaikki nämä asiat tapahtuneet juuri tuona päivänä, mutta vaivaa säästääksemme yhdistämme ne tälle päivälle. Toisaalta, rehellisyyden nimessä… uskaltaisimmeko sanoa, että jonakin valittuna päivänä tapahtui vieläkin enemmän, paljon enemmän, kuin mitä rohkenemme kertoa?

Matilla oli jo nälkä, ja rahvaanomaisena miehenä hän kaivoi taskustaan kuusi markkaa ja osti myyntikojusta marketin edessä makkaran. Maija ei sanonut mitään suullaan, mutta katse kertoi: ”Juurihan me söimme aamiaista, vatsan täydeltä, etkö sinä ikinä opi kuinka vaarallista rasvaa makkaroissa on?” Hän itse oli syönyt aamiaisensa tuntia myöhemmin kuin muut. Maijan älykkyys ja hoksottimet eivät olleet sentään niin korkeata tasoa, että hän olisi havainnut Matin katseen siirtymisen hänen persauksiinsa ja hameen vyön alta pullottavaan mahapoimuun.

Jos ihminen on pantu elämään farssin keskellä, ei hän aivan luonnon lakien mukaan jossakin vaiheessa enää erota todellisuutta fantasioista. Hän oli todellakin kuin Sancho Pansa  Don Quijoten aseenkantajana ja palvelijana!

Marketin eteiskäytävässä oli useita myyntipöytiä. Yhden edessä seisoi kaksi Matin tuntemaa naishenkilöä, kumpikin noin kymmenen vuotta Mattia vanhempia. Nämä alkoivat keskustella Matin kanssa. Sen sijaan että olisi lasten kanssa mennyt ostoksille, tarttui Maija lujasti miehen kainaloon ja sanoi: ”Hyvää päivää, rouvat, meillä on nyt todella kova kiire!” ja tempaisi miehen mukaansa.

Seuraavan pöydän takana, esittelemässä partiotoimintaa, oli yksi Maijan firman johtavista henkilöistä. Matti jäi käytävälle seisomaan suu auki. Maijan tuttava tuli pöydän takaa juttelemaan lastenkin kanssa, eikä Maijalla ollut kiirettä minnekään. ”Kyllä ne patjat ehditään ostaa, äidillä on nyt tärkeämpää tekemistä!”

Matin tuttavanaiset tulivat kohdalle ja loivat tähän ymmärtäväisen, joskin hämmästelevän katseen. He olivat melko älykkäitä ihmisiä, joskaan ei kai yhtä älykkäitä kuin Maija. He taisivat ymmärtää.

Ilmapatjat olivat niin halpoja, että hyvin monella ulos menevällä oli sellaisia kärryissään. Lapset olivat jo aivan toivottomia. ”Isä, isä! Voi isäää!” Matti lähestyi kiihkeästi puhuvaa vaimoaan ilmoittaakseen, että hän menee lasten kanssa ostamaan patjat, ennen kuin ne loppuvat. Ja nyt Maija teki sen, mikä oli yksi raivostuttavimmista piirteistä hänessä. Hän pani sormensa siihen korvaan, mikä oli Mattiin päin ja päätään kääntämättä jatkoi puhumistaan. ”Helkkari, helkkari …kele.” Jos Maija teki sen kotona ollessaan puhelimessa, saattoi sen jotenkin sietää, niin nöyryyttävää kuin se olikin. Ei Matti olisi kesken puhelun tullut sanomaan jotakin, jos se ei olisi ollut tärkeää! Nyt hän menisi lasten kanssa etsimään patjat ja saisi sitten jälkeenpäin kymmeneen kertaan kuulla, kuinka he olivat jättäneet vaimoparan yksin, ja kuinka tämä sitten tuntikausia sai etsiä perhettään niin korkeakorkoisissa kengissään!

Päivä oli pelastettu lasten kannalta. Matti nosti kärryihin neljä patjaa, tietoisena jälleen kerran siitä, että saisi taas kuulla parannussaarnan huikentelevaisuudesta. Patjat olivat sikahalpoja, vaikka olivatkin laatutavaraa. Niitä sai nyt periaatteessa neljä sillä hintaa mitä normaalisti piti maksaa yhdestä vähän laadukkaammasta erikoisliikkeessä. Mutta tällaista säästäväisyyttä Maija ei voinut sietää toisissa ihmisissä, koska vain hänellä oli todellinen taju järkevästä rahankäytöstä. Jos Matti osti tukkumäärän sellaista, mistä vaimo todella piti, saattoi hän saada kiitostakin, mutta jos ostettu oli enemmänkin Matin tai lasten makuun, niin ”oh” ja ”ai” ja ”huh” ja ”voi voi”. Eikö se mies milloinkaan opi kohtuullisuutta?

