Taitamattomia puheita ja kirjoituksia?

”Silloin Herra vastasi Jobille tuulispäästä ja sanoi: ’Kuka olet sinä, joka taitamattomilla puheilla pimennät minun aivoitukseni? Vyötä nyt kupeesi kuin mies; minä kysyn sinulta, opeta sinä minua’.” (Job.38)

Job oli suuressa määrin Jumalan mielen mukainen mies, mutta antautui ”auttajien” painostuksen alla puhumaan sellaistakin, mitä ei jossakin muussa tilanteessa olisi suustansa julki tuonut.

Aivan uudenlainen jumalanpelko on astunut elämääni viimeisten kuukausien aikana. Kirjoittamiseni innoituksena omalla tavallaan on koko ajan ollut se, kuinka Herra aivan erikoisella tavalla on puhutellut sydäntäni monien aamuhartauksien ja kirkoissa pidettyjen saarnojen kautta. Siinä missä moni innostuu ja kokee valtaviakin Jumalan siunauksia, jokin itkee sydämessäni ja hengellisten silmieni edessä synkät tuomionpilvet jyräävät taivaankannella ihanasta auringonlaskusta huolimatta! Kuinka totta onkaan nimenomaan juuri tässä ajassa Sana, joka alkoi soida sisimmässäni tänä aamuna:

”Kuka olet sinä, joka taitamattomilla puheilla pimennät minun aivoitukseni?”

Jos Jumalan mielen mukainen mies, Job, saa kuulla tällaiset sanat itse Herran suusta, miten onkaan sitten kaikkien niiden julistajien ja profetoivien suhteen, jotka tuovat julki oman sydämensä ajatuksia ja näkyjä?

Mikä oli menneinä vuosisatoina tietynlaisena inhimillisenä punaisena lankana kaiken ”kristillisen” kehityskulun takana? Mihin pyrkivät maallisen ja hengellisen vallan sekoituksessa toimivat hallitsijat? Hyvään, kristilliseen kehitykseen! Miten? Yhdistämällä vallitsevat pakanalliset käytännöt kauniilla ja koristellulla tavalla hengelliseen peruskäsitykseen, jonka seurauksena oli kirjaimellistakin kirjaimellisemmin:

”Kuka olet sinä, joka taitamattomilla puheilla pimennät minun aivoitukseni?”

Sama henki on toiminnassa erikoisesti tänä päivänä. Nyt halutaan entistä enemmän yhdistää hengelliseen hyvään kaikki hyvältä kalskahtava ja tuoksahtava, niin ettei kaikella ”hyvällä ja kauniilla” ole enää mitään rajoja. Kainin hengessä rukoillaan siunausta kaiken sen ylle, minkä Jumala aikanaan kirosi!

”Ottakaa siis seitsemän mullikkaa ja seitsemän oinasta, käykää minun palvelijani Jobin luo ja uhratkaa puolestanne polttouhri, ja minun palvelijani Job rukoilkoon teidän puolestanne. Tehdäkseni hänelle mieliksi en saata teitä häpeälliseen rangaistukseen siitä, ettette puhuneet minusta oikein niinkuin minun palvelijani Job.” (Job.42).

Millainen paradoksi!

”…ettette puhuneet minusta oikein niinkuin minun palvelijani Job.”

Tätä jaksan yhä vielä odottaa ja toivoa kaikesta masentavasta kehityksestä huolimatta. Herra käänsi Jobin kohtalon ja siunasi häntä lopussa aivan erikoisella tavalla. Rukoilkaamme siis, niin olemme näkevä uskomattoman muutoksen niin tämän ajan Jobien kuin itsemmekin kohdalla! Toivon koko sydämestäni, että säästyisimme Ananiaan ja Safiiran esikuvalta!