Tehkää hyvää!

”Älkää siis heittäkö pois uskallustanne, jonka palkka on suuri. Sillä te tarvitsette kestäväisyyttä, tehdäksenne Jumalan tahdon ja saadaksenne sen, mikä luvattu on.” (Hebr.10).

 On mennyt joitakin päiviä ilman että olisin kirjoittanut jotakin. Onkohan jonkinlainen kevätväsymys iskenyt? Noin viikon ajan olen tuntenut selvästi silmieni rasittuvan ja kutiavan. Siksi olen keskittynyt lähinnä kuuntelemaan Raamattua tai jotakin muuta.

Olen pakostakin joutunut ajattelemaan meitä kaikkia. Johtuneeko vain minusta, mutta selvästi näyttää olevan niin, ettei juuri kenelläkään ole kerrottavana jotakin mieltä ilahduttavaa. Tuntuu oikeastaan pahalta seurata joitakin uskovaisia, hiukan kaukaisempia, joilla on suorastaan kestohymy kasvoilla, ja jotka puhuvat vain hyvistä asioista. Eikö kaikki siis ole hyvin? Jokin saa mielen melko epävarmaksi, koska jokin näiden ihmisten olemuksessa saa epäilemään kaiken olevan vain jonkinlaista ulkokuorta, jonka taakse kätkeytyy melkoinen määrä epätietoisuutta ja jopa pelkoa. Olisikohan niin, että kaiken keskellä kohtaamme ihmisiä, jotka pakenevat ongelmiaan omatekoiseen varmuuteen ja luottamukseen asioiden korjaantumisesta?

Eikö kaiken kaikkiaan ole parempi pitäytyä todellisuuteen ja tietoisuuteen siitä, että tässä ajassa mikään inhimillinen ei ole entiseen malliin pysyvää ja varmaa? Ennen oli ennen, ja nyt on nyt, vaikka mitä tekisimme ja pinnistelisimme! Meidän on vastoin kaikkea parempaa ajattelua aika hyväksyä se tosiasia, että olemme tulleet olosuhteisiin, joista etenkin Paavali meitä varoitti. Ihmiset ovat…, niin, ihmiset ja oikeastaan kaikki näkyvä on muuttunut sellaisella tavalla, että voimme todeta kaiken olleen sittenkin paremmin menneinä aikoina. Emme ole saavuttaneet oikeastaan mitään parempaa maallista, vaan tavoitellessamme itsellemme parempia olosuhteita, olemme keskittyneet omiin asioihimme sellaisella tavalla, että lähimmäisen paras on jäänyt sivuseikaksi.

”Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja. Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita, rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä, pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia; heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman.” (2.Tim.3).

”Hyvän vihamiehiä!”

Me ajattelemme näiden sanojen kohdalla aina muita ihmisiä, mutta meistä itsestämmekin voi tulla hyvän vihamiehiä jos vetäydymme omiin oloihimme sulkien silmämme kaikelta epämieluisalta. Mieleeni tulee voimakkaana jo usein lainaamamme ajatus:

”Pahan valtaan pääsemiseksi ei tarvita muuta kuin että hyvät eivät tee mitään!”