Uskalluksella armon istuimen eteen! 1

”…eikä mikään luotu ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmäinsä edessä, jolle meidän on tehtävä tili. Kun meillä siis on suuri ylimmäinen pappi, läpi taivasten kulkenut, Jeesus, Jumalan Poika, niin pitäkäämme kiinni tunnustuksesta. Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä. Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan.” (Hebr.4)

Kuinka usein ihminen lapsellisessa mielessänsä kuvitteleekaan olevansa näkymätön juuri niissä asioissa, joiden hän ei halua olevan nähtävissä meitä tarkkaavien ylimaallisten silmien edessä! Mitä hän haluaa piilottaa toisilta ihmisiltä, sillä ei taida olla mitään rajoja! Mikä oli motiivina ensimmäisillä ihmisillä, jotka laativat itsellensä ensimmäisen ”vaatekappaleen”?

”Silloin aukenivat heidän molempain silmät, ja he huomasivat olevansa alasti; ja he sitoivat yhteen viikunapuun lehtiä ja tekivät itselleen vyöverhot. Ja he kuulivat, kuinka Herra Jumala käyskenteli paratiisissa illan viileydessä. Ja mies vaimoineen lymysi Herran Jumalan kasvojen edestä paratiisin puiden sekaan. Mutta Herra Jumala huusi miestä ja sanoi hänelle: ’Missä olet?’ Hän vastasi: ’Minä kuulin sinun askeleesi paratiisissa ja pelkäsin, sillä minä olen alasti, ja sentähden minä lymysin.’” (1.Moos.3).

Siitä huolimatta, että olivat laatineet itselleen oman viisautensa mukaisen ”puetuksen”, piiloutuivat he puiden sekaan kuullessaan Herran lähestyvän! Oi, voi, mitä kaikkea he olivatkaan juuri nyt menettämässä todella häpeällisesti! Olemmeko koskaan tulleet todella ajatelleeksi, mitä sisältyy sanoihin: ”Minä kuulin Sinun askeleesi paratiisissa!” Jumalan askeleet! Eikä vain se! Herra kutsui lapsiansa korvin kuultavalla äänellä! Eikö Hän Kaikkitietävänä aivan tarkoin tiennyt missä he olivat? Hän tiesi tuolloin kaiken tapahtuneen ja sen aiheuttaman mielialan luomissaan olennoissa, aivan samoin kuin juuri nytkin vielä tässä ajassa! Hän oli ja on kiinnostunut luoduistaan!

”…eikä mikään luotu ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmäinsä edessä, jolle meidän on tehtävä tili.”

Kaikesta luopumuksesta ja ihmisen rikkomuksesta huolimatta jokin hänessä ei suo hänelle rauhaa ja kaipaamaansa turvallisuuden tunnetta, koska hän tiedostaa vähintäänkin alitajuisesti joutuvansa tekemään tiliä Hänelle, jonka olemassaolon hän pyrkii kieltämään – vapautuakseen huonon omantunnon syytöksistä, häpeästä! Häpeä on pelottava ja hyvin, hyvin tuhoisa tila ihmisessä ja se kulkee yhdessä kateuden kanssa, vaikka emme sitä ehkä ole koskaan aikaisemmin tulleet ajatelleeksi. Paetakseen häpeää ihminen pyrkii projisoimaan sen lähimmäiseensä! Siinä häpeän pelottavuus!

Ensimmäinen ihminen pukeutui siis viikunapuun lehtiin peittääkseen häpeänsä. Mutta mikä tässä hänen olotilassansa voisi olla tekemisissä kateuden kanssa? Kenelle tai mille hän olisi voinut olla kateellinen?

”Ette suinkaan kuole; vaan Jumala tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan.’ Ja vaimo näki, että siitä puusta oli hyvä syödä ja että se oli ihana katsella ja suloinen puu antamaan ymmärrystä; ja hän otti sen hedelmästä ja söi ja antoi myös miehellensä, joka oli hänen kanssansa, ja hänkin söi.” (1.Moos.3).

Miten herkkä ihminen voikaan olla uskomaan valheita Luojastaan!

Jo ensimmäinen ihminen halusi piilotajunnassaan ja tietoisestikin olla Jumalan kaltainen, eli oli kateellinen Hänelle, joka kaikin tavoin oli halunnut piilottaa kaiken vahingollisen luodultansa!

Kuinka samanlaisia me olemmekaan tässä ajassa suurimman vihamiehemme muotoilemassa Eedenissä, joka pienintä yksityiskohtaakin myöten on vääristely kaikesta jumalallisesta. Tämä maailmanjärjestelmä on saamassa ihmiskunnan täydelliseen hallintaansa siitä määrin, että viikunapuun lehdet ovat vain kalpea kuva ihmisen kadonneesta häpeästä alastomuutensa johdosta! Se mitä jäljellä oleva häpeä saa aikaan pakenemisella ”puiden sekaan” on kuvaavaa ihmisen korvien sulkemiselle Herran äänelle! Kaikesta huolimatta Hän vielä rakkaudellisuudessaan kutsuu ihmistä hyvin monenlaisilla äänillä ja kehotuksilla!

”…vaan niinkuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niinkuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä. Ja nyt, lapsukaiset, pysykää hänessä, että meillä hänen ilmestyessään olisi turva eikä meitä häpeällä karkoitettaisi pois hänen tyköänsä hänen tulemuksessaan. Jos tiedätte, että hän on vanhurskas, niin te ymmärrätte, että myös jokainen, joka vanhurskauden tekee, on hänestä syntynyt.” (1.Joh.2).

Rientäkäämme siis armonistuimen eteen kaiken häpeämme ja rikkomustemme kanssa kun vielä on oikea aika!