Me olemme kansa ja joukko, joka on matkalla, tai on ollut jo
pitkähkönkin aikaa. Me puhumme toistuvasti taivaallisista ja iankaikkisista
ajoista, koska meissä on itsellemmekin käsittämätön tarve tiedostaa olevamme
olemassa, ei vain juuri nyt, vaan tulevaisuudessakin. Me emme pysty edes
parhaimmallakaan käsityskyvyllämme kuvittelemaan mitä merkitsee aivan
käytännössä olla olematta ollenkaan!
Luettuani Raamattua vuosikymmenien ajan olen vakuuttunut
siitä, että me emme todellisuudessa lakkaa olemasta kuolemamme jälkeen, aivan
kuten ei mikään tästä maallisesta olotilastammekaan katoa pois. Tästä maailmasta
ei katoa mitään, vaan ainoastaan muuttaa muotoaan, olotilaansa. Me itse
päätimme jo Adamin kupeissa ollessamme, ettemme halua elää iankaikkisesti tässä
kehossamme, vaan johdimme koko tiemme kulkemaan sitä kohti, mistä emme
mielellämme haluaisi kuulla edes puhuttavan!:
”…niin kirottu olkoon
maa sinun tähtesi. Vaivaa nähden sinun pitää elättämän itseäsi siitä koko
elinaikasi; orjantappuroita ja ohdakkeita se on kasvava sinulle, ja kedon
ruohoja sinun on syötävä. Otsasi hiessä sinun pitää syömän leipäsi, kunnes
tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinä olet otettu. Sillä maasta sinä olet,
ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman.” (1.Moos.3).
Rakkaudessaan Herramme itse oman kuolemansa kautta,
sovituskuolemansa kautta, toi tämän kirouksen alaisen maanpiirin keskelle aivan
uudenlaisen tiedon ja Totuuden, joka ei omalla tavallaan tee tyhjäksi jo
lausuttuja sanoja, vaan on niihin sisältyvien Herran ajatusten täyttymys:
”Ja teidät, jotka
olitte kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen, teidät
hän teki eläviksi yhdessä hänen kanssaan, antaen meille anteeksi kaikki
rikokset, ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meidän
vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin. Hän
riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän
alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun.” (Kol.2).
Me olimme siis jo kuolleet, vaikka emme sitä
tiedostaneetkaan jumalattomassa mielenlaadussamme, vaan pelkäsimme jossakin
tulevaisuudessa olevaa kuolemaa tajuamatta sen jo olevan meissä!
”…pyyhki pois sen
kirjoituksen säädöksineen, joka oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän
tieltämme pois ja naulitsi ristiin.”
Onko siis osa Kirjoituksia tehty mitättömäksi, pyyhitty
pois? Yhä vielä pätevät Herramme omat sanat:
”Älkää luulko, että
minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan,
vaan täyttämään. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa
katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin
kaikki on tapahtunut. Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä
käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten
valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää
kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.” (Matt.5).
”Älkää luulko, että
minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan,
vaan täyttämään.”
Jumalallisessa Suunnitelmassa on siis valinnanvapaudella
inhimilliselle mielelle käsittämättömiä vaihtoehtoja, joiden selittäminen
inhimillisellä tasolla johtaa juuri väärän vaihtoehdon valitsemiseen. Jos jotakin
on pyyhitty pois, ei se merkitse jonkin merkityksen poistamista, vaan selitys
ja ratkaisu on yhdessä lauseessa:
”Älkää luulko, että
minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan,
vaan täyttämään.”
Ollaksemme osa tätä täyttymystä, on meidän oltava osa Häntä,
joka ristillä huudahti: ”Se on täytetty!” Tämä täyttymys sisältää meidän
vapautuksemme kuoleman laista, joka tosin sallii meidän tulla maaksi jälleen,
mutta suo meille ylösnousemuksen, koska Hän on ylösnoussut!
”Ja kun sinä olet
minun kanssani, en minä mistään maan päällä huoli. Vaikka minun ruumiini ja
sieluni nääntyisi, Jumala on minun sydämeni kallio ja minun osani
iankaikkisesti.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti