Olenko MINÄ sinulle rakas? 4

”Hän sanoi hänelle kolmannen kerran: ’Simon, Johanneksen poika, olenko minä sinulle rakas?’ Pietari tuli murheelliseksi siitä, että hän kolmannen kerran sanoi hänelle: ’Olenko minä sinulle rakas?’ ja vastasi hänelle: ’Herra, sinä tiedät kaikki; sinä tiedät, että olet minulle rakas’.” (Joh.21).

Kuinka syvällisen ajatuksen kanssa olemmekaan tekemisissä! Ei ole varmastikaan Herra ainoa, joka esittää tällaisen kysymyksen. Jokainen meistä, jolla on edes hiukan tervettä mieltä, kysyy samaa jollakin tavoin, sanoitta tai sanojen kanssa. Totisesti pitää paikkansa sekin, että rakastaa voi vain sellainen ihminen, jota on rakastettu tai rakastetaan. Kuinka voisi joku rakastaa, jos ei lainkaan tiedä mitä tällä ajatuksella tarkoitetaan?

Millaisiin pohdintoihin johtavatkaan kirjoittajan itse kirjoittamat sanat? Mitä on todellinen rakkaus, pienellä tai suurella kirjoitettuna? On kysymys jostakin niin merkittävästä tekijästä Todellisen Rakkauden kohdalla, että sen kutsuminen vain ajatukseksi on yhtä kaukana totuudesta kuin on taivas maasta! Kenelläkään ei ole vaikeuksia rakastaa ajatuksissaan, ilman että se ulkonaisesti tulisi jotenkin esiin. Tässä juuri on ongelmamme kaikkina aikoina ja aikakausina!

”Ja siitä me tiedämme hänet tuntevamme, että pidämme hänen käskynsä. Joka sanoo: ’Minä tunnen hänet’, eikä pidä hänen käskyjänsä, se on valhettelija, ja totuus ei ole hänessä. Mutta joka pitää hänen sanansa, hänessä on Jumalan rakkaus totisesti täydelliseksi tullut. Siitä me tiedämme, että me hänessä olemme. Joka sanoo hänessä pysyvänsä, on velvollinen vaeltamaan, niinkuin hän vaelsi.” (1.Joh.2).

Koko Raamattu, Jumalan Sana, todistaa meille mitä Todellinen Rakkaus on ja mistä se on lähtöisin! On olemassa Herramme sanojen mukaisesti vain Yksi Hyvä ja Yksi Todellinen Rakkaus, mistä pääsemme osalliseksi vain olemalla Hänessä, jotta Hän voisi olla meissä! Omalla tavallaan me olemme kaikki samanarvoisia Hänen edessänsä, mutta oletko koskaan tullut ajatelleeksi, mitä sanotaan:

”Ja on taivaallisia ruumiita ja maallisia ruumiita; mutta toinen on taivaallisten kirkkaus, toinen taas maallisten. Toinen on auringon kirkkaus ja toinen kuun kirkkaus ja toinen tähtien kirkkaus, ja toinen tähti voittaa toisen kirkkaudessa. Niin on myös kuolleitten ylösnousemus: kylvetään katoavaisuudessa, nousee katoamattomuudessa; kylvetään alhaisuudessa, nousee kirkkaudessa; kylvetään heikkoudessa, nousee voimassa; kylvetään sielullinen ruumis, nousee hengellinen ruumis. Jos kerran on sielullinen ruumis, niin on myös hengellinen.” 1.Kor.15).

Tässä kohden muistakaamme tekstit Herran Ruumiista ja sen jäsenten erilaisesta asemasta. Jokaisella jäsenellä on oma, Herran edessä pätevä asemansa kutsumuksensa mukaisesti. On omalla tavallaan eriarvoisia asemia, joita ei milloinkaan tule arvioida inhimillisesti ja puolueellisesti, kaikkein vähiten kateudella. Mitä meidän nyt tulee ajatella siitä, kuinka Herramme vierellä istuneesta opetuslapsesta annetaan ymmärtää, että Herramme erikoisesti rakasti häntä?

”Niin Pietari kääntyi ja näki sen opetuslapsen seuraavan, jota Jeesus rakasti ja joka myös oli aterioitaessa nojannut hänen rintaansa vasten…” (Joh.21).

Tältä pohjalta voimme myöskin kysyä, mitä käytännössä merkitsee Herramme ensimmäinen kysymys Pietarille:

”Kun he olivat einehtineet, sanoi Jeesus Simon Pietarille: ’Simon, Johanneksen poika, rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä?’”

Kysymyksemme eivät aseta Herramme sanoja inhimillisen järkeilyn ja arvoasteikon tuomittaviksi, vaan niillä tahdomme saada itse kunkin arvioimaan omaa asennettaan ja rakkauttaan Herraa kohtaan. Haluaisimmeko mekin nojata Herraamme vasten, ilman ylpeyttä erityisasemastamme? Emmekö todella haluaisi kuulla jonkun sanovan, että me olemme erityisen rakkaita Herrallemme? Emmekö mekin halua kuulla kysymyksen: ”Olenko MINÄ sinulle rakas?”

Emmekö mekin halua kuulua taidollisiin?

”Entä jos Jumala, vaikka hän tahtoo näyttää vihansa ja tehdä voimansa tiettäväksi, on suurella pitkämielisyydellä kärsinyt vihan astioita, jotka olivat valmiit häviöön, ja on tehnyt sen saattaakseen kirkkautensa runsauden ilmi laupeuden astioissa, jotka hän on edeltävalmistanut kirkkauteen?” (Room.9).

”Ja taidolliset loistavat, niinkuin taivaanvahvuus loistaa, ja ne, jotka monta vanhurskauteen saattavat, niinkuin tähdet, aina ja iankaikkisesti.” (Dan.12).