Pitkäperjantai

”Kuka uskoo meidän saarnamme, kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan? 2. Hän kasvoi Herran edessä niinkuin vesa, niinkuin juuri kuivasta maasta. Ei ollut hänellä vartta eikä kauneutta; me näimme hänet, mutta ei ollut hänellä muotoa, johon me olisimme mielistyneet. 3. Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet. 4. Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, 5. mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut. 6. Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme. 7. Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen eikä suutansa avannut; niinkuin karitsa, joka teuraaksi viedään, niinkuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, niin ei hän suutansa avannut. 8. Ahdistettuna ja tuomittuna hänet otettiin pois, mutta kuka hänen polvikunnastaan sitä ajatteli?” (Jes.53).

”Ahdistettuna ja tuomittuna hänet otettiin pois, mutta kuka hänen polvikunnastaan sitä ajatteli?”

Kuka meidän polvikunnastamme todella ajattelee sitä, mitä aikanaan tapahtui? Nyt pääsiäisenä ajatuksemme oikeastaan vain käväisevät hetken aikaa tapahtumissa, joiden todellisuus tahtoo kadota yleisen tilanteen ja kaikenlaisten ahdistustemme taakse. Kaikki tapahtui meidän tähtemme, minun tähteni! Tietyllä tavalla tuo tapahtuma ei ole vain ajallinen, vaan ainainen!

Me emme mielestämme olisi millään tavoin olleet suostuvaisia Herran saamaan kohteluun, jos olisimme eläneet tuona aikana. Mutta oma elämämme tässä ajassa todistaa meitä vastaan, tässä ns. valistuksen ja ymmärryksen hetkessä, jossa me toimimme vastoin kaikkea hengellistä ymmärrystä ja mielekkyyttä!

”Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen.”

Kuka meistä todella ajattelee oikealla tavalla kaiken tapahtuneen merkitystä, koska yhä vielä omalla tavallamme vaellamme omaa hengellistä tietämme, ollen mielestämme korkeintaan vain vähän eksyksissä, omalla ja tutulla tiellämme?

Niin kauhistuttava kuin Mel Gibsonin ohjaama elokuva Kristuksen kärsimyksistä onkin, tulisi jokaisen nähdä se useampaankin kertaan, jotta  saisimme edes jonkinlaisen kosketuksen siihen todellisuuteen, joka ei vallinnut vain aikanaan, pari tuhatta vuotta sitten, vaan mikä on omaakin elämäämme ja kokemaamme todellisempaa nytkin, tässä ajassa ja hetkessä! Tämän todellisuuden tulisi voittaa kaikki mielestämme kestämättömät tilanteet ja vaikeudet, jotka saavat meidät liiaksi ajattelemaan itseämme. Voi, jospa todella käsittäisimme todellisuudessa itsesäälimme mielettömyyden Herramme kärsimyksen rinnalla!