Sielu on veressä!

”Niin Herra sanoi Kainille: ’Missä on veljesi Aabel?’ Hän vastasi: ’En tiedä; olenko minä veljeni vartija?’ Ja hän sanoi: ’Mitä olet tehnyt? Kuule…’” (1.Moos.4).

”Mitä olet tehnyt? Kuule, veljesi veri huutaa minulle maasta.”

Jos emme ole lukeneet Sanaa tarpeeksi tarkalla tavalla, jää meiltä huomaamatta ja kuulematta monta tärkeää asiaa. Me usein ajattelemme, jos ajattelemme ylipäätään, vain mahdollista lähimmäistä kohtaan tekemäämme vääryyttä, helposti vähätellen koko asiaa, koska emmehän me todella halua pahaa kenellekään! ”Kuule…” Kain kieltäytyi kuulemasta veljensä elämän huutoa, sillä elämähän on Sanan todistuksen mukaan veressä. Kenen kanssa olemme todellisuudessa tekemisissä, Kuka kuulee kaiken? Käsitämmekö ollenkaan, kuinka vakavien asioiden kanssa olemme tekemisissä? Me emme kuule moniakaan asioita, emme huomioi niitä, koska meillä ei ole korvaa kuulemaan kuolemankin takaa ulottuvia ääniä! Tai oikeastaan meillä jokaisella on korva, mutta me olemme tukkineet sen kaikenlaisilla hengellisillä ja kauniilla verukkeilla.

Koko ajan kaikuu tämän elämän ja ikuisuuden välillä viestejä ja kaikuja tekemistämme asioista, tahtoen muistuttaa meitä ajallisuudestamme ja elämämme ratkaisujen vakavuudesta. Herra on ihmismielelle käsittämättömällä tavalla pitkämielinen ja antaa meille aina vain uusia mahdollisuuksia parannuksen tekoon, mutta ei rajattomasti!

”Ja kun Karitsa avasi viidennen sinetin, näin minä alttarin alla niiden sielut, jotka olivat surmatut Jumalan sanan tähden ja sen todistuksen tähden, joka heillä oli. Ja he huusivat suurella äänellä sanoen: ’Kuinka kauaksi sinä, pyhä ja totinen Valtias, siirrät tuomiosi ja jätät kostamatta meidän veremme niille, jotka maan päällä asuvat?’” (Ilm.6).

Kaikki mitä olemme tehneet tai tekemättä jättäneet meille suoduissa ja eteemme asetetuissa tilanteissa, omalla tavallaan huutaa ajan rajan tuolla puolen. Kunpa vain voisimme kuulla siitä jotakin herätäksemme näkemään asenteidemme ja ratkaisujemme vakavuuden! Elämämme on järkyttävällä tavalla ainutkertainen, sitä meidän tulisi ajatella enemmän kuin koskaan aikaisemmin!

Eivät ainoastaan sielut huuda ja huokaa, vaan asiatkin huutavat kuin elävät olennot, käsittäessään oman merkityksensä Jumalan pelastushistoriassa. Toimintamme pakotettiin aikanaan loppumaan taloudellisilla asioilla kiristämisellä, niin että meidän oli suorastaan mahdoton jatkaa entisellä tavalla. Minä en itse koskaan huutanut, ehkä vain anelin hiljaisella äänellä, enkä huuda vieläkään, mutta ajoittain kuulen tuon huudon korviasärkevällä voimakkuudella! Kysymys ei ole minusta eikä kenestäkään toisesta, vaan niistä sieluista, jotka eivät pääse kosketuksiin jumalallisen Sanan kanssa varojen puutteen johdosta!

”Katso, työmiesten palkka, jonka te vainioittenne niittäjiltä olette pidättäneet, huutaa, ja leikkuumiesten valitukset ovat tulleet Herran Sebaotin korviin.” (Jaak.5).

On pakko tunnustaa, että olen itsekin valittanut joskus ihmisten edessä niin kuin tulisi valittaa Herran edessä! Etenkin kun nyt kärsin vaivoista, jotka käytännöllisesti katsoen estävät laajemman matkustamisen ja kulkemisen eri paikkakunnille. Hiukan hymyn kanssa voin todeta sen tavallaan olevan helpotuskin, mutta jos ihmiset vain jaksaisivat rukoilla tarpeeksi parantumiseni puolesta…! Toisaalta toivon sisimmässäni tämän hymyn hyytyvän.

”Sillä me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti; eikä ainoastaan se, vaan myös me, joilla on Hengen esikoislahja, mekin huokaamme sisimmässämme, odottaen lapseksi-ottamista, meidän ruumiimme lunastusta.” (Room.8).