Sanojen merkitys osa 1

Sanojen merkitys 13.08.92

   Yksi perusväittämistä niiden kohdalla, jotka korostavat yli kaiken jotakin julistajaa ja hänen puhumiaan asioita on, että Jumalan sanoma lopunajalle on se, joka aikaansaa seurakunnassa sen, mikä on tarpeen sen valmistumiseksi ja ylöstempaamiseksi. Kuka asian mitenkin julkituo, mutta tämä on lyhyesti sanottuna asian ydin.

   Tämä väite pitää täysin paikkansa, mutta nyt onkin kysymys siitä, miten se ymmärretään. Aivan kuten kaikki jumalalliset ja pelastushistorialliset asiat, on tämäkin asia käsitettävissä aivan oikein tai sitten täysin väärin. Kun on kysymys Raamattuun uskovista ihmisistä, on toisaalta aivan järjettömän tuntuista selittää jotakin tällaista, kun on vielä puhe ihmisistä, joiden tulisi nähdä kaikki tässä viimeisessä ajassa kirkkaana loistavassa Hengen Valossa.

   Niin kuin jo mainitsin, en ole niin naiivi että uskoisin kaikkien edes perehtyvän siihen mitä kirjoitan. Useat johtavassa asemassa olevat henkilöt ovat niin kauan viipyneet vääryydessä, että on tuskin mahdollista heidän palata takaisin terveeseen ja Jumalan Sanan kokonaistodistuksen mukaiseen oppiin. Mutta kirjoitankin tämän niitä harhaanjohdettuja yksittäisiä ihmisiä varten, joilla sydämessänsä on todellinen kaipuu ja rakkaus totuuteen.

   Kun tietyt asiat nostetaan ensimmäiselle sijalle, on niiden taakse helppo jättää piiloon jopa jotakin elintärkeätä. Hurskaan kuoren alle voi kätkeytyä mitä suurin petos, ja kysynkin lähes päivittäin itseltäni, että eikö tässä juuri olekin kysymys siitä eksytyksestä, joka jos mahdollista, eksyttäisi valitutkin! Sanat ja kirjaimet tuovat selvästi esiin sen, mistä on kysymys, mutta jos luetaan kirjoitettua vain lukemalla, kuullaan puhuttua vain kuulemalla, ilman että terveen järjen avulla käsitettäisiin kirjoitetun ja kuullun tarkoitus, voidaan oikeasta opista huolimatta päätyä kaikkien aikojen suurimpaan petokseen!

   Jos tarkastelemme yksinomaan sanaa “SANOMA“, niin mistä on kysymys? Mitä tarkoittaa tuo sana? Onko kukaan todella ajatellut asiaa tältä kannalta? Kautta vuosien on vain toistettu tuota sanaa ja puhuttu siitä, mutta kuka on ymmärtänyt asian, Sanan, merkityksen? Ottakaamme muutamia esimerkkejä Jumalan Sanasta.

   Aivan ensimmäisen esimerkin haluan ottaa Obadja 1: “Me olemme kuulleet sanoman Herralta, ja sanansaattaja on lähetetty kansakuntiin: ‘Nouskaa, nouskaamme sotaan sitä vastaan!’“ Sama on luettavissa Jeremia 49: 14: “Minä olen kuullut sanoman Herralta, ja sanansaattaja on lähetetty kansakuntiin: ‘Kokoontukaa ja käykää sitä vastaan ja nouskaa sotaan’.“ Edellisessä kohdassa sanotaan, että me olemme kuulleet sanoman Herralta, ja jälkimmäisessä minä olen kuullut sanoman Herralta. Kun Herra puhuu, on kuultava sekä ryhmänä että yksilönä. Miten Herra on tuonut julki sen, mitä Hän haluaa ihmisten tietoisuuteen? Hän on aina lähettänyt sanansaattajansa sanoman kanssa, JA AINA ON TUOLLA SANOMALLA OLLUT SISÄLTÖNSÄ, JOKA ON TULLUT TOTEUTTAA! Ei riitä se, että kuultiin sanoma tai luettiin se, eikä riitä pelkkä sanoman vastaanottaminenkaan. On ymmärrettävä mitä sanomassa sanotaan ja tehtävä sen mukaisesti, toimittava sen mukaisesti!

   Tälläkin kertaa oli selvä käsky sanoman sisältönä: “Kokoontukaa, nouskaa sotaan sitä vastaan!“ Tämän käskyn tultua perille ei riittänyt se, että olisi vain toistettu annettua käskyä nousematta ja kokoontumatta. Mutta miksi näyttää siltä, että tämän ajan seurakunta vain toistaa kuulemaansa, mutta ei käsitä eikä näe sitä, että sille on annettu tehtäviä suoritettavaksensa?

   Meillä tulee olla kunnioitus ja pelko Herran puheen edessä, ja halu noudattaa kuulemaamme. Todellisen sydämen asenteen Herran sanoman edessä tuo julki profeetta Habakuk rukouksessansa: “Herra, minä olen kuullut sinulta sanoman, ja olen peljästynyt... Minä kuulin tämän, ja minun ruumiini vapisee, minun huuleni värisevät huudosta...“ (3: 2, 16). Joka ei käsitä kuulemaansa, ei myöskään voi tuntea mitään todellista, Jumalan mielen mukaista murhetta eikä tarvetta noudattaa kuulemaansa.

   Yksi vaikuttavimmista sanomista, mitä Pyhissä Kirjoituksissa kuvataan, on 2. Kun. 7. Israelin kansa oli todellisessa ahdistuksessa ja nälänhädässä, niin että syötäväksi kelpasi melkein mikä vain, mihin hintaan tahansa. Mutta Herra piti tuolloinkin huolta kansastansa ja antoi vihollisen kuulla suuren sotajoukon töminää, niin että tämä pakeni paikalta. Ainoat, jotka rohkenivat lähestyä vihollisen leiriä, olivat neljä pitaalitautista miestä, jotka sitten pääsivät toteamaan, että vihollisen leiri oli tyhjä. He olivat nälkäisiä, ja nähdessään kaikki vihollisen jälkeensä jättämät arvoesineet, he ensin ajattelivat pitää tiedon omanansa ja pitää kaiken itse. Mutta näiden ihmisten karttamien ja pelkäämien kuolemansairaiden miesten sisimmässä oli vanhurskauden ääni, joka sanoi: “Emme tee oikein. Tämä päivä on hyvän sanoman päivä. Jos olemme vaiti ja odotamme aamun valkenemiseen asti, niin me joudumme syyllisiksi. Tulkaa, menkäämme nyt ilmoittamaan tämä kuninkaan linnaan.“

   Tässä on nyt sanoma, jota lähdetään viemään eteenpäin. Katsokaamme, mitä tapahtuu. Ensin epäillään kaikkea vihollisen juoneksi, mutta sitten 1.) lähetetään kahdet sotavaunut tarkistamaan asiaa. Nämä seuraavat vihollista ja toteavat sanoman pitävän paikkansa. 2.) Nämä sanansaattajat tulevat takaisin ja ilmoittavat kuninkaalle kaiken näkemänsä. 3.) Kun kansa saa kuulla tämän, rientää se suorinta tietä vihollisen leiriin ja saa syödä vatsansa täyteen ja saa ravintoa pitkäksi aikaa eteenpäinkin. Sanoman kuuleminen sai siis aikaan ainakin kolme selvästi havaittavaa toimenpidettä kansan keskuudessa. Vaikka sanoman tuojat olivat pitaalisia, lähettää kansan johtaja sanansaattajat tarkistamaan asian. Nämä palaavat sanoman vahvistamisen kanssa, ja KOKO KANSA LÄHTEE LIIKKEELLE!

   Kansa lähti liikkeelle, ryösti vihollisen leirin, söi, tuli ravituksi. Sanomalla siis oli heti havaittavia seuraamuksia ja toimenpiteitä, koska sen sisältö ymmärrettiin oikein! Mutta mitä tekee tämän ajan seurakunta? Onko se käsittänyt, että tämä on Hyvän Sanoman päivä? Onko se lähtenyt liikkeelle ja syönyt itsensä kylläiseksi? Vai toistaako se vain yhä uudelleen ja uudelleen kuulemaansa ja huutaa: “Tämä on hyvä sanoma, tämä on hyvä sanoma!“ mutta ei lähde liikkeelle, ei tee sen mukaisesti?