Perheen tulot eivät olleet menoihin nähden mitenkään suuret, ja juuri Matin ostamat ”liialliset” määrät olivat usein osoittautuneet pelastukseksi niinä hetkinä kun kaupat jo olivat kiinni. Useimmiten kuitenkin näissä onnistuneissa tilanteissa Maija oli sataprosenttisen vakuuttunut siitä, että juuri hän oli nämä tuotteet kotiin kantanut, tai ainakin kehottanut niitä ostamaan. ”Voi hyvänen aika, Matti-parka, voitko sinä olla noin huonomuistinen?” Siinä oli miehellä miettimistä! Oliko hän todella niin huonomuistinen, valehteliko vaimo, muistiko väärin, vai oliko nähnyt unta?

Alamme jo vähitellen huomata näin maallikon kannalta, mitä aivopesu on. Alamme jo huomata, että Matti on aivan riittämätön henkilö osallistuakseen tähän elämään niin hienostuneen ihmisen kanssa, kuin mitä Maija on, ja tietysti lapset, jotka ilman muuta ovat perineet hänen erinomaiset geeninsä. ”Voi hyvä Jumala, armahda ettei niin olisi!”, huokaisi mies todella usein.

 

Koiranvirkako?

Matti oli jättänyt lapset elektroniikkaosastolle pelaamaan Nintendo- peliä. Ruokaosastolla esitteli terveysmehuja sellainen nuorehko nainen, jonka näkeminen — ah, ja voi, ja oih — sai sisäisen sulamisen aikaan tässä niin kovia kokeneessa maan matkaajassa. Kyllä hänen järkensä sanoi, ettei tuon näköinen ja tuon ikäinen hänen kanssaan minnekään lähtisi, kun sormessakin näytti olevan sormus, juuri siinä, siinä sormessa jossa sen ei pitäisi olla! Ja mikä kauheinta, tämä nainen katsoi Mattiin niin kauniisti ja puhui aivan oikeasti arvostavalla tavalla, niin että mies jäi kuuntelemaan esittelyä. Miksi, miksi, miksi tuhat kertaa…? Matti mietti jälleen viidettä miljoonaa kertaa, millaista olisi elää edes vain viikkokin jonkun normaalin ihmisen kanssa, jonkun sellaisen, joka edes hetken pitäisi häntä ihmisenä?

Matti ei ollut ollut ihminen kaikkina niinä vuosina, mitä oli elänyt Maijan kanssa, eikä ollut sitä nytkään, sillä parin pakastearkkurivin takaa kuului julmistunut komento: ”Sinulla ei ole mitään tekemistä siellä, tule heti pois!”

Matilla ei ollut rohkeutta nähdä ympärillä olevien ihmisten katseita, saati sitten sitä, miten esittelijä reagoi. Hän tunsi itsensä uroskoiraksi, joka yllätettiin haistelemasta naaraskoiran jätöksiä. Hänellä ei ollut mitään ihmisarvoa, vaan hän oli huonommassa asemassa kuin heidän koiransa, joka ei koskaan ollut haukkunut häntä — ainoa joka ei koskaan ollut haukkunut häntä!

Matin mieleen palautui yksi kaikkein koskettavimmista tapahtumista hänen elämässään. Jo noina vuosina hänet oli vakuutettu mitättömyydestään, etenkin kun oli muutaman vuoden ajan ollut työkyvyttömänä ja perhe oli elänyt vaimon tuloilla.

Se oli kevättalvea, kun he jälleen kerran ulkoiluttivat yhdessä perheen koiraa, Nessua. Koirassa oli useampaa rotua, ja perimänä oli selvästi vastustamaton halu juosta jäniksen hajun perässä. Siksi koiraa ei usein uskaltanut päästää irti, sillä oli todella inhottavaa hikisenä juoksennella pitkin metsänreunoja Nessua huudellen. Nyt kuitenkin Maijan suuri lempeys tuli esiin mieltä liikuttavalla tavalla, kun hän metsän reunassa päästi koiran talutushihnasta. ”Kyllä se ei mene kovin kauaksi, kun sitä koko ajan huutelee.”

Kun talutushihnan saattoi työntää taskuun, pyöritteli Maija käsivarsiaan kuin tuulimyllyt Don Quijoten tarinassa, hengitteli syvään ja astui eteenpäin pitkin askelin. Hän halusi jälleen kerran näyttää, kuinka hyvässä kunnossa hän oli verrattuna vierellänsä, tai hiukan jäljessä astelevaan mieheen, joka sairasti niin montaa vaivaa. ”Nessu, Nessuuu!” Koira vilkaisi emäntäänsä päin ja jatkoi jolkotustansa aivan metsän reunassa.

Mattikin jollakin tapaa nautti koiran puolesta, ja hetken kuluttua lempeästi huusi tälle: ”Nessu! Nessuu!” Maija heilutteli käsiään ja sanoi: ”Älä turhaan huuda, kyllä se sieltä tulee!” Ei mennyt hetkeäkään, kun Maija jälleen kerran kutsui koiraa. Puhuttiin tuskin mistään, sillä Matti oli todella väsynyt, kun oli nukkunut niin huonosti edellisenä yönä. Illalla hän oli pitkään istunut olohuoneen sohvalla vilttiin kääriytyneenä ja katsellut katuvalojen heijastuksia laseissa ja puiden oksilla. Tuuli jonkin verran, ja joko lamput tai niiden heijastimet liikkuivat hiukan. Matti itki jälleen kerran yksinäisyyttään, joka oli pahempaa kuin oikea yksinäisyys. Hän ei kohta enää tietäisi kuka on, kun taas hänen kiusaajansa esiintyi entistä päättäväisemmin ja energisemmin, muutti jopa ääntään sellaisella tavalla, että Matin oli vaikea hallita ilmeitään.

Kun oli vielä jonkin matkaa sinne, missä käännyttäisiin takaisin, huusi Matti jotenkin yhteiseen asiaan osallistuakseen: ”Neessuuu! Nessuu!” Maija vastasi heti koiran sijasta ja tokaisi: ”Älä turhaan huuda, kyllä se sieltä tulee!” Nyt Matti viimeinkin tajusi asemansa. Niin hullulta kuin se tuntuikin, koki hän täydellisen kelvottomuutensa. Hän ei ollut edes arvollinen kutsumaan heidän koiraansa, sillä nyt jo heti vaimo huuteli koiran nimeä mitä lempeimmällä äänellä!

Alemmuudentunne kasvaa kasvamistaan

Matti häpesi todella suuresti tässä tavaratalossa. Kuinka moni oli kuullut, mitä vaimo oli huutanut? ”Sinulla ei ole mitään tekemistä siellä!” Se oli kautta aikojen ollut Maijan asenne häntä kohtaan, kun hän tapasi feminiinisiä tuttaviaan, joita ei ollut monta. Matti oli usein nähnyt vaimonsa loistavat silmät ja säteilevät kasvot, kun tämä oli puhunut aivan vieraiden miesten kanssa. Siinä ei ollut mitään pahaa, koska hän oli niin tärkeä henkilö etenkin työpaikallaan — itse asiassa koko firman tulevaisuus oli hänestä riippuvainen, vaikka nuo pahuksen työtoverit eivät sitä käsittäneetkään! Hän oli ehdottomasti paras työntekijä firmassa! Paras, paras!

Mutta niin kuin useimpien lh-ihmisten seurassa pätevät aivan eri lait häiriintyneen ja uhrin kohdalla, niin sai Mattikin kokea aivan kohtuutonta vääryyttä melkein päivittäin. Hän ei muistanut edes yhtä ainoata kuukautta, joka olisi kulunut jollakin lailla normaalilla tavalla. Vähintään kolmen viikon välein, joskus monta kertaa kuukaudessakin, Maija oli pitänyt sellaisen rähinän, että he aivan omasta tahdostaankin olivat muutaman kerran vaihtaneet paikkakuntaa, ennen kuin heitä olisi uhattu häädöllä. Ja kaikki oli Matin syytä, sillä eihän kukaan nainen käyttäydy sellaisella tavalla, ellei mies ole siihen syyllinen!

Matti ei saanut olla missään tekemisissä muiden naisten kanssa. Ei hänellä ollut mitään tarvettakaan flirttailuun, sillä eihän hän uskaltanut sitä yrittääkään, etenkin kun oli jo itsekin alkanut uskoa, ettei kukaan muu nainen olisi niin uhrautuvainen ja epäitsekäs huoliakseen hänet, kuin hänen oma Maijansa, joka ei mistään syystä suonut heille tulevan avioeroa.

