Lempeytemme kaikkien tietoon!

”Iloitkaa aina Herrassa! Vieläkin minä sanon: iloitkaa! Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Herra on lähellä. Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa. Ja vielä, veljet, kaikki, mikä on totta, mikä kunnioitettavaa, mikä oikeaa, mikä puhdasta, mikä rakastettavaa, mikä hyvältä kuuluvaa, jos on jokin avu ja jos on jotakin kiitettävää, sitä ajatelkaa…” (Fil.4).

Millainen määrä jumalallista viisautta ja ihmistuntemusta sisältyykään näihin muutamaan jakeeseen! Mutta olemmeko me, onko Jumalan seurakunta ottanut kaiken opikseen? Miksi tämä lainaus aikaansaa niin erikoisia tuntemuksia sisimmässä? Mitä on tullut koko maailman, kaikkien ihmisten tietoisuuteen ns. seurakunnasta, uskovaisista ihmisistä? Heti herättyäni tänä aamuna alkoi sisimmässäni soida muutama sana:

”Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon.”

Mitä sanoi Herramme aikanaan maanpäällisen vaelluksensa aikana?:

”Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut - että tekin niin rakastatte toisianne. Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus.” (Joh.13).

Mitä lainasimme pari päivää sitten?:

”Kuulkaa Herran sana, te, jotka olette aralla tunnolla hänen sanansa edessä: Teidän veljenne, jotka vihaavat teitä ja työntävät teidät luotaan minun nimeni tähden, sanovat: ’Osoittakoon Herra kunniansa, että me näemme teidän ilonne!’ Mutta he joutuvat häpeään.” (Jes.66).

Millaisia ristiriitaisuuksia olemmekaan kohdanneet elämämme aikana kristillisessä seurakunnallisuudessa! Kokonaisuutena ajatellen, missä on ollut kätkettynä veljellinen rakkaus ja lempeys, kun todellisuudessa olemme kohdanneet enemmänkin vihaa ja hylkäämistä, torjumista nimenomaan veljien ja sisarten taholta? Mitä tämä kaikki on saanut aikaan ns. maailman, kaikkien ihmisten ajatuksissa ja asenteissa? Pidämmekö ihmisiä todella niin tyhminä, etteivät he näkisi kaikkea ristiriitaisuutta seurakunnallisuudessa ja yksittäisten uskovaisten elämässä?

Missä määrin onkaan kaikki pyritty pimittämään vanhurskauden ulkokuoren alle, uskotellen itsellensäkin kaiken olevan aivan kunnossa! Ei ole kysymys naurun asiasta, mutta ellen väärin muista, olen koko elämäni ajan kokenut äärettömän ristiriitaisia tunteita lukiessani näitä kohtia niin itselleni kuin kuulijoillenikin. Näkemämme, kuulemamme ja kokemamme on aina ollut ainakin jossakin määrin ristiriidassa Sanasta lukemamme kanssa, ilman että olisi todella vakavasti pyritty korjaamaan asiat, tekemään parannusta! Niin, ei naurata, vaikka olemmekin tekemisissä äärimmäisen tragikoomisten vastakkaisuuksien kanssa! Kaikki on sellaista traagisuutta, ettemme varmaankaan ollenkaan tajua kuinka vakavaa on tällainen tottelemattomuus Jumalan tahtoa vastaan!

Odottaessani aamun uutisia sattui ruudulta silmiini teksti, joka totesi monen ihmisen valehtelevan kaksisataa kertaa päivässä! Aluksi pidin asiaa epäilyttävänä, mutta tarkemmin ajatellen siihen kätkeytyy melkoinen totuus, ainakin kristillisissä piireissä. Valhetta ei ole ainoastaan kaikki verbaalisti julkituomamme, vaan uskon pitävän paikkansa todellisuuden, että Jumalan korvissa väärät ja valheelliset ajatuksemme kaikuvat kovempina kuin mitkään sanamme!

Olisikohan mikään muu yhteisö pilannut edustamansa asian siinä määrin kuin seurakunta?

”Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon.”

Mitä siis on tullut kaikkien ihmisten tietoisuuteen?

Kuinka harvoin, ylen harvoin, olemmekaan kohdanneet tien varressa lojuessamme laupiaita samarialaisia, jotka olisivat edes auttaneet meidät jaloillemme!

Olemmeko me itse laupeudestamme, lempeydestämme tunnettuja samarialaisia, suomalaisia?