   Tapahtumat ja teot seurakunnan keskuudessa todistavat siitä, että kuultua sanomaa ei ole ymmärretty. Kuinka usein Jumalan lähettämä profeetta kehottikaan meitä rakastamaan toisiamme ja lammasten tavoin painautumaan toisiamme vasten ja suojelemaan toisiamme, sitä enemmän mitä näemme tuon päivän lähestyvän! Mutta siitä huolimatta oikeaoppisuuden nojalla katsotaan voitavan tehdä toisillensa melkein mitä tahansa. Todellinen rakkaus seurakunnan keskellä on se merkki, joka vasta kertoo sen saavuttaneen jotakin siitä jumalallisesta tasosta, mikä sille on annettu päämääräksi: “...että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, NIIN ETTÄ MAAILMA USKOISI, ETTÄ SINÄ OLET MINUT LÄHETTÄNYT... minä heissä ja sinä minussa - että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut“ (Joh. 17: 21, 23).

   Tänä päivänä voi jokainen lukutaitoinen esiintyä hengellisesti viisaana luettuaan tässä ajassa julistettua Sanaa. Mutta pelkkä lukutaito ei riitä, vaan on myös ymmärrettävä, mitä lukee. Sanoma tälle ajalle ei ole itsestään selvä, ja jokaisen vastaanotettavissa, vaan niin kuin kaikessa hengellisessä elämässä, tarvitaan Pyhän Hengen valaisu kaiken oikeaan ymmärtämiseen. Mutta se edellyttää sitä, että me olemme valmiit luopumaan kaikesta omasta ymmärryksestämme ja vastaanottamaan sen, mitä meille jumalallisesti tarjotaan.

   Aivan niin kuin oli Johannes Kastajan aikana, on nytkin todellisen Sanoman kautta kirves asetettu puiden juurelle. Kaikki sellainen, mikä ei kestä Kaikkivaltiaan Jumalan edessä, on armottomasti hakattava pois, jotta se ei olisi jumalallisen kasvun esteenä. Tämä on asia, mitä ei ole ymmärretty oikein kaikkina näinä vuosina. Aina kun puhuttu Sana on leikannut kipeästi, on moni peräytynyt takaisinpäin kauhistuneena aivan kuin uskosta osaton maaherra aikoinaan. “Mutta Feeliks, JOLLA OLI HYVIN TARKKA TIETO TÄSTÄ TIESTÄ...“ Missä suhteessa poikkeaisi joku tänä päivänä lähes kaiken sanomasta tietävä tästä herrasta, jos kaikki on vain tietämisen asteella? Eikö tänä päivänä toteudu sama kuin tuolloinkin? “...haetti Paavalin ja kuunteli hänen puhettaan uskosta Kristukseen Jeesukseen. MUTTA KUN PAAVALI PUHUI VANHURSKAUDESTA JA ITSENSÄHILLITSEMISESTÄ JA TULEVASTA TUOMIOSTA, PELJÄSTYI FEELIKS ja sanoi: ‘Mene tällä haavaa pois, mutta kun minulle sopii, kutsutan sinut taas’.“ (Apt. 24).

   Kun toistamiseen korostetaan kuullun sanan merkitystä seurakunnan valmistajana ja ylöstempaamisuskon lähteenä, ei siinä puhuta mitään väärää. Mutta miksi kuitenkin niin voimallisena ovat määrätyt kuvat tulleet hengellisten silmieni eteen? Me kaikki tunnustamme Sanan tärkeyden hengellisenä ruokana, mutta miksi se monien kohdalla on kuin vain kankaaseen kääritty leipä tai pullossa oleva vesi?

   Kuinka moni kulkeekaan ympäriinsä ja korostaa ja saarnaa sanoman tärkeyttä, mutta tekee sen ikään kuin suuri leipä kainalossansa. Hän on selvästi nälkiintynyt, vailla merkkejä todellisesta, terveestä elinvoimasta. “Ystäväni, sinä olet niin nälkäisen ja aliravitun näköinen; sinä olet suorastaan sairaan ja kuolemaa tekevän näköinen. Sinulla on suuri leipä kainalossasi, miksi sinä et syö sitä?“ — “Kiitos Herralle, joka ruokkii meitä Sanansa leivällä. Minä kiitän Herraa tästä leivästä, tästä ihanasta leivästä!“

   Voisiko joku kuvitella jotakin tällaista inhimillisessä elämässä? Jokaiselle olisi selvää, että tällainen ihminen on henkisesti sairas. Mutta miksi tämän ajan niin sanotut uskovaiset ihmiset hengellisesti toimivat juuri näin? Puhuessaan siitä, mitä Jumalan lähettämä sanansaattaja on julistanut, ja toistaessaan sitä levysoittimen tavoin, he ovat juuri kuten joku nälkää näkevä suuri leipä kädessänsä. Hengellistä ruokaa tälle ajalle ei ole syöty, nielty, annettu muuttua henkilökohtaiseksi ravinnoksi ja elämän lähteeksi, joka pulppuaa hengellistä, aitoa elämää muillekin!

