Kun Sana sanoo: ”Älkää
entisiä muistelko, älkää menneistä välittäkö. Katso, minä teen uutta; nyt se
puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa? Niin, minä teen tien korpeen, virrat
erämaahan…”, niin ei se ole ristiriidassa muiden Kirjoitusten kanssa. On
olemassa asioita, jotka voidaan heittää unohduksen syvyyksiin, koska Hän,
Herramme, joka on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti, kantoi kaiken
syyllisyytemme ja pahat tekomme ristinpuulle. Mutta edellisessä
kirjoituksessamme oli kaksi kohtaa, jotka kehottavat muistamaan jotakin
opettavaisessa mielessä!
”Ja muista kaikki, mitä on tapahtunut sillä tiellä, jota Herra, sinun
Jumalasi, näinä neljänäkymmenenä vuotena on sinua kuljettanut erämaassa…”
Eli siis meidän tulee muistaa
mitä meille opetettiin vuosikymmenisessä koulussamme luokissa ja olosuhteissa,
jotka usein eivät lainkaan miellyttäneet meitä. Kaikki kunnia Jumalalle, Joka
on antanut Henkensä opettajaksemme ja koko koulutuksen ylimmäksi Valvojaksi! Mutta
samassa koulussa on ollut lukematon joukko Tien matkaajia, joita meidän myös
tulee muistella nimenomaan koulutuksen perusteella, joka on sama ja muuttumaton
kautta aikojen!
”Muistakaa johtajianne, jotka ovat puhuneet teille Jumalan sanaa;
katsokaa, kuinka heidän vaelluksensa on päättynyt, ja seuratkaa heidän
uskoansa.”
Niin ikävää ja suorastaan
traagista kuin se onkin, ei ole kovinkaan suuri joukko niitä, joita voisimme
muistella puhtaan ja aidon Sanan julistajina ja todellisen Päämäärän
saavuttaneina. Onko heidän uskonsa ollut se, mistä sanankohtamme puhuvat?:
”Rakkaani! Kun minulla on ollut harras halu kirjoittaa teille
yhteisestä pelastuksestamme, tuli minulle pakko kirjoittaa ja kehoittaa teitä kilvoittelemaan
sen uskon puolesta, joka kerta kaikkiaan on pyhille annettu. Sillä teidän
keskuuteenne on pujahtanut eräitä ihmisiä…” (Juud.1).
Me emme siis käytännössä
seuraa ketään ihmistä, jos vain luemme Sanaa oikealla tavalla, vaan heidän
esimerkkiään, uskoansa, joka ei siis ole inhimillistä filosofiaa, vaan aivan
yksinkertaisesti sanottuna Herra Jeesus Kristus samana eilen ja tänään ja iankaikkisesti,
inhimillisessä olennossa asuvana!
En voi mitään sille, että en nuku
öitäni niin levollisesti ja yhtäjaksoisesti kuin tulisi, koska eri sairauksieni
hoitojen sivuvaikutukset aikaansaavat sen. Mieleeni on palautunut ja palautuu
yön hetkinä suuri määrä menneisyyden tapahtumia, jotka perustuvat asioihin,
joita Veri ei ole koskaan päässyt peittämään anteeksiantamattomuuden johdosta. Jo
varhain aamulla mielessäni alkoi toistua:
”…ja anna meille meidän syntimme anteeksi, sillä mekin annamme anteeksi
jokaiselle velallisellemme; äläkä saata meitä kiusaukseen; vaan päästä meidät
pahasta.” (Luuk.11).
Hän, joka tämän sanoi, on juuri
nytkin aivan Sama ja Sana kuin mitä Hän on aina ollut. Olisiko jokaisen
yksittäisen ihmisen kohdalla syytä ainakin kurkistaa menneisyyteen jotta
voisimme ymmärtää miksi niin paljo paha kohtaa meitä ja saa kirjoittajan aina
vain ihmettelemään sitä, miksi hän hengellisen elämän alueella on niin todella
harvoin todistanut ihmisten keskeistä anteeksipyytämistä ja ennen kaikkea
anteeksiantamista?
Oikeastaan vasta nyt vanhuuden
ensimmäisillä portailla, kirjoittaja aivan tahtomattaan alitajuntansa esiin
kantamien muistojen johdosta, alkaa käsittää kuinka käsittämättömän suuressa
määrin hän on ollut aivan kirjaimellinen syntipukki, jonka selkänahkaan on
istutettu koko tuntemansa piirin virheet, epäonnistumiset ja rikkomukset, ja
sitten ajettu kovalla huudolla erämaahan! Ei kai kaikkea ole tarkoitettu
Jumalan Maailmassa aivan tällaiseksi?
Tulen toimeen näiden asioiden
kanssa, Jumalan armosta, mutta kirjoitan tämän ehkä jotakin vastaavaa kokenutta
varten!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti