Mielen syövereissä

Kirjoitettu 2010

Noin kymmenen vuotta sitten aloin kirjoittamaan ensimmäistä kirjaani narsistisesta luonnehäiriöstä. Tämän prosessin aikana alettiin puhua ensisijaisesti narsistisesta persoonallisuushäiriöstä, eli psykopatiasta. Aluksi tuotti ongelmia se, ettei erilaisia käsitteitä eroteltu riittävällä tavalla toisistaan. Niinpä esimerkiksi osittain levisi käsitys, että kaikki luonteeltaan häiriintyneet olisivat toivottomassa tilassa, eli he olisivat mielenterveydellisen hoidon tavoittamattomissa.

Oikeastaan erilaiset käsitteet tuottivat ehkä suurimmat ongelmat eri piireissä. Ammattilaisilla olivat aivan omat ennakkokäsityksensä, puoliammattilaisille taas oli tärkeää nostaa itseään esiin uudenlaisten määritelmien keksimisellä, koska aloimme käsitellä monessa suhteessa aivan uudenlaisia ongelmia. Ei niin että nämä asiat olisivat olleet uusia, vaan ne nostettiin nyt esiin tuottamiensa ristiriitojen johdosta. Tämä käsitteiden kirjo on koko ajan ollut häiritsevänä tekijänä puhuessamme narsistisesta persoonallisuushäiriöstä ja sen tuottamista tavattomista ongelmista.

Aikanaan Narsistien uhrien tuki ry:n johtohenkilö esitti, ettei tervettä narsismia ole olemassakaan. Vuosikymmeniä käytössä olleelle sanalle annettiin nyt 2000-luvulla aivan uudenlainen merkitys, joka pyrkii mitätöimään tämän käsitteen laaja-alaisuuden. Uusi näkemys saattaa meidät melkoisiin ongelmiin, jos kerran näin ikivanhan kuvauksen mitätöiminen jättää meille niin mittavan aukon mahdollisuuksissamme kuvata ihmisen kehitykseen ja olemukseen liittyviä piirteitä. Mikä olisi uusi käsite kaikelle oppimallemme, jos nyt on menty monissa piireissä niin pitkälle, että aivan käytännössä piirretään yhtäläisyysmerkki narsistin ja psykopaatin välille?

Asiaan niinkin syvällisesti perehtyneenä yli neljänkymmenen vuoden aikana, joudun suorastaan kauhistelemaan sitä linjaa, joka nyt puhuu narsismista aivan liian rajallisessa mielessä. Itse olen joka suhteessa maallikko, joka elämää ja tätä ilmiötä seuranneena voi puhua vahvalla kokemuksen tuomalla varmuudella. Selventävien sanontojen ja käsitteiden puutteessa olemme omalla tavallaan joutuneet luomaan uusia uria mielenterveyden alueella, koska suuri osa narsistisen persoonallisuushäiriön alueesta on kautta vuosikymmenien ollut ammattikirjallisuuden ulkopuolella, joten tietämys on ollut rajattua aivan korkeimmissakin ammattipiireissä. Kolme eri nuorehkoa naispsykologia on avoimesti tunnustanut minulle silmästä silmään, ettei heillä ole mitään tietoa luonnehäiriöstä, koska sitä ei heidän opiskeluaikanaan opetettu heille. Useampikin psykiatrian sairaanhoitaja on ottanut yhteyttä selvittääkseen, mikä hänen elämässään on vialla. Eräältä heistä kuulin ihmettelyni johdosta, ettei heillä ollut kuin yksi luento luonnehäiriöstä, johon liittyi kevytmielinen testi, jonka perusteella jokainen siihen osallistunut oli luonnehäiriöinen!

