Olenko MINÄ sinulle rakas?

”Hän sanoi hänelle kolmannen kerran: ’Simon, Johanneksen poika, olenko minä sinulle rakas?’ Pietari tuli murheelliseksi siitä, että hän kolmannen kerran sanoi hänelle: ’Olenko minä sinulle rakas?’ ja vastasi hänelle: ’Herra, sinä tiedät kaikki; sinä tiedät, että olet minulle rakas’.” (Joh.21).

Miksi joudumme käymään lävitse kaiken omasta mielestämme toistuvan ja turhankin kokemuksen kristillisessä elämässämme? Eikö Kaikkivaltias ja Kaikkitietävä Herramme ilman muuta tiedä meistä kaiken, niin rakkautemme kuin antaumuksemme? Eikö Hän tiedä kysymättäkin totisen halumme miellyttää Häntä kaikessa olemisessamme ja toiminnassamme? Emmekö jokainen ole lukeneet lukemattomia kertoja Rakkauden Ylistyslaulun 1.Kor.13?

Näinkö vähän tunnemme itseämme ja todellista olemustamme? On suorastaan tragikoomista miten helposti unohdamme inhimillisyytemme, jota uskomme pystyvämme hallitsemaan ”hyvällä tahdollamme”? Herra on luvannut olla kanssamme joka päivä, mutta emmekö mekin ole luvanneet ottaa Hänen ristinsä kannettavaksemme joka päivä? Ilman sen kummallisempia perusteluja ja todisteluja tämä tarkoittaa joka päivä uusiutuvaa antautumista ja jättäytymistä Hänen Armonsa ja Rakkautensa varaan! Siten joudumme todellisessa tietoisuudessa itsemme suhteen huudahtamaan aina vain uudelleen veljemme Paavalin tavoin:

”Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta!” (Room.7).

Mitä luimme edellisen kirjoituksemme yhteydessä?:

”Ja vielä, veljet, kaikki, mikä on totta, mikä kunnioitettavaa, mikä oikeaa, mikä puhdasta, mikä rakastettavaa, mikä hyvältä kuuluvaa, jos on jokin avu ja jos on jotakin kiitettävää, sitä ajatelkaa…” (Fil.4).

Meidän tulee siis täyttää mielemme ja ajatuksemme hyvillä asioilla huolimatta siitä millaisia olemme ja mitä ympärillämme on. Joudumme siis elämässämme käymään inhimilliselle mielelle käsittämätöntä kamppailua hyvän ja pahan välillä! Jumalalliseen oppiin kuuluu lukematon määrä oppitunteja, jotka eivät lainkaan miellytä meitä, koska tässä oppilaitoksessa korostetaan mielestämme aivan hankalia ja tarpeettomiakin asioita. Koko ohjelma omalla tavallaan pyrkii näyttämään eron Jumalallisen tahdon ja inhimillisen tahdon välillä. Eräällä seinällä lukee siten valtavan suurin, hohtavin kirjaimin:

”Etsikää Herraa silloin, kun hänet löytää voidaan; huutakaa häntä avuksi, kun hän läsnä on. Jumalaton hyljätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja palatkoon Herran tykö, niin hän armahtaa häntä, ja meidän Jumalamme tykö, sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta. Sillä minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra. Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne.” (Jes.55).

Jos milloin, niin juuri nyt on meidän kohdallamme aika ja hetki etsiä Herraa kun Hän vielä on löydettävissä! Hän on aivan omalla, jumalallisella tavallaan läsnä, kysyen meiltä varmastikin useammin kuin Pietarilta: ”Olenko MINÄ sinulle rakas?”

Paavali oli ollut ankarassa koulussa ja oli oppinut näkemään itsensä oikeanlaisesta peilistä. Hän tiesi oman olemuksensa heikkouden ja vajavaisuuden, ehkä häilyväisyydenkin. Mikä on silmiinpistävin piirre Pietarissa ennen todellista kohtaamista Ylösnousseen Herran kanssa? Ei hän totisesti ollut kallio, jolle seurakunta voitaisiin rakentaa hänen mielensä vaihteluiden johdosta! Hän omalla tavallaan oli rakkaudellinen ja hyväntahtoinen kansalainen, mutta käsittämättömän häilyväinen, ailahtelevainen. Lyhyesti sanottuna hän on omalla alueellaan erinomainen kuva meidän jokaisen heikkoudellemme!

Millaisen paradoksaalisuuden kanssa olemmekaan tekemisissä! Tämän elämän aikana emme ehdi todella oppia tuntemaan itseämme, mutta silti meidän on katsottava oikeanlaiseen peiliin nähdäksemme todellisuutemme, mitä konkreettisesti olemme omassa itsessämme, mutta kuitenkin armahdettuina. Ajatelkaamme siis positiivisesti, täyttäen mielemme Jumalan Sanalla ja Hänen tahdollansa!

”Ja vielä, veljet, kaikki, mikä on totta, mikä kunnioitettavaa, mikä oikeaa, mikä puhdasta, mikä rakastettavaa, mikä hyvältä kuuluvaa, jos on jokin avu ja jos on jotakin kiitettävää, sitä ajatelkaa…” (Fil.4).