Pois työnnetyt!

”…ja annan heille tulla sen, mitä he pelkäävät, koska ei kukaan vastannut, kun minä kutsuin, koska he eivät kuulleet, kun minä puhuin, vaan tekivät sitä, mikä on pahaa minun silmissäni, ja valitsivat sen, mikä ei ole minulle otollista. Kuulkaa Herran sana, te, jotka olette aralla tunnolla hänen sanansa edessä: Teidän veljenne, jotka vihaavat teitä ja työntävät teidät luotaan minun nimeni tähden, sanovat: ’Osoittakoon Herra kunniansa, että me näemme teidän ilonne!’ Mutta he joutuvat häpeään.” (Jes.66).

Sisimmässäni on ollut viime aikoina todella ristiriitaisia tunteita päällimmäisenä olevan uutisoinnin johdosta. Mitä on tapahtumassa ihmisyyden suhteen, tai paremminkin, mitä on jo vuosikymmenien ajan tapahtunut yhteiskunnallisella tasolla, ajatellen ennen kaikkea ikääntyvän ihmisen osaa? Tämä syvä tuska sai aikanaan minut kirjoittamaan kirjasen ”Matilda, vanhus lasipurkissa – eli saako vanhuksen ajaa alas säästösyistä?”. Seuratessani äitini ja kaikkien hänen kohtalotoveriensa viimeisiä hetkiä paikallisen terveyskeskuksen vuodeosastolla koin suorastaan lamaannuttavaa neuvottomuutta, mikä sai minut kirjaamaan kaiken paperille. En kuitenkaan voi muistaa kuin vain muutaman ihmisen satojen kilometrien takaa, jotka edes jollakin tavoin reagoivat esittämiini tosiasioihin!

Jaoin ainakin viisisataa kirjasta paikkakunnallamme, ilman että kukaan olisi pysähtynyt keskustelemaan aiheesta. Lehtikirjoituksiakin oli melkoinen määrä, mutta koin ennennäkemätöntä hyssyttelyä ja haluttomuutta ottaa kantaa suoranaisiin vääryyksiin. On ollut turhauttavaa vedota ihmisiin edes ajatellen heidän omaa ikääntymistänsä ja mahdollista sairastumistansa. Kaiken takaa paistaa kuitenkin ilman sanojakin suurempi pelko vanhustenhoitolaitosta kuin kuolemaa kohtaan!

En halua masentaa ketään, mutta katson entistä selvemminkin kaiken takana olevan ajan hengen, aivan käsittämättömän laajamittaisen narsistisuuden, oman edun tavoittelemisen. Raamatunlainauksemme katson tuovan ilmi tämän asian ikivanhana asenteena lähimmäistä kohtaan.

”Kuulkaa Herran sana, te, jotka olette aralla tunnolla hänen sanansa edessä: Teidän veljenne, jotka vihaavat teitä ja työntävät teidät luotaan minun nimeni tähden…”

Miksi jotakuta vihataan ja miksi hänet työnnetään syrjään niin hengellisellä kuin maallisellakin alueella? Miksi tämä todellisuus on ollut niin pinnalla lähes koko seurakunnallisen elämäni ajan, että suorastaan tyrmistyttävässä määrin vihan ja torjunnan kuoha ja pinnalla kelluva muta melkein peittävät kaiken lohdullisen ja raikkaan, Rakkauteen perustuvan seurakunnallisen elämän ja toiminnan? Olemme kertoneet toistuvasti siitä, kuinka meitä kehotetaan lohduttamalla lohduttamaan murheellisia ja alas painettuja, alas ajettuja:

”Kiitetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala, joka lohduttaa meitä kaikessa ahdistuksessamme, että me sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä itseämme lohduttaa, voisimme lohduttaa niitä, jotka kaikkinaisessa ahdistuksessa ovat.” (2.Kor.1).

Jos todella on totta, että tänä aikana pelko sairaalaan tai vanhainkotiin joutumisesta on suurempi kuin kuoleman pelko, olemme todella epäonnistuneet niin hengellisellä kuin maallisellakin alueella!  Parina aamuna olen kuullut sisäisessä maailmassani kaikuja menneisyydestä, ikään kuin ahdistettujen sielujen hätähuutona: ”On oikein ja tarpeen puhua vanhustenhoidosta, mutta miksi meidät on lähes totaalisesti unohdettu ja työnnetty syrjään veljesvihan uhreina?” Kuinka vääristynyttä onkaan kaikki kohtaamamme asenteellisuus, niin että ymmärtämisen ja lohdutuksen sijasta saamme kokea hurskaalla tavalla kätkettyä vihamielisyyttä ja syrjintää! Mihin kaikki oikeastaan perustuu?

”He asustavat haudoissa ja yöpyvät salaisiin paikkoihin; he syövät sianlihaa, ja saastaiset liemet on heillä astioissansa. He sanovat: "Pysy erilläsi, älä tule minua lähelle, sillä minä olen sinulle pyhä.” (Jes.65).

Jo vuosikymmeniä sitten eräs veli lähetti minulle tämän lainauksen kirjeessänsä. Hän näki kaiken sen kohtelun, mitä minuun ja lukemattomiin muihinkin kohdistettiin. Lainaus sisältää äärimmäistä tragikoomisuutta paljastaessaan kaikenlaisissa väärissä asioissa rypevien ihmisten asenteen itseensä ja läheisiinsä!

Mieleen tulevat Herramme maanpäällisen ajan varakkaat kirjanoppineet, joilla oli varaa ja sisäinen tarve palkata lähinnä pieni poika kulkemaan kaupungilla tai kylässä hänen edellään, kädessä pidettävää kelloa soittaen. Mitä tahtoi tämä kellonsoitto sanoa? ”Jäljessäni tulee todella pyhä henkilö! Tehkää hänelle tilaa, älkääkä missään tapauksessa koskettako häntä!”