”Mikä sinä olet tuomitsemaan toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu; mutta hän on pysyvä pystyssä, sillä Herra on voimallinen hänet pystyssä pitämään. Toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä; kukin olkoon omassa mielessään täysin varma. Joka valikoi päiviä, se valikoi Herran tähden; ja joka syö, se syö Herran tähden, sillä hän kiittää Jumalaa; ja joka ei syö, se on Herran tähden syömättä ja kiittää Jumalaa. Sillä ei kukaan meistä elä itsellensä, eikä kukaan kuole itsellensä. Jos me elämme, niin elämme Herralle, ja jos kuolemme, niin kuolemme Herralle. Sentähden, elimmepä tai kuolimme, niin me olemme Herran omat.” (Room.14).
”Mikä sinä olet tuomitsemaan toisen
palvelijaa?”
Ihmisluonne
on aivan eriskummallinen. Se ei ole oikeastaan koskaan ilman erityisiä
koettelemuksia ollut halukas näkemään sitä tosiasiaa, ettei meillä ole oikeutta
vaatia palvelijoita ja palveluksia. Vasta omakohtaiset vastoinkäymiset saavat
(mahdollisesti) meidät ajattelemaan syvällisemmin ja näkemään sen hengellisen
elämän perusseikan, ettei ketään meistä ole kutsuttu palveltavaksi, vaan
palvelemaan toinen toistamme.
Autuaampi
on antaa kuin ottaa! Kukaan ei ole sen kateellisempi kuin kalamies – ei pidä
paikkaansa! Kukaan ei ole niin kateellinen kuin uskovainen, eikä millään muulla
alueella ole niin paljon hyväksikäyttöä ja ”pummaamista” kuin hengellisellä
rintamalla! Hengellisyys ei tee asiasta ”hengellistä”, vaan näkymätöntä,
huomaamatonta!
”Mikä sinä olet tuomitsemaan toisen
palvelijaa?
Pohjimmiltaan
kukaan ei tuomitse ja arvostele toista ihmistä hengellisen ohjeen tai tarpeen
mukaisesti, vaan tällä alueella pätee jo kauan sitten itsellenikin valjennut
tosiasia: oikeastaan kaikki moitteemme ja ”nuhtelumme” perustuu itsensä
korostamiseen ja esiin nostamiseen. Jos todella tajuaisimme tällä alueella
tapahtuvan näkymättömän rikollisuutemme, vaipuisimme kauhussa ja vavistuksessa
polvillemme Herramme eteen ja itkisimme katkerasti sitä kuoleman kylvöä, minkä
olemme taaksemme jättäneet! Kaikki negatiivinen ja väärä asenteemme ei ole vain
joitakin irrallisia lausuntoja tai paheksuvia ilmeitä, vaan kokonaisvaltaista
masentamista ja jopa kuoleman tielle saattamista. Siksi Roomalaiskirjeen
neljästoista luku on mitä vakavin ja ravistelevin puhuttelu meille jokaiselle
tässä ajassa!
”Mikä sinä olet tuomitsemaan toisen
palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu; mutta hän on pysyvä
pystyssä, sillä Herra on voimallinen hänet pystyssä pitämään.”
Mikä
oikeus olisi meillä kaataa lähimmäisiämme ja etenkin uskonystäviämme eteemme?
Jo pienten lasten enkelit näkevät koko ajan Herramme kasvot ja välittävät
eteenpäin kaiken vääryytemme. Herrallemme ei mikään ole salassa. Millainen
murhe onkaan Hänelle jatkuva virheidemme korjaileminen ja kaatamiemme
lähimmäisten lohduttaminen ja ylös nostaminen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti