Social Icons

Pages

sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Äitienpäivä

Tänään olen kiitollinen Jumalalleni hyvästä kodista ja hyvästä äidistä! Lähisukumme oli ja on vieläkin hyvin vaatimaton ja pieni, niin että sen jäsenten laskemiseen riittävät hyvin kahden käden sormet, ja jää muutama sormi varallekin!

Voidaan sanoa perheeni elämän olleen todella yksinkertaista ja vaatimatonta, mutta suoranaista puutetta emme koskaan kokeneet. Sain kaikin puolin tuntea olevani tärkeä ja rakastettu, joskin muutamat liikakilot aikaansaivat kansakouluaikana melkoista torjuntaa ja alas painamista. Kukahan oli aina viimeinen, joka valittiin pakon sanelemana urheilutunneilla joukkueeseen? En kuitenkaan ollut suoranaisesti koulukiusattu, vaan pahin muisto liittyy erääseen hyvin ”valveutuneeseen” ja arvostettuun opettajaan.

Luokan seinällä oli taulukko, jossa oli jokaisen oppilaan nimi jonka perään painettiin punaisella leimasimella tähti jokaisesta kunnostautumisesta. Tämä taulukko on jäänyt mieleeni jonakin todella masentavana, ”rasistisena”. Omalta kohdaltani kaikki oli hyvin, sillä nimeni perässä oli suuri määrä tähtiä, mutta säälin niitä oppilaita, joilla oli vain muutama tähti! Olikohan opettajamme todella niin edistyksellinen kuin minä häntä pidettiin; oli kai omalla tavallaan!

Koulupäivän alkaessa, luokkaan tultaessa, oli usein pulpetissa jokin opetukseen liittyvä esine, johon ei saanut koskea ja jonka olemassaolosta ei saanut pukahtaakaan. Eräänä päivänä oli sitten pulpetissani kirjojen päällä kymmenen pennin kolikko. Olin tietysti käskyjen mukaisesti hiljaa asiasta. Saimme kaikki suurella hämmästyksellä kuulla, että luokan yhteinen säästöpossu oli murrettu ja rahat hävinneet! En kai milloinkaan voi unohtaa kauhuani alakouluikäisenä, kun selvisi, että kymmenpenninen pulpetissani oli opettajan mielestä todiste siitä, että minä olin varas!

En uskaltanut puhua kotona asiasta, mutta sitten jossakin vaiheessa äitini selvitti asian. Jos ei pistetaulukko luokan seinällä jo todistanut jonkinasteista älykkyyttäni, tiesi ainakin äitini, etten todellakaan ole niin tyhmä, että jättäisin todistekappaleen pulpettiini!

On tulossa todella kuuma päivä ja ilmeisestikin koivun siitepöly ärsyttää silmiäni, joten en kirjoita tänään enempää. Olen kiitollinen Jumalalleni jokaisesta hetkestäni ja päivästäni, enkä vaihtaisi osaani kenenkään ihmisen kanssa!

”Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistanne: ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista, vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään, ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on, ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä. Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi, että kävisi, niinkuin kirjoitettu on: "Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra.’”  (1.Kor.1).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 

Sample text

Sample Text

Sample Text