Ikuisesti Sama! 5

”Älkää olko vaelluksessanne ahneita; tyytykää siihen, mitä teillä on; sillä hän itse on sanonut: ’En minä sinua hylkää enkä sinua jätä’; niin että me turvallisin mielin sanomme: ’Herra on minun auttajani, en minä pelkää; mitä voi ihminen minulle tehdä?’ Muistakaa johtajianne, jotka ovat puhuneet teille Jumalan sanaa; katsokaa, kuinka heidän vaelluksensa on päättynyt, ja seuratkaa heidän uskoansa. Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti.” (Hebr.13).

Vielä kerran kirjoitamme tämän sanankohdan herättämistä ajatuksista. Jo parin päivän ajan on mielessäni toistunut:

”…niin että me turvallisin mielin sanomme: ’Herra on minun auttajani, en minä pelkää; mitä voi ihminen minulle tehdä?’”

Sana ei jätä pimentoon sitä, mitä ihminen voi tehdä ja tekeekin, mutta jumalallisesta näkökulmasta sillä ei ole ollenkaan niin suurta merkitystä kuin mitä sille yleisesti on annettu ja annetaan edelleenkin. Lainasimme jokin aikaa sitten Paavalin kuvausta kokemuksistaan ihmisten keskuudessa. Mitä kaikkea ihminen voikaan tehdä erikoisesti Jumalan valitseman ja asettaman ihmisen elämässä!

”Olen nähnyt vaivaa enemmän, olen ollut useammin vankeudessa, minua on ruoskittu ylen paljon, olen monta kertaa ollut kuoleman vaarassa. Juutalaisilta olen viidesti saanut neljäkymmentä lyöntiä, yhtä vaille; kolmesti olen saanut raippoja, kerran minua kivitettiin, kolmesti olen joutunut haaksirikkoon, vuorokauden olen meressä ajelehtinut; olen usein ollut matkoilla, vaaroissa virtojen vesillä, vaaroissa rosvojen keskellä, vaaroissa heimoni puolelta, vaaroissa pakanain puolelta, vaaroissa kaupungeissa, vaaroissa erämaassa, vaaroissa merellä, vaaroissa valheveljien keskellä…” (2.Kor.11).

Tämä kaikki ei saanut veljeämme masentumaan ja vetäytymään syrjään, vaan päinvastoin!

”Kuka on heikko, etten minäkin olisi heikko? Kuka lankeaa, ettei se minua polttaisi? Jos minun kerskata täytyy, niin kerskaan heikkoudestani. Herran Jeesuksen Jumala ja Isä, joka on ylistetty iankaikkisesti, tietää, etten valhettele.” (2.Kor.11).

Olisiko mahdollista, että olemme ainakin jossakin määrin, ellei sitten suuressa määrin käsittäneet väärin, mitä tarkoittaa Herran Jeesuksen Kristuksen oleminen sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti? Ehkä päällimmäinen huokauksemme ja jopa huutomme kuuluukin: ”Kuinka kauan vielä, Herra?”

”Kuinka kauan, Herra, minut yhä unhotat, kuinka kauan kätket minulta kasvosi? Kuinka kauan minun täytyy kantaa huolia sielussani, päivät päästään murhetta sydämessäni? Kuinka kauan saa vihollinen ylvästellä minua vastaan?” (Ps.13).

Jos katselemme ja kiinnitämme huomiomme vain siihen, mitä ihmiset ovat ja mitä he meille tekevät, emme jaksa vaeltaa oikealla ja voimallisella tavalla. Ajatukseni menevät Jobiin, jonka suurin koettelemus ei perustunut hänen sairauteensa, vaan ”hyvien ystävien” jatkuvaan, seitsemän päivän hiljaisuuden jälkeiseen, sanahelinään ja neuvontaan!

”Silloin teemanilainen Elifas lausui ja sanoi: ’Ethän pane pahaksesi, jos sinulle puhutaan? Kuka voi vaitikaan olla?’” (Job.3)

Paavalin kokemukset olivat todella ainutlaatuisia ja kohtaavat vain harvoja keskuudessamme sivistyneissä maissa. Mutta kuinka useasti ja kuinka laajamittaisesti olemmekaan joutuneet panemaan pahaksemme tietynlaisten ja tiettyä tarkoitusta varten korviimme ja silmiimme kantautuvat värähtelyt!!! Voiko kaiken kaikkiaan aito uskovainen olla sellainen toista jumalanlasta kohtaan? Mitä Paavali sanoikaan lainauksessamme?:

”…vaaroissa valheveljien keskellä…”

Miksihän kaikesta vuosikymmenisestä vaelluksesta huolimatta tarkastelemme sellaisessa määrin elämäämme vain maallisesta ja näkyvästä näkökulmasta?

”Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin. Eikö kahta varpusta myydä yhteen ropoon? Eikä yksikään niistä putoa maahan teidän Isänne sallimatta. Ovatpa teidän päänne hiuksetkin kaikki luetut. Älkää siis peljätkö; te olette suurempiarvoiset kuin monta varpusta.” (Matt.10).

Millainen arvoasetelmien rinnastamien! Olisikohan syytä syventyä ajattelemaan sitä!