Niin huomaan siis itsessäni!

”Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni; sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin, mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on. Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.” (Room.7).

Rehellisyyden nimessä veljemme Paavali tuo esiin meidän jokaisen sisäisen kamppailun, olemme sitten olleet Tiellä kauemmin tai lyhyemmän aikaa. Jostakin syystä tämäkin sanankohta on yleisesti jäänyt melko vähäiselle lukemiselle ja pohdinnalle. Ihminen luonnostaan rakastaa kaikkea kaunista ja täydellisyyttä hipovaa. Todellisuudessa ihmisen on todella vaikea hyväksyä itsessään puutteellisuutta ja vajavaisuutta. Sen on Herramme pannut merkille jo ennen aikojen alkua, ja on asettanut eteemme sopusoinnun tien, jolla ihminen voi elää täysipainoista elämää.

Veljemme Paavali kirjoittaa jokaisen sanansa Pyhän Hengen johdatuksessa, vaikka kaikella sanotulla onkin monen mielestä aivan liian inhimillinen leima. Mutta miksi ei olisi, koska me olemme omassa itsessämme sataprosenttisesti ihmisiä ja inhimillisiä! Siksi Jumala jo alusta lähtien valitsi omassa viisaudessaan tien, jolla meille on mahdollista olla yhteydessä Hänen kanssaan. Hän on Jumala ja Kaikkivaltias, Kaikkitietävä, jota ei täydellisessä olemuksessaan kukaan inhimillinen olento ole nähnyt, saati sitten ymmärtänyt. Hän on MINÄ OLEN, joka tällä nimellään on tehnyt itsensä tunnetuksi luomalleen ihmisolennolle. Hän tarkkaakin tarkemmin tietää ja tuntee meidän olemuksemme ja luonteemme, silti rakastaen omaa tekoaan, niin että sanotaan:

”Vai luuletteko, että Raamattu turhaan sanoo: ’Kateuteen asti hän halajaa henkeä, jonka hän on pannut meihin asumaan’? Mutta hän antaa sitä suuremman armon.” (Jaak.4).

Me emme vain saa sotkea keskenään näitä kahta roolia, aivan kuten olemme todenneet moneen kertaan: Kieltäytyessään olemasta ihminen, hän automaattisesti tekee itsestään jumalan!

Veljemme Paavali suuresta osastaan ja valtavista näyistään huolimatta tiedosti loppuun asti näiden roolien merkityksen ja eroavaisuuden. Meitä ei todellakaan tee joksikin suureksi se, mitä me itsessämme olemme, vaan se mitä meissä asuu! Siksi Sana niin paljon puhuu erilaisista astioista ja niiden merkityksestä. Kuinka suuren armon olemmekaan saaneet jo pelkästään olemassaolomme johdosta! Meillä on tarkoitus, jonka ei tule saattaa meitä kerskailemaan omasta osuudestamme. Kaikki on armoa alusta loppuun asti, ja uudestisyntymästä huolimatta pätee loppuun asti:

”Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni; sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin, mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.”