Kirjoitettu
2010
Noin kymmenen
vuotta sitten aloin kirjoittamaan ensimmäistä kirjaani narsistisesta
luonnehäiriöstä. Tämän prosessin aikana alettiin puhua ensisijaisesti
narsistisesta persoonallisuushäiriöstä, eli psykopatiasta. Aluksi tuotti
ongelmia se, ettei erilaisia käsitteitä eroteltu riittävällä tavalla
toisistaan. Niinpä esimerkiksi osittain levisi käsitys, että kaikki
luonteeltaan häiriintyneet olisivat toivottomassa tilassa, eli he olisivat
mielenterveydellisen hoidon tavoittamattomissa.
Oikeastaan
erilaiset käsitteet tuottivat ehkä suurimmat ongelmat eri piireissä. Ammattilaisilla
olivat aivan omat ennakkokäsityksensä, puoliammattilaisille taas oli tärkeää
nostaa itseään esiin uudenlaisten määritelmien keksimisellä, koska aloimme
käsitellä monessa suhteessa aivan uudenlaisia ongelmia. Ei niin että nämä asiat
olisivat olleet uusia, vaan ne nostettiin nyt esiin tuottamiensa ristiriitojen
johdosta. Tämä käsitteiden kirjo on koko ajan ollut häiritsevänä tekijänä puhuessamme
narsistisesta persoonallisuushäiriöstä ja sen tuottamista tavattomista
ongelmista.
Aikanaan
Narsistien uhrien tuki ry:n johtohenkilö esitti, ettei tervettä narsismia ole
olemassakaan. Vuosikymmeniä käytössä olleelle sanalle annettiin nyt
2000-luvulla aivan uudenlainen merkitys, joka pyrkii mitätöimään tämän
käsitteen laaja-alaisuuden. Uusi näkemys saattaa meidät melkoisiin ongelmiin,
jos kerran näin ikivanhan kuvauksen mitätöiminen jättää meille niin mittavan
aukon mahdollisuuksissamme kuvata ihmisen kehitykseen ja olemukseen liittyviä
piirteitä. Mikä olisi uusi käsite kaikelle oppimallemme, jos nyt on menty
monissa piireissä niin pitkälle, että aivan käytännössä piirretään yhtäläisyysmerkki
narsistin ja psykopaatin välille?
Asiaan
niinkin syvällisesti perehtyneenä yli neljänkymmenen vuoden aikana, joudun
suorastaan kauhistelemaan sitä linjaa, joka nyt puhuu narsismista aivan liian
rajallisessa mielessä. Itse olen joka suhteessa maallikko, joka elämää ja tätä
ilmiötä seuranneena voi puhua vahvalla kokemuksen tuomalla varmuudella. Selventävien
sanontojen ja käsitteiden puutteessa olemme omalla tavallaan joutuneet luomaan
uusia uria mielenterveyden alueella, koska suuri osa narsistisen persoonallisuushäiriön
alueesta on kautta vuosikymmenien ollut ammattikirjallisuuden ulkopuolella, joten
tietämys on ollut rajattua aivan korkeimmissakin ammattipiireissä. Kolme eri
nuorehkoa naispsykologia on avoimesti tunnustanut minulle silmästä silmään,
ettei heillä ole mitään tietoa luonnehäiriöstä, koska sitä ei heidän
opiskeluaikanaan opetettu heille. Useampikin psykiatrian sairaanhoitaja on ottanut
yhteyttä selvittääkseen, mikä hänen elämässään on vialla. Eräältä heistä kuulin
ihmettelyni johdosta, ettei heillä ollut kuin yksi luento luonnehäiriöstä,
johon liittyi kevytmielinen testi, jonka perusteella jokainen siihen
osallistunut oli luonnehäiriöinen!
Näiden
kymmenen vuodan aikana on tapahtunut aika paljon tällä rintamalla, vaikka
odotuksemme eivät ole toteutuneet läheskään siten kuin aikanaan uskoimme. Emme
ole kyenneet perustamaan mitään todellista auttamisverkostoa, koska alalla
vallitsee käsittämätön kilpailuhenki, aivan kuten eräässä seurueessa noin pari
tuhatta vuotta sitten: ”Kuka meistä on suurin?” Kuka tietää eniten, kuka keksi
ensimmäiseksi jotakin? Suorastaan narsistinen mieli on vallannut niitäkin
piirejä, joiden luulisi toimivan täysin vastakkaisesti!
Miksi
Maijasta kehittyi niin narsistinen persoonallisuus, vaikka osa hänen veljistään
ja sisaristaan kehittyi melko normaaleiksi henkilöiksi? Totuuden nimessä täytyy
todeta, että melko narsistisia piirteitä oli havaittavissa joissakin
sisaruksissa, mutta he selvisivät elämästään melko normaaleissa puitteissa. Jos
perheessä oli joitakin ongelmia, niin miksi ne eivät vaikuttaneet koko
lapsikatraaseen samalla tavalla? Melko yleisen uskomuksen ja tutkimustenkin
mukaan narsistinen kehitys alkaa ihmisen ensimmäisinä elinvuosina, ennen
kaikkea puutteellisen isä- tai äitisuhteen takia. Lapsi ei kehity oikealla
tavalla, ei opi eriytymään, tulemaan omaksi persoonakseen, vaan kokee ensisijaisesti
äidin oman itsensä jatkeeksi. Kun sitten tähän suhteeseen tulee ongelmia,
syntyy koko elämän ajan kestävä ristiriitaisuus.
Eikö kaikkia
lapsia kohdeltu samalla tavalla? Miksi ei muistakin kehittynyt yhtä vaikeita
persoonallisuuksia? Miksi vain yhdelle kehittyi niin voimallinen vahvuuteen
kätketty vajavainen persoonallisuuskäsitys? Saattaa hyvinkin olla niin, ettei
kasvatuksessa ja itse kunkin huomioimisessa tapahtunut mitään oleellista
puutteellisuutta, vaan on enemmänkin kysymys henkilökohtaisesta kokemuksesta,
näkemyksestä. Jokin lapsen olemuksessa on alun pitäen siinä määrin vialla, että
tämä alkaa mieltää kokemansa asiat asiaan kuulumattomalla tavalla. Maija kertoi
Matillekin joskus mieleensä tulleista negatiivisista asioista, jotka
kohdistuivat äitiin. Nämä ajatukset saivat sellaisen vallan lapsen mielessä, että
hän muistaa ne näin hyvin aikuisena ihmisenä. Perusajatus lapsuudesta perustui
siihen näkemykseen, että isä alisti äitiä, vaikka kukaan muu sisaruksista ei
tällaista ollut pannut merkille. Todelliset olosuhteet eivät siis muidenkin
esimerkkien valossa ole aina se ratkaiseva tekijä, johon voisimme perustaa diagnoosimme,
jota meidän maallikoina ei ollenkaan odoteta tekevän.
Ihmisinä me
kaikki olemme tavalla tai toisella erilaisia. Siksi me koemme ja näemme samat
asiat hyvinkin poikkeavalla tavalla. Kunkin hetken ulkopuoliset vaikuttajat
saavat meidät antamaan samasta tapahtumasta mitä erilaisimpia kuvauksia. Tästä
näkyvin esimerkki on kai liikenneonnettomuuksista annetut kuvaukset, jotka
saattavat sisältää todella ristiriitaisia tietoja. Jonkun mielestä paikalta
paennut auto oli punainen, toisen mielestä se varmasti oli musta. Auton merkistä
ja mallista tulee lukuisia arvioita, aivan sen mukaisesti, miten itse kukin
näki tilanteen. Ongelmana on se, että me automaattisesti, vaistomaisesti,
yhdistelemme erilaisia mielikuvia, jotka osaltaan jo ovat mielessämme
kokemiemme asioiden johdosta. Kaikki tapahtuu niin nopeasti, että mielemme ei
ehdi erittelemään mielessämme pyörineitä asioita silmiemme edessä tapahtuneista.