Yksi asia Mattia oli kummastuttanut monen vuoden ajan. Jos vastaan tuli erikoisen viehättävä nainen, etenkin hyvin vähäisissä pukeissa, ei mies voinut väittää sen jäävän ilman mitään vaikutusta. Jokin hänessä sykki kuin sanelukone toistoasennossa, ennen kuin poljinta painetaan uudelleen: ”Millaistahan olisi elää normaalin ihmisen kanssa?” Millaista olisi elää jonkun tuollaisen vähän heitukaltakin tuntuvan ihmisen kanssa? Olisiko sellainen ihminen paha ja tuhoaisi Matin kaltaisen kiltin ihmisen ensi tilassa?

Piti sanoman, mikä Mattia ihmetytti. Maija ei sitä takuulla huomannut, mutta hyvin usein kysyi mieheltään: ”Huomasitko sen ja sen naisen siellä?” Maija kiinnitti naisiin paljon enemmän huomiota kuin Matti! Eikä vain vaatteiden takia!

Koko heidän ympäristönsä piti Maijaa hyvin hurskaana ja siveellisenä ihmisenä, todellisena perheenäidin perikuvana. Kukaan ei todellakaan pystyisi pitämään parempaa huolta niin vajavaisesta ja puutteellisesta miehestä, kuin mitä Matti oli! Niin puhelias, oikeastaan puhesairas Maija oli, että hän ei ollut aivopessyt ainoastaan Mattia, vaan kaikki ystävättärensä ja myöskin miespuoliset lähimmäiset!

Maija oli vakuuttava esiintyjä, ja tuskin kukaan hänen kuulijansa olisi uskonut heidän elämänsä kulissien takaista maailmaa. Maija oli loistava näyttelijä kulloisenkin naamionsa takana. Hän oli energinen, kaikkensa antava.

Kuka uskoisi, jos Matti kertoisi, että nyt heidän tuli ostaa sähkölamppuja ja teräsnauloja, jotta hän voisi vaihtaa rikkoutuneet lamput ja ripustaa Maijan saamat koruommeltaulut. Maija ei ollut varmaankaan milloinkaan vaihtanut yhtään lamppua heidän yhteisen elämänsä aikana. Maija ei edes halunnut tietää, missä mies piti työkalujaan, saati sitten vasaraa ja kiviseinänauloja. Miehen tehtävä oli huolehtia kaikesta.

Mitä Maija sitten työnsä ohella teki, kun oli niin väsynyt kodinhoidosta? Hän laittoi silloin tällöin pyykin pesukoneeseen, etenkin kun itseltä olivat puhtaat vaatteet loppumassa. Mutta usein ei hänen täytynyt sitä tehdä, sillä lapsilta oli jatkuvasti alusvaatehylly tyhjä. Oli selvempääkin selvempää, että nämä syvään huokaisten menivät pesuhuoneeseen ja täyttivät ison koneen, joten kaikkien pyykki tuli pestyä. Täytti Maija silloin tällöin astianpesukoneenkin, ja väsyi siitäkin jo huolestuttavalla tavalla. Ruokaa hän laittoi melko usein, koska Matti ei sitä taitoa omannut. Onneksi, tarkoituksella. Sillä jos hän sen olisi osannut, olisi Maijalle tuskin jäänyt mitään tekemistä. Siivous suoritettiin sen verran harvoin, ettei se ollut luettavissa perheen ongelmiin.

Maineikas kyläteatteri

Kun sukulaisia oli kylässä, oli Maija aivan sanoinkuvaamattomalla ahkeruudella mukana niin Matin kuin lastenkin askareissa, todeten huokaisten ja iloinen mieli kasvoillaan: ”Näin sitä meillä ahkeroidaan!” Sanomattakin on selvää, että etenkin vanhemmat sukulaiset säälivät perheenäitiraukkaa, jolla oli niin paljon ylimääräisiä velvollisuuksia. Ylimääräisiä? Kaikki kotiin liittyvä oli ylimääräistä?

Maijan ulkokultaisuus ja esittäminen oli aivan sanoinkuvaamattoman irvokasta ja tekisi mieli sanoa ”brutaalia”. Usean kerran he olivat menossa sukuloimaan, kun matka kului jatkuvassa kinastelussa ja riidassa. Eihän haitannut mitään se, jos takapenkillä istui pari alle viisivuotiasta lasta. Eiväthän nämä ymmärtäisi mitään näistä aikuisten asioista! Maailmankaikkeuden tyhmintä ajattelua! Ei auttanut mitään, vaikka Matti yritti hillitä vaimon kiihkoa. Eivät lapset mitään ymmärtäisi! Katse takapenkille lasten itkuisiin ja järkyttyneisiin kalpeisiin kasvoihin olisi kertonut jotakin aivan muuta, mutta jos ei kerran ole empatiaa tai toisen asemaan asettumisen kykyä, voidaan kävellä rautakengin siellä, minne enkelitkin menevät ilmassa liidellen.

Mitä enemmän mummola tai sukulaispaikka läheni, sitä kiivaammaksi saattoi Matin sättiminen muuttua. Mutta korttelin päässä, tai kahden, vaimo alkoi nykiä takkiaan kiinni ja oikoa tukkaansa. Ilme helpottui ja suu pysyi kiinni siihen asti, kun astuttiin sisälle. Tuskin ehdittiin päällystakit riisua — lapset saivat itse riisuutua jo aivan pienenäkin — kun Maija istuutuu Matin viereen ja sivelee hellästi tämän tukkaa kehuen sitä, kuinka suloinen mies hänellä on. Miksikähän ei oksennuskyky kuulu elämään yhtä luonnollisena kuin nauru tai itku? Saisi siinä pahan olon hetkellä pärskäyttää mahan sisällön juuri sopivaan paikkaan!

Kauneuteen liittyvä järkytys

Matti asettui kuin piiskattu koira Maijan vierelle ja katsoi tämän ostoskärryyn. Esitteitä, kaksi kaunista, suloista, taidolla muotoiltua voiderasiaa. Lapset melkein törmäävät kärryllänsä äidin jaloille, ja tämä osoittaa suuttumusta. Hyvänen aika, neljä patjaa, kenelle ne kaksi ylimääräistä on? ”Äiti hyvä, etkö sinä osaa laskea? Meitähän on neljä, jokaiselle oma, niin saamme leikkiä merirosvoa!”

Maija ei katso hintaa, vaan liiallista määrää, vaikka itse pitääkin ilmapatjan kanssa kellumisesta, ajattelematta ollenkaan jompaakumpaa rannalla haikailevaa lasta, joka odottaa omaa vuoroaan. Lapsetkin ajattelevat viisaammin kuin hän. Jokaisella tulee olla omansa; ei niin kuin äiti aina ajattelee, että hänen omaansa on se, minkä päällä hän istuu, tai seisoo, tai makaa — Mattikin. Kaikkea kolmea mainittua oli Maija hänenkin suhteensa tehnyt, aivan käytännössä!

”Riittävätköhän meidän rahamme kaikkiin näihin ostoksiin, kun äiti löysi niin ihanaa kasvovoidetta?” Kuin kohtalon oikkuna he kulkevat juuri kasvovoide-esittelijän ohitse. Matti voi aina huonosti nähdessään tuollaisia miehiä, jotka ovat kuin suoraan jostakin Casanova-elokuvasta. ”Hyvät naiset ja herrat… ennennäkemätön tarjous… nuorentaa kymmenillä vuosilla… filmitähti se ja se käyttää juuri tätä voidetta… nyt tarjous, jota ette voi ohittaa. Rasian normaalihinta 890 markkaa, nyt kaksi yhden hinnalla! Uskomatonta, eikö olekin?”

Matti luo pelokkaan katseen vaimonsa ostoskärryyn, ja niin uskomatonta kuin se onkin, siellä on kaksi purkkia juuri tuota voidetta! Ja ilmapatjat, jotka täyttävät koko lasten kärryn pohjan, maksavat yhteensä alle 230 mk!

Maija oli aina syyttänyt Mattia tuhlailusta, ja kun tämä oli hyllystä valinnut jonkin tuotteen, oli nuhdellen asettanut sen takaisin hyllylle ja alkanut etsiä halvempaa vaihtoehtoa. Tilanne oli ollut Maijalle aivan sietämätön niissä tapauksissa, kun ei ollut löytynyt mitään halvempaa, ja hän oli joutunut tokaisemaan: ”Jos sinä sen välttämättä tarvitset, niin ota se nyt sitten!” Kovin usein ei Matti ollut enää tarvinnutkaan sitä!