Näiden kymmenen vuodan aikana on tapahtunut aika paljon tällä rintamalla, vaikka odotuksemme eivät ole toteutuneet läheskään siten kuin aikanaan uskoimme. Emme ole kyenneet perustamaan mitään todellista auttamisverkostoa, koska alalla vallitsee käsittämätön kilpailuhenki, aivan kuten eräässä seurueessa noin pari tuhatta vuotta sitten: ”Kuka meistä on suurin?” Kuka tietää eniten, kuka keksi ensimmäiseksi jotakin? Suorastaan narsistinen mieli on vallannut niitäkin piirejä, joiden luulisi toimivan täysin vastakkaisesti!

Miksi Maijasta kehittyi niin narsistinen persoonallisuus, vaikka osa hänen veljistään ja sisaristaan kehittyi melko normaaleiksi henkilöiksi? Totuuden nimessä täytyy todeta, että melko narsistisia piirteitä oli havaittavissa joissakin sisaruksissa, mutta he selvisivät elämästään melko normaaleissa puitteissa. Jos perheessä oli joitakin ongelmia, niin miksi ne eivät vaikuttaneet koko lapsikatraaseen samalla tavalla? Melko yleisen uskomuksen ja tutkimustenkin mukaan narsistinen kehitys alkaa ihmisen ensimmäisinä elinvuosina, ennen kaikkea puutteellisen isä- tai äitisuhteen takia. Lapsi ei kehity oikealla tavalla, ei opi eriytymään, tulemaan omaksi persoonakseen, vaan kokee ensisijaisesti äidin oman itsensä jatkeeksi. Kun sitten tähän suhteeseen tulee ongelmia, syntyy koko elämän ajan kestävä ristiriitaisuus.

Eikö kaikkia lapsia kohdeltu samalla tavalla? Miksi ei muistakin kehittynyt yhtä vaikeita persoonallisuuksia? Miksi vain yhdelle kehittyi niin voimallinen vahvuuteen kätketty vajavainen persoonallisuuskäsitys? Saattaa hyvinkin olla niin, ettei kasvatuksessa ja itse kunkin huomioimisessa tapahtunut mitään oleellista puutteellisuutta, vaan on enemmänkin kysymys henkilökohtaisesta kokemuksesta, näkemyksestä. Jokin lapsen olemuksessa on alun pitäen siinä määrin vialla, että tämä alkaa mieltää kokemansa asiat asiaan kuulumattomalla tavalla. Maija kertoi Matillekin joskus mieleensä tulleista negatiivisista asioista, jotka kohdistuivat äitiin. Nämä ajatukset saivat sellaisen vallan lapsen mielessä, että hän muistaa ne näin hyvin aikuisena ihmisenä. Perusajatus lapsuudesta perustui siihen näkemykseen, että isä alisti äitiä, vaikka kukaan muu sisaruksista ei tällaista ollut pannut merkille. Todelliset olosuhteet eivät siis muidenkin esimerkkien valossa ole aina se ratkaiseva tekijä, johon voisimme perustaa diagnoosimme, jota meidän maallikoina ei ollenkaan odoteta tekevän.

Ihmisinä me kaikki olemme tavalla tai toisella erilaisia. Siksi me koemme ja näemme samat asiat hyvinkin poikkeavalla tavalla. Kunkin hetken ulkopuoliset vaikuttajat saavat meidät antamaan samasta tapahtumasta mitä erilaisimpia kuvauksia. Tästä näkyvin esimerkki on kai liikenneonnettomuuksista annetut kuvaukset, jotka saattavat sisältää todella ristiriitaisia tietoja. Jonkun mielestä paikalta paennut auto oli punainen, toisen mielestä se varmasti oli musta. Auton merkistä ja mallista tulee lukuisia arvioita, aivan sen mukaisesti, miten itse kukin näki tilanteen. Ongelmana on se, että me automaattisesti, vaistomaisesti, yhdistelemme erilaisia mielikuvia, jotka osaltaan jo ovat mielessämme kokemiemme asioiden johdosta. Kaikki tapahtuu niin nopeasti, että mielemme ei ehdi erittelemään mielessämme pyörineitä asioita silmiemme edessä tapahtuneista. Emme itse edes havaitse sitä, kuinka paljon eri asioita pyörii mielessämme niin kotona kuin myöskin ennen kaikkea kadulla kulkiessamme tai ajaessamme. Siksi olemme osaksi alttiita erilaisille onnettomuuksille, koska mielemme askartelee mitä moninaisimmissa pohdiskeluissamme, jotka osaltaan koskevat mennyttä, osaltaan tulevaa. Ihminen on loppujen lopuksi hyvin pienellä energialla kiinni nykyhetkessä ja sen tapahtumissa.

Jos näin on terveenkin ihmisen kohdalla, miten sitten on hyvin rasittuneen ja väsyneen, masentuneen ihmisen suhteen? Mieltä ankarasti rasittavat mietteet ja ennen kaikkea murheet johtavat meidät helposti sivuraiteille, joilta on hyvin vaikea palata takaisin pääväylälle, jolla elämämme säästyy monilta tarpeettomilta painolasteilta. Me emme ole täysin sattuman varassa, toisten vietävänä, vaan oma mielemme tekee meille usein pahojakin tepposia, jos liiaksi antaudumme tunteidemme valtaan.

Jotakin tällaista oli mahdollisesti tapahtunut Maijankin elämässä, niin että hänellä ei suorastaan ollut mitään mahdollisuuksia elää elämäänsä siinä todellisuudessa, jossa onneksi suurin osa meistä toimii päivittäisessä realiteetissansa. Mielenkiintoinen ajatus! Kuinka moni meistä todella näkee todellisuuden aivan sellaisena kuin se on? Taitaa olla niin, että suurin osa meistä elää kaikesta viisaudestansa ja älykkyydestänsä huolimatta aika monenlaisissa haavekuvissa, unelmissa, suoranaisissa fantasioissa! Tämä ei tarkoita sitä, että puheemme ja tekomme perustuisivat näihin kuvitelmiin, vaan mielemme jokin osa koko ajan työskentelee tai huvittelee alueilla, joiden todellisuuspohja on hyvinkin kyseenalainen. Osa mieltämme lähtee jo kuin ennakolta sinne, minne niin mielellämme haluaisimme mennä, mikä olisi niin ihanaa ja tarpeellistakin. Jokainen kaunis nainen saa yksinäisen miehen ajatukset pois juuri sillä hetkellä vallitsevasta todellisuudesta, työtehtävästä tai tarpeellisesta navigoinnista ihmisvilinässä, niin että on tipalla ettei valaisinpylväs törmää häneen. Nainen näkee näyteikkunassa unelmiensa asun tai mainoksen etelänmatkasta, ja jo tuottaa suuria vaikeuksia olla törmäämättä vastaantuleviin ihmisiin.

Terveinkin ihminen siis kohtaa tällaisia vaikeuksia jokapäiväisessä elämässään, vaikka ei sitä usein tule ajatelleeksi. Samankaltaisina toistuvat kohtaamiset, tapahtumat, näkymät, sekoittuvat ihmisen mielessä tietynlaiseksi kokonaisuudeksi, niin että on hyvin helppoa pitemmän ajan kuluttua sekoittaa eri aikoina koetut asiat keskenään. Me olemme todellisuudessa melko huonoja todistajia, koska henkilökohtaiset asiamme vaikuttavat niin suuresti mielipiteisiimme ja näkemyksiimme. Huolestuttavaa on sekin, kuinka erilaisissa rikostilanteissa olleita ihmisiä patistetaan jopa vuosikausiakin miettimään vieläkin tarkemmin mitä todella tapahtui. Mitä pidempi aika tapauksesta on kulunut, sitä heikommat mahdollisuudet on saada kiinni tarkoista faktoista. Ihmisen mieli on tavallaan kuin palapelin kokoaja, joka pyrkii täyttämään vajaat kohdat tiedoillaan tai todellisuudessa hyvillä olettamuksillaan. Etenkin painostuksen alla ihmisen mieli pyrkii miellyttämään kuulustelijaansa, ja siten päädytään usein suuriinkin oikeusmurhiin.