Emme itse edes havaitse sitä, kuinka paljon eri asioita pyörii mielessämme niin
kotona kuin myöskin ennen kaikkea kadulla kulkiessamme tai ajaessamme. Siksi
olemme osaksi alttiita erilaisille onnettomuuksille, koska mielemme askartelee
mitä moninaisimmissa pohdiskeluissamme, jotka osaltaan koskevat mennyttä,
osaltaan tulevaa. Ihminen on loppujen lopuksi hyvin pienellä energialla kiinni
nykyhetkessä ja sen tapahtumissa.
Jos näin on
terveenkin ihmisen kohdalla, miten sitten on hyvin rasittuneen ja väsyneen,
masentuneen ihmisen suhteen? Mieltä ankarasti rasittavat mietteet ja ennen
kaikkea murheet johtavat meidät helposti sivuraiteille, joilta on hyvin vaikea
palata takaisin pääväylälle, jolla elämämme säästyy monilta tarpeettomilta
painolasteilta. Me emme ole täysin sattuman varassa, toisten vietävänä, vaan
oma mielemme tekee meille usein pahojakin tepposia, jos liiaksi antaudumme tunteidemme
valtaan.
Jotakin
tällaista oli mahdollisesti tapahtunut Maijankin elämässä, niin että hänellä ei
suorastaan ollut mitään mahdollisuuksia elää elämäänsä siinä todellisuudessa,
jossa onneksi suurin osa meistä toimii päivittäisessä realiteetissansa. Mielenkiintoinen
ajatus! Kuinka moni meistä todella näkee todellisuuden aivan sellaisena kuin se
on? Taitaa olla niin, että suurin osa meistä elää kaikesta viisaudestansa ja
älykkyydestänsä huolimatta aika monenlaisissa haavekuvissa, unelmissa,
suoranaisissa fantasioissa! Tämä ei tarkoita sitä, että puheemme ja tekomme
perustuisivat näihin kuvitelmiin, vaan mielemme jokin osa koko ajan
työskentelee tai huvittelee alueilla, joiden todellisuuspohja on hyvinkin
kyseenalainen. Osa mieltämme lähtee jo kuin ennakolta sinne, minne niin
mielellämme haluaisimme mennä, mikä olisi niin ihanaa ja tarpeellistakin.
Jokainen kaunis nainen saa yksinäisen miehen ajatukset pois juuri sillä
hetkellä vallitsevasta todellisuudesta, työtehtävästä tai tarpeellisesta
navigoinnista ihmisvilinässä, niin että on tipalla ettei valaisinpylväs törmää
häneen. Nainen näkee näyteikkunassa unelmiensa asun tai mainoksen
etelänmatkasta, ja jo tuottaa suuria vaikeuksia olla törmäämättä
vastaantuleviin ihmisiin.
Terveinkin
ihminen siis kohtaa tällaisia vaikeuksia jokapäiväisessä elämässään, vaikka ei
sitä usein tule ajatelleeksi. Samankaltaisina toistuvat kohtaamiset,
tapahtumat, näkymät, sekoittuvat ihmisen mielessä tietynlaiseksi
kokonaisuudeksi, niin että on hyvin helppoa pitemmän ajan kuluttua sekoittaa
eri aikoina koetut asiat keskenään. Me olemme todellisuudessa melko huonoja
todistajia, koska henkilökohtaiset asiamme vaikuttavat niin suuresti
mielipiteisiimme ja näkemyksiimme. Huolestuttavaa on sekin, kuinka erilaisissa
rikostilanteissa olleita ihmisiä patistetaan jopa vuosikausiakin miettimään
vieläkin tarkemmin mitä todella tapahtui. Mitä pidempi aika tapauksesta on
kulunut, sitä heikommat mahdollisuudet on saada kiinni tarkoista faktoista.
