Nämä eivät minua miellytä! 2

”Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat.” (1.Kor.15).

Käsitämmekö oikeastaan ollenkaan missä määrin ihminen etsii mielihyvää samassa hengessä rahan ja rikkauksien kaipauksen kanssa? Mielihyvä aikaansaa lisää sen kaipausta, olkoon se sitten hengellistä tai maallista, ja mitä enemmän monilla on rahaa, sitä suurempi on kaipaus vielä suurempaan rikkauteen!

Tässä yhteydessä on pakko ajatella erilaisia huumeita, etenkin niitä, jotka niin yksittäiset ihmiset kuin valtiotkin pyrkivät osoittamaan vaarattomiksi ja jopa terveydelle edullisiksi. En ole tämän alueen asiantuntija, mutta terve maalaisjärki kertoo jokaiselle ajattelevalle ihmiselle, ettei olekaan kysymys itse huumeista ja niiden vaikutuksista, vaan siitä mielihyvästä, mitä niiden nauttiminen aikaansaa. Tämä mielihyvä ei ole todellisuudessa huumeessa, vaan ihmisessä itsessään! Elämme vastoin parempaa tahtoamme ja toivomustamme ajassa, jossa kaikenlainen neuvottomuus ja suoranainen epätoivokin vallitsevat entistä laajemmissa piireissä. Jos jo kymmeniä vuosia sitten nuoret ihmiset totesivat elämän olevan tarkoituksetonta ja päämäärätöntä, niin miten onkaan juuri elämässämme hetkessä!

Hengellisen elämän tulisi sisältää ratkaisu ja vastaus jokaisen kaipaavan ja kärsivän ihmisen ongelmiin, mutta mikä on lopputulos vuosisataisesta hengellisestä valistuksesta? On äärettömän paljon toimintaa ja erilaista julistusta, mutta tämä ei sittenkään tavoita niitä tahoja, jotka toivottomina pyrkivät löytämään ratkaisun ongelmiinsa! Julistus kaikuu, mutta usein kuuroille korville ja näkemättömille silmille, koska esitetään ja tarjotaan kaikenkattavia ratkaisuja ikään kuin levittäen ihmisten tielle ruusun terälehtiä, antaen ymmärtää ristin ja kärsimysten olevan vanhanaikaista ja taakse jäänyttä. Ihmisen kätketyssä tietoisuudessa on kuitenkin jo kuultu kaita tie ja ikeen kantaminen Herran kanssa, ja siksi hurskas ja vakuuttunut julistuksemme avun sijasta aikaansaa hänessä kestämättömiä ristiriitaisuuksia! Uskovaisuus ei siis olekaan niin esimerkillistä kuin aina on oletettu, vaan on kasvavassa määrin eripuran aikaansaavaa. Miksi? Koska usko ei kaikesta nykyaikaisesta kehityksestä huolimatta ole joka miehen, vaan on tarkoitettu lapsenmielisille, jotka yksinkertaisuudessa etsivät apua itselleen ja lähimmäiselleen! Kuinka totta onkaan vielä tänäänkin, ja etenkin tänään!:

”Sillä hetkellä hän riemuitsi Pyhässä Hengessä ja sanoi: ’Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille. Niin, Isä, sillä näin on sinulle hyväksi näkynyt. Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni, eikä kukaan muu tunne, kuka Poika on, kuin Isä; eikä kukaan muu tunne, kuka Isä on, kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.’” (Luuk.19).

Elämän Tie on yhä vielä Ristin Tie, jota häpäisevät teologisella viisaudellaan viisaat ja omasta mielestään hengelliset rikkaat ja ymmärtäväiset selittävällä ja latistavalla julistuksellaan, luvaten kaikkea menestystä ja suurta mielihyvää, jättämällä kokonaan syrjään ja omaan arvoonsa Paavalin todistuksen:

”Olen nähnyt vaivaa enemmän, olen ollut useammin vankeudessa, minua on ruoskittu ylen paljon, olen monta kertaa ollut kuoleman vaarassa. Juutalaisilta olen viidesti saanut neljäkymmentä lyöntiä, yhtä vaille; kolmesti olen saanut raippoja, kerran minua kivitettiin, kolmesti olen joutunut haaksirikkoon, vuorokauden olen meressä ajelehtinut; olen usein ollut matkoilla, vaaroissa virtojen vesillä, vaaroissa rosvojen keskellä, vaaroissa heimoni puolelta, vaaroissa pakanain puolelta, vaaroissa kaupungeissa, vaaroissa erämaassa, vaaroissa merellä, vaaroissa valheveljien keskellä; ollut työssä ja vaivassa; paljon valvonut, kärsinyt nälkää ja janoa, paljon paastonnut, kärsinyt vilua ja alastomuutta. Ja kaiken muun lisäksi jokapäiväistä tunkeilua luonani, huolta kaikista seurakunnista. Kuka on heikko, etten minäkin olisi heikko? Kuka lankeaa, ettei se minua polttaisi? Jos minun kerskata täytyy, niin kerskaan heikkoudestani.” (2.Kor.11).

Jotakin tästä kaikesta tulee pakostakin jokaisen kohdalle, joka on laskenut kätensä auraan ja haluaa omalla kohdallaan olevan totta:

”…eikä kukaan muu tunne, kuka Poika on, kuin Isä; eikä kukaan muu tunne, kuka Isä on, kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.”

Mitä tämä sukulaisuussuhde tuo mukanansa?:

”Ette vielä ole verille asti tehneet vastarintaa, taistellessanne syntiä vastaan, ja te olette unhottaneet kehoituksen, joka puhuu teille niinkuin lapsille: ’Poikani, älä pidä halpana Herran kuritusta, äläkä menetä toivoasi, kun hän sinua nuhtelee; sillä jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa; ja hän ruoskii jokaista lasta, jonka hän ottaa huomaansa.’” (Hebr.12).

Nyt ei ole varaa unohtaa mitään kuulemastamme!