Niin hyvässä kuin pahassakin!

”Niin saatana meni pois Herran edestä ja löi Jobiin pahoja paiseita, kantapäästä kiireeseen asti. Ja tämä otti saviastian sirun, sillä kaapiakseen itseänsä, ja istui tuhkaläjään. Niin hänen vaimonsa sanoi hänelle: ’Vieläkö pysyt hurskaudessasi? Kiroa Jumala ja kuole.’ Mutta hän vastasi hänelle: ’Sinä puhut niinkuin mikäkin houkka nainen. Otammehan vastaan Jumalalta hyvää, emmekö ottaisi vastaan pahaakin?’ Kaikessa tässä Job ei tehnyt syntiä huulillansa.” (Job.2).

Jumala selvästikin rakastaa koetella meitä, vain meidän parhaaksemme, mutta kuinka vaikeaa onkaan meille suhtautua oikealla tavalla näihin koettelemuksiin! Olen useampaan kertaan kirjoittanut siitä, kuinka ns. Jobinpostia kannetaan postiluukkuuni siinä määrin että välillä kauhistuttaa! Millaisessa ahdingossa näyttääkään olevan suuri määrä rakkaita veljiä ja sisaria tässä muutenkin ahdistavassa ajassa!

Olemmeko vielä niin sidoksissa tähän maailmaan, että juuri nyt, yhteisen lähtömme edellä, Rakas Johtajakotkamme on tullut niin lähelle pesämme ylle leyhyttääkseen suurilla siivillään sellaisella voimalla, että kaikki mukavuutta tuovat pehmikkeet lentävät pois ympäriltämme, ja meidän on pakko lähteä lentoon kaiken totunnaisen keskeltä? Olemme jo pitkän aikaa saaneet kuulla Kotkan Äänen, joka on kovalla äänellä tiedottanut meille, että me emme ole mitään kananpoikia, jotka viettävät koko elämänsä pesässään ja kotipihallaan kotkottaen ja kaakattaen, siiventynkiään heilutellen! Me olemme kotkia, joilla on kaksi suurta ja voimallista siipeä, Vanha- ja Uusi Testamentti! Meitä ei ole tarkoitettu maasidonnaisiksi, vaan jo pelkkä kotkannäkömme on niin vertaansa vailla kaikkiin muihin luotuihin verrattuna, että meidän tarkoituksemme on leijailla korkeuksissa, kaiken maallisen ylitse katsoen!

Kaikki kasvaminen, niin maallinen kuin hengellinenkin, on sidottu monenlaisiin kasvukipuihin ja koettelemuksiin, joita emme kykene välttämään. Valitsemalla koko elämämme ajan helpoimman ja vaivattomimman tien, päädymme todella helposti lavealle tielle, jota Herramme omien sanojen mukaisesti suurin osa lähimmäisistämme kulkee omaksi vahingokseen! Kuinka toista onkaan meille tarkoitettu ilmapiiri, jonka virtaukset ja tuoksut saavat sisäisen tajuntamme heräämään ja muistamaan, tiedostamaan koko olemuksellamme: me olemme kotkia, jotka kaitaa kiitorataa pitkin ponnistavat lentoon kohti kaikkien lupausten täyttymystä! Kuinka tärkeä on kuitenkin maasidonnaisiin kananpoikiin verrattuna suurten siipiemme hallinta! Kananpojilta ei odoteta juuri mitään siitä, mitä lentäminen taivaan sinessä pitää sisällään! Mutta koulutus, koulutus on ankaraa ja usein hyvin rasittavan tuntuista!

”…ja te olette unhottaneet kehoituksen, joka puhuu teille niinkuin lapsille: ’Poikani, älä pidä halpana Herran kuritusta, äläkä menetä toivoasi, kun hän sinua nuhtelee; sillä jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa; ja hän ruoskii jokaista lasta, jonka hän ottaa huomaansa.’ Kuritukseksenne te kärsitte; Jumala kohtelee teitä niinkuin lapsia. Sillä mikä on se lapsi, jota isä ei kurita?” (Hebr.12).

”…mutta tämä kurittaa meitä tosi parhaaksemme, että me pääsisimme osallisiksi hänen pyhyydestään. Mikään kuritus ei tosin sillä kertaa näytä olevan iloksi, vaan murheeksi, mutta jälkeenpäin se antaa vanhurskauden rauhanhedelmän niille, jotka sen kautta ovat harjoitetut.” (Hebr.12).

Me olemme Jobin tavoin koulutuksessa, jota inhimillisen mielen on vaikea käsittää! Kuinka vaikea onkaan yhtyä hänen uskontunnustukseensa:

”Otammehan vastaan Jumalalta hyvää, emmekö ottaisi vastaan pahaakin?”

Hebrealaiskirjeen kohta puhuu myöskin maallisista kurittajista:

”Ja vielä: meillä oli ruumiilliset isämme kurittajina, ja heitä me kavahdimme; emmekö paljoa ennemmin olisi alamaiset henkien Isälle, että eläisimme? Sillä nuo kurittivat meitä vain muutamia päiviä varten, oman ymmärryksensä mukaan…”

Mikä ehkä suurimmaksi osaksi saa meidät paheksumaan Henkien Isän kuritusta! Jobia taisi eniten kurittaa hänen oma vaimonsa todella sopimattomilla ja maallisilla puheillaan, samoin kuin hänen kolme ystäväänsä! Me sotkemme keskenään ihmisten sanat ja toimenpiteet ja Jumalan puheen ja tarkoituksen! Millainen ristiriita kaiken kuulemamme ja kokemamme välillä! Jos koska, niin juuri nyt, tarvitsemme todellisen rohkeuden kuuluttaa kaiken keskellä: ”Jumalamme tarkoittaa vain hyvää, vaietkaa siis kaikki te, jotka kuulutatte houkan tavoin Jumalaan loukkaantumista ja Hänestä irti sanoutumista! Minä olen kotka ja taivaallisessa lentokoulutuksessa!”