Ihmisen mieli on tavallaan kuin palapelin kokoaja, joka pyrkii täyttämään
vajaat kohdat tiedoillaan tai todellisuudessa hyvillä olettamuksillaan. Etenkin
painostuksen alla ihmisen mieli pyrkii miellyttämään kuulustelijaansa, ja siten
päädytään usein suuriinkin oikeusmurhiin.
Tämä asioiden
pyörittely on tuttuakin tutumpaa jokaiselle narsistisen
persoonallisuushäiriöisen kanssa eläneelle. Siksi olemme alusta alkaen
kehottaneet jokaista kirjoittamaan muistiin mahdollisimman paljon asioita juuri
sen hetken valossa. Tuskin on pelkoa siitä, että uhri liioittelisi kokemaansa
ja näkemäänsä, koska koko pelin henki toimii juuri tätä vastaan. Uhri ei
niinkään kuvittele eikä paisuttele toisen tuottamaa tuskaa, vaan uhri
useimmiten henkensä pitimiksi pakenee sinne minne suinkin vain yltää suljetusta
tilastaan. Usein ainoa pakomahdollisuus perustuu mielikuvitukseen, joka kykenee
lävistämään paksutkin muurit. Tämä helpotus on ikävä kyllä vain hyvin
rajallinen. Liiallinen haavemaailmoihin pakeneminen sairastuttaa uhrin samalla
tavoin kuin kiusaajansakin.
Kirjojemme
Matti ajautui tietyssä vaiheessa niin syviin tuskiin, ettei elämällä enää
tuntunut olevan mitään merkitystä. Hän oli joskus ampunut tuttavansa
pistoolilla ja toivoi itsekin voivansa joskus ostaa sellaisen. Mutta nyt hän
tiesi, että oli todella hyvä ettei hänellä sitä ollut, koska hän aivan varmasti
olisi jo käyttänyt sitä jonakin epätoivon hetkenä.
Aivan kuten
alkoholisti on aina alkoholisti, samoin narsistin uhrina kyllin kauan ollut
ihminen askartelee tahtomattaan menneisyytensä kanssa elämänsä loppuun asti.
Matti oli jo ollut erossa Maijasta vuosikausia, mutta siitä huolimatta jotkin
tapahtumayhteydet palauttivat hänen mieleensä ajan Maijan kanssa. Ja jos hän
hyvin onnistui pitämään ajatuksensa pois menneestä, pilasi nukkumisen tarve
hänen tasapainonsa hetkeksi. Miksi ihmisen pitikään loputtomasti nähdä unia,
jotka mitä erilaisimmilla tavoilla veivät hänet menneisyyden kokemuksiin,
joskus ikävällä, joskus hurmaavallakin tavalla? Miksi jonkun naisen
ystävällisyys ja läheisyys unessa saattoi olla niin kokonaisvaltainen, niin
todellinen? Matti koki unissaan jotakin sellaistakin, mitä hän ei ollut osannut
edes unelmoida, ja joinakin aamuina herättyään hän aivan kuin vieläkin maistoi
häntä suudelleen ystävällisen naisen huulten maun.
Nyt oli mitä
kaunein kesä takanapäin, ja ulkona satoi miltei jatkuvasti. Jälleen kerran
mieli oli allapäin, ja elämässä koetut pettymykset tulivat mieleen. Miksi
ihmiselämän tuleekaan olla niin monimutkainen ihmisen omasta tahdosta
riippumatta? Kaikki Matin seurusteluyritykset olivat kariutuneet jostakin
syystä. Viimeisin tuttavuus oli osoittautunut hyvin narsistiseksi, vaikka
kysymys ei ollutkaan narsistista. Elämä vain ajaa ihmisiä kuin karjalaumaa
pettymyksestä toiseen, niin ettei ole ollenkaan ihme että monet kehittyvät niin
varovaisiksi ja omahyväisiksikin, suojellakseen itseään.
Ihmisen
persoona on niin helppo rikkoa, musertaa, mutta sen korjaaminen onkin sitten
aivan toinen juttu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti