Minun tähteni! MINUN!

”Ei ollut hänellä vartta eikä kauneutta; me näimme hänet, mutta ei ollut hänellä muotoa, johon me olisimme mielistyneet. Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet. Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.” (Jes.53).

Käsitämmekö todella, kuinka lähellä meitä tämä Sanan Totuus on? Jos ajattelemme sitä vain pääsiäisenä lyhyen hetken, on se meille vain ehkä totena pitämämme asia, mutta se ei kosketa meitä oikealla tavalla!

Suuri osa maailmaa tietää tämän sanankohdan koskevan meidän Herraamme Jeesusta Kristusta, jopa siinä määrin että juutalaisessa maailmassa tämä Vanhan Testamentin kohta jätetään lukematta, suorastaan kiellettynä asiana!

Aikanaan Herramme kysyi:

”Mitä arvelette Kristuksesta?” (Matt.22).

Kuinka pelottavan suuri valta meille onkaan annettu jumalallisia asioita koskien! Meidän ajatuksemme ja ratkaisumme ovat avainasemassa iankaikkisuutemme suhteen!

On helppoa ja uskonnollista mieltä rauhoittavaa lukea:

”Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana…”

Me pidimme Häntä! Määrätynlaisessa tietoisuudessamme on Hänen ristinkuolemansa koko maailman puolesta. Me voimme muistella Hänen kärsimystietään siihen asti, kun Hän ristillä todellisessa tuskassansa ja tietoisuudessaan huudahtaa:

”Eeli, Eeli, lama sabaktani?" Se on: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?” (Matt.27).

Kunpa todella voisimme aivan uudella ja elävällä tavalla käsittää ja koko olemuksellamme tiedostaa, ettei Hän huudahtanut tätä itsensä tähden, eikä meidän tähtemme, vaan nimenomaan MINUN tähteni!

”Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana…”

Minä voin pitää Häntä koko maailman syntien kantajana, ilman että asia todellisuudessa koskettaa sisintäni. Minussa ei ehkä ole mitään kaikesta siitä, mitä Sana luettelee pahimpina asioina ja rikkomuksina ihmistä ja Jumalaa kohtaan, mutta koko olemukseni on kyllin syntinen jäädäkseni Jumalan armon ulkopuolelle – ilman Herramme suorittamaa lunastusta! Ei riitä vain:

”Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.”

Ilman minkäänlaista vääryyttä meidän on voitava lukea jokaisen ”meidän” - sanan kohdalla ”MINUN”! Vain Hänen haavojensa kautta MINÄ voin olla pelastettu ja parannettu Jumalan lapsi!