Emme voi hukkua väkijoukkoon!

”Silloin myös Herraa pelkääväiset puhuvat toinen toisensa kanssa, ja Herra tarkkaa ja kuulee; ja muistokirja kirjoitetaan hänen edessänsä niiden hyväksi, jotka Herraa pelkäävät ja hänen nimensä kunniassa pitävät. Ja he ovat, sanoo Herra Sebaot, sinä päivänä, jonka minä teen, minun omaisuuteni. Ja minä olen heille laupias, niinkuin mies on laupias pojallensa, joka häntä palvelee. Ja te näette jälleen, mikä on ero vanhurskaan ja jumalattoman välillä, sen välillä, joka palvelee Jumalaa, ja sen, joka ei häntä palvele.” (Mal.3).

Aamulla ensimmäiseksi alkoi mielessäni toistua ajatus: ”Mikä on ero?”. Kaikki viittaa siihen, mitä sanotaan heti seuraavan luvun alussa!

”Sillä katso: se päivä on tuleva, joka palaa kuin pätsi…”

Ei ole lainkaan samantekevää miten elämme ja olemme, mitä teemme ja mitä jätämme tekemättä! Me emme voi kulkea väkijoukoissa inkognito, ikään kuin ei olisi enää tarvetta erottautua uskon tähden! Meidän ei tule miellyttää ihmisiä tai eri järjestöjä, vaan meitä tarkataan erikoisella tavalla Korkeudessa, aivan erikoisesti tässä ajassa, Malakian tekstin mukaisesti! Ajan myöhäisyys ei oikeuta meitä välinpitämättömyyteen ja valmistautumisen laiminlyömiseen, vaan me olemme aivan eritysasemassa juuri tässä ajassa!

”Siis, rakkaani, samoin kuin aina olette olleet kuuliaiset, niin ahkeroikaa, ei ainoastaan niinkuin silloin, kun minä olin teidän tykönänne, vaan paljoa enemmän nyt, kun olen poissa, pelolla ja vavistuksella, että pelastuisitte; sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi. Tehkää kaikki nurisematta ja epäröimättä, että olisitte moitteettomat ja puhtaat, olisitte tahrattomat Jumalan lapset kieron ja nurjan sukukunnan keskellä, joiden joukossa te loistatte niinkuin tähdet maailmassa, tarjolla pitäessänne elämän sanaa…” (Fil.2).

Meidän asemamme tässä ajassa ei siis ole mitenkään merkityksetön, jos sitä verrataan taivaalla loistaviin tähtiin! Me olemme maanpäällisiä tähtiä, jotka heijastavat Jumallista Valoa sitä enemmän mitä enemmän pimeys lisääntyy! Meidän on pakko kaiken keskellä hyväksyä todellisuus, joka aikaansaa ristiriitaisia tunteita inhimillisessä mielessä:

”Voi teitä, jotka toivotte Herran päivän tulemista. Miksi hyväksi on teille Herran päivä? Se on oleva pimeys, eikä valkeus - ikäänkuin jos joku pakenisi leijonaa ja häntä kohtaisi karhu, tahi joku tulisi kotiin ja nojaisi kätensä seinään ja häntä pistäisi käärme. Eikö Herran päivä ole pimeys, eikä valkeus, eikö se ole synkeys, jossa ei valoa ole?” (Aam.5).

Kaiken tämän odotuksen keskellä on myöskin ennen kaikkea totta ja lohdullista:

”Ja he ovat, sanoo Herra Sebaot, sinä päivänä, jonka minä teen, minun omaisuuteni. Ja minä olen heille laupias, niinkuin mies on laupias pojallensa, joka häntä palvelee. Ja te näette jälleen, mikä on ero vanhurskaan ja jumalattoman välillä, sen välillä, joka palvelee Jumalaa, ja sen, joka ei häntä palvele.”