Miksi niin monia veneitä?

Ajatus veneistä on pyörinyt mielessäni useamman päivän ajan, etenkin kun olimme jo yhteisellä veneretkellä Herramme kanssa. Minulla ei kaiken ymmärrykseni mukaan ole minkäänlaista omaa venettä sen paremmin maallisessa kuin hengellisessäkään mielessä. Haluan ajatella Gennesaretin järvelle uskaltautumista vain yhteisessä purressa, toisten matkaajien ja nimenomaan Herran kanssa, Hänen kehotuksestaan!

Miksi kuitenkin sieluni silmien edessä tänä aamuna alkoi usvan seassa vilkkua aivan käsittämätön määrä mitä erilaisimpia paatteja, joissa kussakin istuu vain yksi tai muutama matkaaja. Eihän tuollainen määrä veneitä ole mitenkään järkevää eikä turvallista jo sen johdosta, että ne niin helposti törmäävät toisiinsa! Ja entä sitten kun tulee myrsky ja aallot heittelevät niitä toisiaan vasten ja airot katkeavat tai irtoavat sekamelskassa?

Maallisella alueella viranomaiset ovat laatineet mitä tarkimmat suositukset ja vaatimuksetkin yhteisen, yhteisöllisen hyvän säilyttämiseksi. Maantiellä ajaminen on ehkä tarkimmin säädeltyä, turvaväleineen ja nopeuksineen. Mutta hengellisellä alueella ei näytä tänään olevan mitään todella yhteisiä ja kaikkien parasta ajattelevia sääntöjä, etenkin kun katselee nyt järvellä vallitsevaa sekaannusta. Osa näyttää olevan vain kuin huvimatkalla, eväitään nauttiessaan tuskin seuraten veneensä suuntaa tai kulkua. Yksin veneileviä näyttää olevan eniten, mutta missä voimme havaita useamman ihmisen, siellä käy silminnähden kiivas keskustelu! Useimmilla on jonkinlaisia kalastusvehkeitä mukanaan, eripituisten vapojen sojottaessa laitojen ylitse. Miksi kukin on vesillä, sitä emme tarkemmin pysty selvittämään, mutta selvästikään ei ole kysymys suoraviivaisesta järven ylittämisestä!

No jaa, uskaltaisiko kertoa jotakin hiukan epämiellyttävistä näkymistä? Lähempänä rantaa näyttää olevan melkoista kahinaa onkivien välillä, kun jokainen etsii parasta paikkaa kaislikon tai karikon reunassa. Kukaan ei ole niin kateellinen kuin kalamies, hengelliselläkin alueella! Sen voi selvästi havaita!

Tällä kertaa emme kai mene sen paremmin yksityiskohtiin, mutta nyt ihmettelemme ennen kaikkea veneiden määrää. Aikaisemmissa kertomuksissamme ylitimme järveä yhdessä suuremman joukon kanssa, kun suuri myrsky yllätti meidät. Herramme inhimillisen ajattelun mukaan oli aivan muissa maailmoissa, aivan tietämättömänä vallitsevasta kaaostilanteesta. Varoitushuuto kuului: ”Herra, me hukumme!” Huuto oli yhteinen, ei niin että itse kukin olisi huutanut: ”Auta Herra, minä hukun!”

Ei Herramme todellisuudessa nukkunut meidän ajattelemallamme tavalla, vaan jo ennen veneeseen astumista Hän oli tietoinen tulevista tapahtumista. Hän halusi näyttää omilleen jotakin sellaista, mikä ei ollut mahdollista turvallisella maan kamaralla. Hän halusi nämä yhteiseen hätään, jossa he aivan erikoisella tavalla hioutuivat yhteen, itse sitä selvästi tajuamatta. Kaikki oli mahdollista vain samassa veneessä olemisen johdosta!

Mitä Herramme haluaa tänään näyttää meille, hajallaan eksyileville omilleen, jotka sellaisella tavalla ovat mieltyneet omiin veneisiin? Jos olemme mielestämme aivan järkyttävän yksinäisiä, ei se voi tarkoittaa mitään muuta kuin että rannalla valitsemme tilavan ja turvallisen veneen, jossa on tilaa Herran kutsumalle joukolle.

”Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.” (1.Joh.1).

Jos me siis valkeudessa veneilemme, niin kuin Hän on meille esimerkillään osoittanut, emme ole yksinäisiä, vaan tuhdolla istuessamme voimme nojautua vierellämme oleviin!