Kutsu heikkouteen

”Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi. Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta. Ja hän sanoi minulle: ’Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa’. Sentähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan. Sentähden minä olen mielistynyt heikkouteen, pahoinpitelyihin, hätään, vainoihin, ahdistuksiin, Kristuksen tähden; sillä kun olen heikko, silloin minä olen väkevä.” (1.Kor.12).

En varmaankaan ole milloinkaan aikaisemmin kokenut itseäni niin heikoksi kuin juuri nyt. Oikeastaan mitkään odotuksistamme eivät ole toteutuneet siten kuin odotimme ja oletimme. Niin, me odotimme odotuksia, joita jokin osa olemustamme kutsui olemassaoloon, selvästikin ohitse selvän jumalallisen säätämyksen. Herramme näyttää kautta aikojen sallineen tämän osoittaakseen meille oman tiensä erinomaisuuden. Eikö olekin totta, että kaikissa ongelmissamme ja vaikeuksissamme mielemme pyrki pakenemaan niitä suomalla sijaa sellaisillekin ajatuksille, joiden selvästi sisimmässämme tiesimme olevan todellisuuden ulkopuolella.

Me olemme Paavalin tavoin, kiitos Herralle hänen rehellisyydestään ja perinnöstään, pyrkineet rukouksinkin pakenemaan epämieluisia asioita. Onkohan Herra milloinkaan aikaisemmin niin selvästi halunnut osoittaa meille riippuvaisuuttamme yksin Hänen armostaan ja valinnoistaan? Me olemme melkein poikkeuksetta ihastuneet ajatukseen kiitävistä ratsuista ja loistokkaista asuista, onneksi ohimenevästi! Upeimmankin ratsun selästä voi päätyä hienopukeisenakin pahanhajuiseen mutavelliin. Miksi siis emme tyytyisi alhaisiin oloihin ja vaatimattomaan elämäntyyliin, jos kerran Herra sitä niin selvästi arvostaa?

”Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi. Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta.”

Miksi meitä, tavallisia maan tallaajia, vaivataan vastaavilla ”enkeleillä”, kun kerran emme näe ilmestyksiä, emmekä ehkä enneuniakaan? Käsitämmekö ollenkaan, millainen Jumalan armo on meitä kohdannut, kun saamme kuulla mitä kuulemme, ja lukea mitä luemme? Jumalan Sana on aivan erikoisella tavalla avattu silmiemme eteen voidaksemme syödä sen hengellisenä ruokana, joka aikaansaa meissä uuden elämän. Me emme ole itsestään selvästi niin avoimia ja vilpittömiä, kuin usein ajattelemme. Siksi meitä kohtaavat mitä erilaisimmat asiat, jotka saavat meidät näkemään todellisen olemuksemme, uskovaisuudestamme huolimatta!

”Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta. Ja hän sanoi minulle: ’Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa’.”

Kuinka monta kertaa tarvitsemme tällaisen kohtaamisen Herramme kanssa, tyytyäksemme siihen armoon ja ratkaisuun, joka on aito ja todellinen osamme jumalallisessa suunnitelmassa?