Älä pahoita mieltämme?

”Ja hän astui venheeseen, ja hänen opetuslapsensa seurasivat häntä. Ja katso, järvellä nousi kova myrsky, niin että venhe peittyi aaltoihin; mutta hän nukkui. Niin he menivät ja herättivät hänet sanoen: ’Herra, auta, me hukumme’. Hän sanoi heille: ’Te vähäuskoiset, miksi olette pelkureita?’ Silloin hän nousi ja nuhteli tuulia ja järveä, ja tuli aivan tyven. Ja ihmiset ihmettelivät ja sanoivat: ’Millainen tämä on, kun sekä tuulet että meri häntä tottelevat?’” (Matt.8).

Olemme jo selvästi tulleet näkemään, ettei Herramme koskaan todella torku eikä nuku, vaikka usein sellainen ajattelu valtaa mielemme, kun joudumme läpikäymään asioita, jotka eivät meitä miellytä. Me olemme jostakin omineet ajatuksen, että Herra suo meille vain hyviä ja mieluisia asioita. Mistähän tällainen näkemys on peräisin? Mieleeni tulee Pietari, joka kauhistelee kuullessaan Herramme tulevaisuudesta. Olisikohan aiheellista meille jokaiselle joskus kuulla Herramme kanta inhimillisiin asenteisiimme, koska siinä paljastuu ”mukavuuksien lähde”!

”Mene pois minun edestäni, saatana; sinä olet minulle pahennukseksi, sillä sinä et ajattele sitä, mikä on Jumalan, vaan sitä, mikä on ihmisten".” (Matt.16).

Herramme antoi selvästi ja moneen kertaan ymmärtää, että tiellämme ja venematkallammekin joudumme kokemaan samoja asioita Hänen kanssaan.

”Silloin Jeesus sanoi opetuslapsillensa: ’Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen. Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi sielullensa vahingon? Taikka mitä voi ihminen antaa sielunsa lunnaiksi? Sillä Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa kullekin hänen tekojensa mukaan.” (Matt.16).

Kuinka vähiin onkaan tässä ajassa mennyt ristin tien korostaminen kaiken mukavan ja ihmismieltä miellyttävän etsimisen johdosta! Ei toki koko elämämme ole ahdistuksen ja masentavien asioiden leimaavaa, mutta ei ole oikein sekään, että nyt tässä ajassa kuulutamme itsellemme samaa kuin Pietari aikanaan Herralle:

”Silloin Pietari otti hänet erilleen ja rupesi nuhtelemaan häntä sanoen: ’Jumala varjelkoon, Herra, älköön se sinulle tapahtuko’.”

Miksi minäkin omalla tavallaan joudun kuulemaan näitä nuhteluita läpi koko elämäni: ”Älä veli hyvä puhu tuollaisista asioista! Jumala varjelkoon, ettei meille tapahtuisi mitään mieltä pahoittavaa!” Kaiken ikävän kokeminen ei ole sidottu jonkun julistukseen tai opetukseen, vaan historian Jumalaan, joka suunnitelmansa on laatinut oman mielisuosionsa mukaan! Sen käsitti jo aikanaan mies, josta emme mielellämme puhu ja jota emme haluaisi ollenkaan Raamatun lehdille:

”Mutta hän vastasi hänelle: ’Sinä puhut niinkuin mikäkin houkka nainen. Otammehan vastaan Jumalalta hyvää, emmekö ottaisi vastaan pahaakin?’ Kaikessa tässä Job ei tehnyt syntiä huulillansa.” (Job.2).

Jouduimmepa aika kauaksi veneestä, mutta taas kerran tulee lähelle ajatus paikallisen myrskyn tyyntymisestä. Omalla ajallaan Job koki Herran asiaan puuttumisen ja elämän aallokon asettumisen.

”Silloin hän nousi ja nuhteli tuulia ja järveä, ja tuli aivan tyven.”

Niin Jobin kuin meidänkin on käytävä lävitse korkeuksissa hyväksi nähty määrä epämieluisia asioita ja aallokoita. Parasta vaieta, kuin kuulla Herramme ankara nuhtelu, joka ei tarkoittanut Pietaria, vaan häntä innoittanutta Pahaa. Kuinka oikeassa onkaan Jobkin toteamuksessaan houkasta naisesta. Tässä yhteydessä ei voi olla ajattelematta menestysteologiaa!