Tämä asioiden pyörittely on tuttuakin tutumpaa jokaiselle narsistisen persoonallisuushäiriöisen kanssa eläneelle. Siksi olemme alusta alkaen kehottaneet jokaista kirjoittamaan muistiin mahdollisimman paljon asioita juuri sen hetken valossa. Tuskin on pelkoa siitä, että uhri liioittelisi kokemaansa ja näkemäänsä, koska koko pelin henki toimii juuri tätä vastaan. Uhri ei niinkään kuvittele eikä paisuttele toisen tuottamaa tuskaa, vaan uhri useimmiten henkensä pitimiksi pakenee sinne minne suinkin vain yltää suljetusta tilastaan. Usein ainoa pakomahdollisuus perustuu mielikuvitukseen, joka kykenee lävistämään paksutkin muurit. Tämä helpotus on ikävä kyllä vain hyvin rajallinen. Liiallinen haavemaailmoihin pakeneminen sairastuttaa uhrin samalla tavoin kuin kiusaajansakin.

Kirjojemme Matti ajautui tietyssä vaiheessa niin syviin tuskiin, ettei elämällä enää tuntunut olevan mitään merkitystä. Hän oli joskus ampunut tuttavansa pistoolilla ja toivoi itsekin voivansa joskus ostaa sellaisen. Mutta nyt hän tiesi, että oli todella hyvä ettei hänellä sitä ollut, koska hän aivan varmasti olisi jo käyttänyt sitä jonakin epätoivon hetkenä.

Aivan kuten alkoholisti on aina alkoholisti, samoin narsistin uhrina kyllin kauan ollut ihminen askartelee tahtomattaan menneisyytensä kanssa elämänsä loppuun asti. Matti oli jo ollut erossa Maijasta vuosikausia, mutta siitä huolimatta jotkin tapahtumayhteydet palauttivat hänen mieleensä ajan Maijan kanssa. Ja jos hän hyvin onnistui pitämään ajatuksensa pois menneestä, pilasi nukkumisen tarve hänen tasapainonsa hetkeksi. Miksi ihmisen pitikään loputtomasti nähdä unia, jotka mitä erilaisimmilla tavoilla veivät hänet menneisyyden kokemuksiin, joskus ikävällä, joskus hurmaavallakin tavalla? Miksi jonkun naisen ystävällisyys ja läheisyys unessa saattoi olla niin kokonaisvaltainen, niin todellinen? Matti koki unissaan jotakin sellaistakin, mitä hän ei ollut osannut edes unelmoida, ja joinakin aamuina herättyään hän aivan kuin vieläkin maistoi häntä suudelleen ystävällisen naisen huulten maun.

Nyt oli mitä kaunein kesä takanapäin, ja ulkona satoi miltei jatkuvasti. Jälleen kerran mieli oli allapäin, ja elämässä koetut pettymykset tulivat mieleen. Miksi ihmiselämän tuleekaan olla niin monimutkainen ihmisen omasta tahdosta riippumatta? Kaikki Matin seurusteluyritykset olivat kariutuneet jostakin syystä. Viimeisin tuttavuus oli osoittautunut hyvin narsistiseksi, vaikka kysymys ei ollutkaan narsistista. Elämä vain ajaa ihmisiä kuin karjalaumaa pettymyksestä toiseen, niin ettei ole ollenkaan ihme että monet kehittyvät niin varovaisiksi ja omahyväisiksikin, suojellakseen itseään.

Ihmisen persoona on niin helppo rikkoa, musertaa, mutta sen korjaaminen onkin sitten aivan toinen juttu.