   “Ihmislapsi, syö, minkä tässä saat; syö tämä kirjakäärö, ja mene ja puhu Israelin heimolle’. Niin minä avasin suuni, ja hän antoi tämän kirjakäärön minun syödäkseni. Ja hän sanoi minulle: ‘Ihmislapsi, ravitse vatsasi ja täytä sisälmyksesi tällä kirjakääröllä, jonka minä sinulle annan’. Niin minä söin, ja se oli minun suussani makea kuin hunaja“ (Hes. 3). Kuinka ihana ja elävä kuva tässä onkaan todellisesta sanoman vastaanottamisesta edelleen annettavaksi! Sanansaattajan oli itse tultava siitä osalliseksi niin voimallisesti, että hänen oli itsensä syötävä sanoman sisältävä kirjakäärö voidaksensa olla kykenevä suorittamaan hänelle annetun tehtävän. Vasta tämän syömisen jälkeen hän saattoi voida kuulla sanat: “Ihmislapsi, mene nyt Israelin heimon tykö ja puhu heille minun sanani“ (jae 4).

   Juuri näin täytyy olla jokaisen sellaisen kohdalla, joka on vastaanottanut tämän ajan jumalallisen sanoman. Seurakunnalla on suuri tehtävä viedä eteenpäin ja suorittaa se, mitä sille on sanoman kautta asetettu suorastaan velvoitteeksi.

   Aivan samoin kuin on järjetöntä kantaa mukanansa suurta leipää ja nähdä nälkää, aivan yhtä järjetöntä on olla janoinen, jos laukussa on vesipullo. Aivan niin kuin me tarvitsemme hengellistä ruokaa, me tarvitsemme myöskin siihen sisältyvää elävää vettä, joka tuo meihin elämän. “...mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa, vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään“ (Joh. 4: 14). Kuinka ihana kuva tämä onkaan täydentämään sitä, mitä Hesekielin kohta puhuu meille! Meissä tulee olla lähteen, joka kumpuaa elämän vettä kanssamatkaajillensa! Mutta se tulee ainoastaan sen kautta, että me syvimpään sisimpäämme vastaanotamme Jumalan Elävän Sanan!

   “Jos joku janoaa, niin tulkoon minun tyköni ja juokoon. Joka uskoo minuun niinkuin Raamattu sanoo, hänen sisimmästään on juokseva elävän veden virrat“ (Joh. 7: 37- 38). Jos joku on siis janoinen, tulee hänen täyttää tietty, selvästi julkituotu ehto. Hänen täytyy mennä Herran Jeesuksen Kristuksen luokse saadaksensa Häneltä tätä elintärkeää vettä! Johannes Kastaja ei sitä voinut antaa opetuslapsillensa, vaan käsittäen tuomansa sanoman sisällön hän osoitti kädellänsä Jordan-virran rannalla käyskentelevää Jeesusta kohti ja sanoi opetuslapsillensa: “Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!“

   Johannes Kastajan sanoman seuraus oli, että hänen opetuslapsensa seurasivatkin nyt hänen sijastansa Herraa Jeesusta. Aina on sanomalla ollut seuraukset niiden kohdalla, jotka sydämessänsä ovat ymmärtäneet mistä on kysymys! Vielä tänäkin päivänä on sellaisia ihmisiä, jotka kutsuvat itseänsä Johannes Kastajan opetuslapsiksi ja toistavat sitä, mitä hän kaksituhatta vuotta sitten puhui. Onko siis jotakin erikoista, jos tässäkin ajassa on ihmisiä, jotka eivät ole käsittäneet sanoman sisältöä ja vain toistavat kuulemaansa. Niin kuin nuo Johannes Kastajan seuraajat polkevat paikallaan kahden tuhannen vuoden takana, samoin tämän ajan seuraajat ovat jääneet paikallensa tallaamaan, kuka vuosikymmenien, kuka lyhyemmän ajan taakse.