”Ja nyt minä uskon teidät Jumalan ja hänen armonsa sanan haltuun,
hänen, joka on voimallinen rakentamaan teitä ja antamaan teille perintöosan
kaikkien pyhitettyjen joukossa.” (Apt.20).
Tässä yksin on toivomme
nyt alkaneena vuotena! Me tarvitsemme ystäviä, veljiä ja sisaria, mutta
luottamustamme hengelliseen elämään emme voi asettaa keneenkään inhimilliseen
olentoon!
Meillä ihmisinä on
monenlaisia tehtäviä ja virkoja Jumalan Seurakunnassa, mutta emme milloinkaan
saa unohtaa, mitä veljemme Paavali on toistamiseen kuuluttanut meille
kirjoittamieni rivien joukossa:
”Mikä Apollos sitten on? Ja mikä Paavali on? Palvelijoita, joiden
kautta te olette tulleet uskoviksi, palvelijoita sen kykynsä mukaan, minkä
Herra on heille kullekin antanut. Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala
on antanut kasvun. Niin ei siis istuttaja ole mitään, eikä kastelijakaan,
vaan Jumala, joka kasvun antaa. Mutta istuttaja ja kastelija ovat yhtä;
kuitenkin on kumpikin saava oman palkkansa oman työnsä mukaan. Sillä me olemme
Jumalan työtovereita; te olette Jumalan viljelysmaa, olette Jumalan rakennus.”
(1.Kor.3).
Näitä asioita emme
milloinkaan voi liiaksi korostaa tässä mitä sekavimmassa ajassa. Kaikkien
aitojen, jumalallisten virkojen tehtävä on luoda yhteys Jumalaan, Hänen
valmistamaansa pelastuksen tiehen. Tämä tie ei ole ihmisen valmistama eikä
viitoittama, vaan se on Elävä, Persoonallinen Tie, joka hetken aikaa oli
ihmisten nähtävänä tämän maan päällä, mutta joka on vielä näkymättömänä mutta
todellisena keskellämme, Hän, joka sanoi olevansa Tie, Totuus ja Elämä!
”Ja nyt minä uskon teidät Jumalan ja hänen armonsa sanan haltuun,
hänen, joka on voimallinen rakentamaan teitä ja antamaan teille perintöosan
kaikkien pyhitettyjen joukossa.”
Tänä vuonna haluamme
aivan erikoisella tavalla korostaa Jumalan Sanan merkitystä. Me tarvitsemme
aivan uudenlaisen näyn Sen suhteen, vaikka tietomme onkin mahdollisesti hyvin
laaja. Paavali ei jätä meitä minkään kauniskantisen, hyvälaatuisen kirjan
varaan, vaan hän tarkoittaa ensisijaisesti sitä, mikä tuodaan esiin apostolien
tekojen viidennessä luvussa:
”Mutta yöllä avasi Herran enkeli vankilan ovet ja vei heidät ulos ja
sanoi: ’Menkää ja astukaa esiin ja puhukaa pyhäkössä kansalle kaikki tämän
elämän sanat’. Sen kuultuansa he menivät päivän koittaessa pyhäkköön ja
opettivat.”
Ehkä mekin tarvitsemme
vastaavanlaisen kokemuksen päästäksemme ulos jonkinlaisesta tottumusten
vankilasta!
”Kaikki tämän elämän sanat!”
”…että meidän evankeliumimme tuli teidän tykönne, ei ainoastaan sanana,
vaan myös voimana ja Pyhässä Hengessä ja suurella varmuudella - niinkuin
tiedätte…” (1.Tess.1).
Jotta Jumala todella voi
antaa kasvun jonkin toimintamme seurauksena, on meidän tarkattava omaa
hedelmäämme, josta meitä eivät tunne vain jotkin hengelliset tarkkailijat, vaan
jonka vaikutukset ovat selvästi nähtävänä voimana ja suuressa hengellisessä
varmuudessa! Huh, huh, millaisia sanoja kaiken hengellisen kuivuuden keskellä,
mutta tämä on se Voima, johon ja jossa meidät on kutsuttu olemaan Herran
todistajia loppuun asti! Mitä suurempi pimeys, sitä selvemmin valomme voi
loistaa tässä viimeisessä ajassa! Kuinka selvästi meille onkaan
koettelemustemme aikoina näytetty inhimilliset voimamme ja puutteemme, mutta
samalla totuus, joka ei pala tulessakaan!
”Ja nyt minä uskon teidät Jumalan ja hänen armonsa sanan haltuun,
hänen, joka on voimallinen rakentamaan teitä ja antamaan teille perintöosan
kaikkien pyhitettyjen joukossa.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti