”…täydellisesti julistaakseni
Jumalan sanan, sen salaisuuden, joka on ollut kätkettynä ikuisista ajoista ja
polvesta polveen, mutta joka nyt on ilmoitettu hänen pyhillensä, joille Jumala
tahtoi tehdä tiettäväksi, kuinka suuri pakanain keskuudessa on tämän
salaisuuden kirkkaus: Kristus teissä, kirkkauden toivo. Ja häntä me
julistamme, neuvoen jokaista ihmistä ja opettaen jokaista ihmistä kaikella
viisaudella, asettaaksemme esiin jokaisen ihmisen täydellisenä Kristuksessa.” (Kol.1).
Kirjoitimme viimeksi sananpalvelijoista, joiden tulisi olla
esimerkkejä kristilliselle vaellukselle ja uskolle. Monelle tämä on merkinnyt
ja merkitsee käsittämättömässä määrin sitä, että ovat nämä johtajat sitten
vielä eläviä tai jo edesmenneitä, lainataan heidän kirjoituksiaan ja puheitaan
loputtomasti, usein ilman minkäänlaista omakohtaista vakuuttuneisuutta ja
kokemusta. Käsitämmekö ollenkaan, ettei tästä voi olla kysymys hengellisessä
elämässä? Mitä sanoo tämänpäiväinen lainauksemme?:
”…kuinka suuri
pakanain keskuudessa on tämän salaisuuden kirkkaus: Kristus teissä,
kirkkauden toivo.”
Miksi Kristusta julistetaan? Tarkemman tutkistelun
perusteella voimme todeta, että vaikka paikoitellen meitä kehotetaan seuraamaan
niin Paavalia kuin joitakin muitakin, ei kuitenkaan koskaan tarkoiteta heitä
henkilöinä, ihmisinä, vaan heissä asuvaa, Elämäksi heissä tullutta Kristusta! Meissä,
meidän lihassamme, ei todellakaan asu mitään hyvää ja oikealla tavalla
esimerkillistä! Jumalalla ei ole lapsenlapsia, vaan ainoastaan lapsia! Me emme
kykene jakamaan toisillemme sen paremmin Kristusta kuin ei aidon kirkkauden
toivoakaan, vaan jo pelkkä uskommekin on Jumalan teko!
Kuinka suuri salaisuus kätkeytyykään juuri tässä ajassa,
jossa Herran paluuta odotetaan, kertomukseen kymmenestä neitsyestä:
”Tyhmät ottivat
lamppunsa, mutta eivät ottaneet öljyä mukaansa. Mutta ymmärtäväiset ottivat
öljyä astioihinsa ynnä lamppunsa. Yljän viipyessä tuli heille kaikille uni, ja
he nukkuivat. Mutta yösydännä kuului huuto: 'Katso, ylkä tulee! Menkää häntä
vastaan.' Silloin kaikki nämä neitsyet nousivat ja laittoivat lamppunsa
kuntoon. Ja tyhmät sanoivat ymmärtäväisille: 'Antakaa meille öljyänne, sillä
meidän lamppumme sammuvat.' Mutta ymmärtäväiset vastasivat ja sanoivat: 'Emme
voi, se ei riitä meille ja teille. Menkää ennemmin myyjäin luo ostamaan
itsellenne.' Mutta heidän lähdettyään ostamaan ylkä tuli; ja ne, jotka
olivat valmiit, menivät hänen kanssansa häihin, ja ovi suljettiin. Ja
myöhemmin toisetkin neitsyet tulivat ja sanoivat: 'Herra, Herra, avaa meille!'
Mutta hän vastasi ja sanoi: 'Totisesti minä sanon teille: minä en tunne teitä.'”
(Matt.25).
Kuinka vakava ja petollinen onkaan ajatus:
”Antakaa meille
öljyänne, sillä meidän lamppumme sammuvat!”
Kuinka monen toivo onkaan, väärien korostusten ja väärien
opetusten perusteella, jonkun toisen öljyastian varassa, ilman että juuri
kukaan varoittaisi heitä ikuisesti pätevällä totuudella!:
”Emme voi, se ei
riitä meille ja teille. Menkää ennemmin myyjäin luo ostamaan itsellenne.”
On todellakin asioita, hengellisiä tekijöitä, joiden on
oltava meissä, sisäisesti, oleellisena osana meidän olemustamme, juuri nyt! Niiden
näkeminen jossakin suuressa sananpalvelijassa ja niihin viittaaminen ei
merkitse yhtään mitään oman pelastuksemme kannalta! Mitä luemme päivän
tekstissämme?:
”…kuinka suuri
pakanain keskuudessa on tämän salaisuuden kirkkaus: Kristus teissä, kirkkauden
toivo.”
Teissä, meissä, minussa, sinussa! Ei naapurissamme, ei
läheisessämme, ei toisen neitsyen öljyastiassa, ei jonkin hengellisen kauppiaan
tynnyrissä!
Mitä merkitsee Jumalan Sana ja sen saarnaaminen?
”Kristus teissä,
kirkkauden toivo. Ja häntä me julistamme, neuvoen jokaista ihmistä ja
opettaen jokaista ihmistä kaikella viisaudella, asettaaksemme esiin jokaisen
ihmisen täydellisenä Kristuksessa.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti