Älkäämme ihmetelkö, uskokaamme!

”Ja hän astui venheeseen, ja hänen opetuslapsensa seurasivat häntä. Ja katso, järvellä nousi kova myrsky, niin että venhe peittyi aaltoihin; mutta hän nukkui. Niin he menivät ja herättivät hänet sanoen: ’Herra, auta, me hukumme’. Hän sanoi heille: ’Te vähäuskoiset, miksi olette pelkureita?’ Silloin hän nousi ja nuhteli tuulia ja järveä, ja tuli aivan tyven. Ja ihmiset ihmettelivät ja sanoivat: ’Millainen tämä on, kun sekä tuulet että meri häntä tottelevat?’” (Matt.8).

Olemme siis myrskyn keskellä, olosuhteissa, joita emme ehkä milloinkaan uskoneet joutuvamme kokemaan. Herran seuraaminen on kuitenkin aina merkinnyt jossakin vaiheessa veneeseen menoa, heittäytymistä jollakin tavoin olosuhteiden vietäväksi, vaikka voimme selvästi todeta, ettei Jumalan lapsen elämässä ole oikeastaan mitään sattumia.

Gennesaretin järven myrskyt johtuvat paikallisista olosuhteista, eikä tämä säätila useinkaan vaikuta koko maahan. Ajatelkaamme tänään itseämme ja omaa sijaintiamme siinä veneessä, johon eilen astuimme Herran jäljessä. Paavali selvästi varoittaa meitä:

”Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja. Sillä ihmiset ovat silloin…” (2.Tim.3)

Emme kai enää aprikoi missä ajassa oikeastaan elämme? Paavali on tehnyt sen meille selväksi kaiken sen ohella, mistä Herramme itse puhui! Tämä on selvääkin selvempi ja mitä varmin ennuste ja säätila meidän ajallemme. On turha kauhistella ja pahoittaa mielensä päivästä toiseen, sillä tämä on, ennalta nähty ja ilmoitettu, koko maailmaa koskeva tilanne ja sää! Mutta on jotakin, mitä meidän tulee enemmän ajatella päivittäistä elämäämme koskien. En voi olla ajattelematta puhelintani, joka päivittäin ilmoittaa oman paikkakuntani säätilan, joka saattaa poiketa huomattavastikin siitä, mitä aivan lähellä olevat ihmiset joutuvat kokemaan.

Olen aina ajatellut, että jos Herramme ei Lasaruksen haudalla huudahtaessaan olisi maininnut tämän nimeä, olisivat kaikki kuolleet nousseet haudoistaan, sillä sellainen voima ja arvovalta Herrallamme on!

”Hän sanoi heille: ’Te vähäuskoiset, miksi olette pelkureita?’ Silloin hän nousi ja nuhteli tuulia ja järveä, ja tuli aivan tyven. Ja ihmiset ihmettelivät ja sanoivat: ’Millainen tämä on, kun sekä tuulet että meri häntä tottelevat?’”

Omalla tavallamme me olemme yhä vielä samassa veneessä Herramme kanssa. Tuolloin Hän vaimensi paikallisen myrskyn, joka opetuslasten mielestä oli hukuttamassa heidät. Mutta meidän on mahdotonta hukkua, jos Herramme on samassa veneessä!

Kaiken Sanaan kirjoitetun perusteella voimme selvästi päätellä, varmuudella, ettei Herramme ennustusten johdosta ole valmis ulottamaan komennustaan koko maailmaan, vaan:

”Silloin hän nousi ja nuhteli tuulia ja järveä, ja tuli aivan tyven.”

Mikä lohtu meille tässä ajassa! Olen usein puhunut siitä, kuinka tässä ajassa joudumme vaeltamaan kuin erämaassa, joutuen kokemaan asioita, joita haluaisimme välttää. Mutta matkallemme mahtuu monenlaisia paikallisia ja hetkittäisiä keitaita, jotka antavat meille tarvittavaa virvoitusta ja lepoa. Herramme on rakkaudessaan valmis tänäänkin, olemme sitten erämaassa tai järvellä, nousemaan ja nuhtelemaan meitä ahdistavia tuulia ja aaltoja!

Ensi kerralla on kai aika muistuttaa meitä siitä, ettemme ole lainkaan yksin veneessä! Mieti sitä!