”…mutta keitä te olette?”

”…mutta paha henki vastasi heille sanoen: ’Jeesuksen minä tunnen, ja Paavalin minä tiedän, mutta keitä te olette?’ Ja se mies, jossa paha henki oli, karkasi heidän kimppuunsa, voitti heidät toisen toisensa perästä ja runteli heitä, niin että he alastomina ja haavoitettuina pakenivat siitä huoneesta. Ja tämän saivat tietää kaikki Efeson asukkaat, sekä juutalaiset että kreikkalaiset; ja heidät kaikki valtasi pelko, ja Herran Jeesuksen nimeä ylistettiin suuresti.” (Apt.19).

En voi olla yhä uudelleen palaamatta tähän monen mielestä käsittämättömään tapahtumaan, jolla kuitenkin on mitä suurin ja laajin merkitys kristillisen elämän piirissä. Se antaa vastauksen kysymyksiin, joita monet pyörittelevät mielessään, mutta joita he eivät ehkä koskaan ole pysähtyneet todella pohtimaan syvällisemmin. On kysymys mitä vakavimmista ja merkittävimmistä tekijöistä, joita koskettelimme edellisessä kirjoituksessamme. On olemassa hengellisiä tekijöitä ja alueita, joiden todellinen merkitys tulee esiin vain henkilökohtaisella alueella. Oikeastaan koko kristillinen Sanoma ja Kristuksesta julistaminen löytävät todellisen merkityksensä mitä henkilökohtaisimmassa, persoonallisimmassa ilmapiirissä, jota me julistuksellamme voimme ylläpitää ja tarjota jokaiselle ihmiselle, mutta me emme ole sen lähde, vaan ainoastaan jumalallisen toiminnan välittäjä.

”Kristus teissä, kirkkauden toivo. Ja häntä me julistamme, neuvoen jokaista ihmistä ja opettaen jokaista ihmistä kaikella viisaudella, asettaaksemme esiin jokaisen ihmisen täydellisenä Kristuksessa.” (Kol.1).

Mihin perustuu täydellinen ihminen, täysi miehuus Kristuksessa? Ei toki johonkin ihmisestä lähtevään, vaan kaiken jumalallisen kasvun ja olemuksen, kristillisen Elämän tulemiseen lihaksi, eläväksi, ei vain julistuksessa vaan sisäisesti MEISSÄ, SINUSSA, MINUSSA! Tätä jumalallista aarretta ei voi kuljettaa jossakin hengellisessä korissa käsivarrellamme, emmekä voi viitata siihen jonakin ulkopuolellamme olevana! Mitä kirjoitimme eilen?:

”Teissä, meissä, minussa, sinussa! Ei naapurissamme, ei läheisessämme, ei toisen neitsyen öljyastiassa, ei jonkin hengellisen kauppiaan tynnyrissä!”

Mitä tapahtuu vedotessamme johonkin hengelliseen tekijään, joka ei ole meissä itsessämme? Mistä sai alkunsa tämänpäiväisen lainauksemme suorastaan pelottava välikohtaus? Huomaatko, kuinka tärkeä sanoma sisältyy tähän kertomukseen, ei vain joitakin toisia ihmisiä ajatellen, vaan myös meidän jokaisen opiksi ja näkemystemme laajentamiseksi!

”Myöskin muutamat kuljeksivat juutalaiset loitsijat rupesivat lausumaan Herran Jeesuksen nimeä niiden ylitse, joissa oli pahoja henkiä, sanoen: ’Minä vannotan teitä sen Jeesuksen kautta, jota Paavali julistaa.’ Ja niiden joukossa, jotka näin tekivät, oli myös erään juutalaisen ylipapin, Skeuaan, seitsemän poikaa…” (Apt.19).

Kuinka moniin ”loitsijoihin” olemmekaan elämämme varrella törmänneet, kuinka usein itse olemme rohjenneet vedota joihinkin julistajiin, vannottamalla ihmisiä ja pahoja henkiä heidän kauttansa vaikuttaneilla ihmeteoilla ja heidän julistukseensa viitaten!

”Minä vannotan teitä sen Jeesuksen kautta, jota Paavali julistaa.”

Kuinka usein olemmekaan joutuneet piilottelemaan henkivaltojen hyökkäysten aikaansaamaa ”alastomuutemme häpeää” ja peittelemään sitä uusilla, entistä kavalammilla vannottamisilla! Kuinka pelottava ja kauhistuttava varoitus sisältyykään pahojen henkien sanomaan!:

”Jeesuksen minä tunnen, ja Paavalin minä tiedän, mutta keitä te olette?”

Milloin todella lakkaamme pitämästä pimeyden valtoja tyhmänä ja tietämättömänä? Me emme halua Herramme tavoin vihollisen kuulutuksia ja tunnustuksia, mutta tässä kohden emme voi olla korostamatta jumalallisen Elämän, lihaksi tulemisen äärimmäistä välttämättömyyttä!:

”…kuinka suuri pakanain keskuudessa on tämän salaisuuden kirkkaus: KRISTUS TEISSÄ, kirkkauden toivo. Ja häntä me julistamme, neuvoen jokaista ihmistä ja opettaen jokaista ihmistä kaikella viisaudella, asettaaksemme esiin jokaisen ihmisen täydellisenä Kristuksessa.” (Kol.1).