”Mutta Herra sanoi
minulle: ’Valhetta ennustavat profeetat minun nimessäni; minä en ole lähettänyt
heitä, en käskenyt heitä enkä puhunut heille. Valhenäkyjä, turhia
ennustuksia ja oman sydämensä petosta he ennustavat teille. Sentähden, näin
sanoo Herra profeetoista, jotka ennustavat minun nimessäni, vaikka minä en ole
heitä lähettänyt, ja jotka sanovat, että miekka ja nälkä ei tule tähän maahan:
miekkaan ja nälkään hukkuvat nämä profeetat.’” (Jer.14).
”Kääntykää siis kukin pahalta tieltänne ja parantakaa vaelluksenne ja
tekonne. Mutta he vastaavat: 'Se on turhaa! Sillä me vaellamme omien
neuvojemme mukaan, ja me teemme kukin oman pahan sydämensä paatumuksen mukaan.'"
Sentähden, näin sanoo Herra: ’Kysykää kansojen keskuudessa, kuka on
tämänkaltaista kuullut?’” (Jer.18).
Miksi olen ottanut esiin tällaiset sanankohdat? Eihän kai
niillä ole mitään tekemistä meidän kanssamme, jotka olemme jo oman
todistuksemme mukaan halukkaita seuraamaan Herraa ja Hänen tietänsä hintaan
mihin tahansa?
Nämä kohdat lukuisten muiden ohella ovat mitä selvin ja
ilman väärinkäsitystä oleva ajankuva. Juuri tällaisten tekijöiden kanssa olemme
tekemisissä joka päivä, lisääntyvässä määrin! Mikä on ydinajatus kaikessa
tässä, ja mikä siinä erikoisella tavalla koskettaa itseänikin, juuri
nykytilanteessa? Mitä toteaa veljemme Job tilanteessa, johon meistä ei kukaan
ainakaan vapaaehtoisesti halua joutua?
”Ja tämä otti
saviastian sirun, sillä kaapiakseen itseänsä, ja istui tuhkaläjään. Niin hänen
vaimonsa sanoi hänelle: ’Vieläkö pysyt hurskaudessasi? Kiroa Jumala ja kuole.’
Mutta hän vastasi hänelle: ’Sinä puhut niinkuin mikäkin houkka nainen. Otammehan
vastaan Jumalalta hyvää, emmekö ottaisi vastaan pahaakin?’ Kaikessa tässä
Job ei tehnyt syntiä huulillansa.” (Job.2).
Tänään näen kaiken avainlauseena:
”Otammehan vastaan
Jumalalta hyvää, emmekö ottaisi vastaan pahaakin?”
On itsestään selvää, miksi suuri osa kristikuntaa lukee
Jobin kirjaa tietynlaisella, muuttumattomalla ennakkoasenteella. Se toki
otetaan vastaan osana Jumalan Sanaa, jota ei tahdota arvostella, mutta
inhimillinen osa meitä, perusluonteemme, kärvistelee melkoisella tavalla ajatuksen
edessä kaikista realiteeteista huolimatta:
”Otammehan vastaan
Jumalalta hyvää, emmekö ottaisi vastaan pahaakin?”
Elämme todella vaikeissa olosuhteissa ja ajassa, jonka
sisältämiä asioita ei juuri kukaan osannut ennalta nähdä todellisessa
olemuksessansa. Siksi tietynlaiset puolustusmekanismit ovat vallanneet entistä
enemmän alaa, lähestyen meitä jo Jeremian aikaisilla ”hengellisillä
vaikutteilla”. Omalla kierolla tavallaan ihminen rakastaa hyviä ja miellyttäviä
asioita, pyrkien kaikin tavoin puhumaan itselleen hyviä ajatuksia ja hyviä
tapahtumia, samalla työntäen pois kaiken ”pahan”.
”Valhenäkyjä, turhia
ennustuksia ja oman sydämensä petosta he ennustavat teille. Sentähden, näin
sanoo Herra profeetoista, jotka ennustavat minun nimessäni, vaikka minä en ole
heitä lähettänyt, ja jotka sanovat, että miekka ja nälkä ei tule tähän maahan…”
Kautta aikojen, alusta lähtien, ihminen jumalakaipuineen on
halunnut kuulla vain hyviä ja miellyttäviä asioita, menestyksestä, mutta
kohdatessansa Jobin kaltaisen tilanteen, on pyrkinyt tuskaisestikin pakenemaan
sitä, ”puhuen kaiken haluamansa olemassaoloon” muunnellussa muodossa,
oman sydämensä luoman petoksen innoituksessa!
Olemme niin tottuneita tähän kaikkeen, ettemme ilman Jumalan
armoa ja Hänen Henkeään edes havaitse sitä kaiken ”uskonnollisuuden virrassa”.
Me joudumme kuitenkin, jos perille tahdomme päästä, hyväksymään kaiken Jumalan
valmistaman Tien mukaisesti, tyytyen Paavalin kuulemaan ajatukseen: ”Minun
armossani on sinulle kyllin!” Kuinka vaikea onkaan tämä Opin Tie
lukusuunnitelmineen! Jos haluamme kuulla vain mieluisia asioita, valheesta
välittämättä, voimme istua koko elämämme ajan väärässä koulunpenkissä!
”Kääntykää siis kukin pahalta tieltänne ja parantakaa vaelluksenne ja
tekonne. Mutta he vastaavat: 'Se on turhaa! Sillä me vaellamme omien neuvojemme mukaan, ja me
teemme kukin oman pahan sydämensä paatumuksen mukaan.'" Sentähden,
näin sanoo Herra: ’Kysykää kansojen keskuudessa, kuka on tämänkaltaista
kuullut?’” (Jer.18).
Kuinka katkeria ”maistiasia” joudummekaan kohtaamaan
jumalallisella koulutiellä, mutta kaikki on vain Jumalamme Rakkautta, joka
valmistaa meitä niin hyvillä kuin pahoillakin asioilla!
Tuhkaläjällä ja saviastian sirulla on oma paikkansa ja
aikansa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti