Loppuun asti!

”Mutta ennen pääsiäisjuhlaa, kun Jeesus tiesi hetkensä tulleen, että hän oli siirtyvä tästä maailmasta Isän tykö, niin hän, joka oli rakastanut omiansa, jotka maailmassa olivat, osoitti heille rakkautta loppuun asti.” (Joh.13).

Meillä on oikeus tietää totuus tästä ajasta ja kaikesta sen mukanaan tuomasta. Mistä johtuu niin suuri määrä epätietoisuutta ja epävarmuutta painokkaasta puheesta ja esiintymisestä huolimatta? Onko koskaan aikaisemmin kuulunut viesti sellaisella tavalla kuin aivan viime päivinä? Rauha, rauha!:

”Mutta aikakausista ja määrähetkistä ei teille, veljet, ole tarvis kirjoittaa; sillä itse te varsin hyvin tiedätte, että Herran päivä tulee niinkuin varas yöllä. Kun he sanovat: ’Nyt on rauha, ei hätää mitään’, silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon. Mutta te, veljet, ette ole pimeydessä, niin että se päivä voisi yllättää teidät niinkuin varas; sillä kaikki te olette valkeuden lapsia ja päivän lapsia; me emme ole yön emmekä pimeyden lapsia.” (1.Tess.5)

Samalla kun pyrimme tuudittautumaan huolettomuuteen, soivat sisimmässämme epäluuloisuuden kumeat kellot, etenkin kun on kirjoitettu:

”Ja kumpaisellakin kuninkaalla on paha mielessä toistansa vastaan. Samassa pöydässä he puhuvat valhetta; mutta se ei onnistu; sillä säädetty aika ei ole vielä lopussa.” (Dan11).

Ketä ja mitä tämä sanankohta ensisijaisesti koskee, sitä ei kirjoittaja varmuudella tiedä, mutta se tulee pakostakin mieleen viime päivien tapahtumista!

Vaikka emme sitä tahtoisikaan tunnustaa ja oikealla tavalla tiedostaa, elämme maailmanhistorian levottomimmassa ajassa, jos huomioidaan aidon rakkauden kylmeneminen ja kasvava välinpitämättömyys ja vihamielisyys itse Jumalaa ja Hänen Sanaansa kohtaan.

Aivan kuten Herramme käsitti hetkensä tulleen ja nykyisen tilanteen haasteen, olemme mekin eräänlaisessa käännekohdassa, jonka asettama haaste meidän on kohdattava oikealla tavalla! Kaikki viittaa ennennäkemättömällä tavalla Herran tulemukseen ja todella suuriin muutoksiin, ihmisen tehtyä suuren määrän vääriä valintoja, tajuamatta ottaa vaarin jumalallisen kutsumuksen ajasta! Kuinka totta onkaan sanankohta:

”…ja ne, jotka tätä maailmaa hyödyksensä käyttävät, niinkuin eivät sitä käyttäisi; sillä tämän maailman muoto on katoamassa.” (1.Kor.7).

Tässä ajassa voimme esittää saman kysymyksen Paavalin kanssa, etenkin puhuessamme lopunajasta ja tuntemamme maailman muodon katoamisesta:

”Onko minusta siis tullut teidän vihamiehenne sentähden, että minä puhun teille totuuden?” (Gal.4).

Me elämme todellakin ahdistavassa ja monenlaista murhetta tuottavassa ajassa, josta meidän kuitenkin tulee ottaa vaarin aivan loppuun asti, vaeltaen Herramme jalanjäljissä, jotka etenkin tässä ajassa painuvat entistä syvemmälle ajan hiekkaan, Hänen joutuessaan kantamaan meitä hetkissä, jolloin omat jalkamme eivät jaksa meitä kantaa! Juuri tässä ajassa pyrkikäämme jatkamaan vaellustamme ajatellen, ei vain itseämme, vaan kanssamatkaajiamme:

”Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! Kiitetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala, joka lohduttaa meitä kaikessa ahdistuksessamme, että me sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä itseämme lohduttaa, voisimme lohduttaa niitä, jotka kaikkinaisessa ahdistuksessa ovat.” (2.Kor.1).