”Kuinka sitten tämän käy?” 3

”’Seuraa minua.’

Niin Pietari kääntyi ja näki sen opetuslapsen seuraavan, jota Jeesus rakasti ja joka myös oli aterioitaessa nojannut hänen rintaansa vasten ja sanonut: ’Herra, kuka on sinun kavaltajasi?’ Kun Pietari hänet näki, sanoi hän Jeesukselle: ’Herra, kuinka sitten tämän käy?’ Jeesus sanoi hänelle: ’Jos minä tahtoisin, että hän jää tänne siihen asti, kunnes minä tulen, mitä se sinuun koskee? Seuraa sinä minua.’Niin semmoinen puhe levisi veljien keskuuteen, ettei se opetuslapsi kuole; mutta ei Jeesus sanonut hänelle, ettei hän kuole, vaan: ’Jos minä tahtoisin, että hän jää tänne siihen asti, kunnes minä tulen, mitä se sinuun koskee?’” (Joh.21).

Olemmeko jo huomanneet, että Herramme sanoo kaksi asiaa kahteen kertaan? Ajattelikohan Paavali tätä asiaa osoittaessaan meille vakavat sanat:

”Sitten vielä, veljeni, iloitkaa Herrassa! Samoista asioista teille kirjoittaminen ei minua kyllästytä, ja teille se on turvaksi.” (Fil.3).

Meillä taitaa olla melko korkeat ajatukset itsestämme ja kyvystämme omaksua hengellisiä asioita! Siksi tässä yhteydessä tulee vielä mieleeni lainaus:

”Mutta olkoon jokainen ihminen nopea kuulemaan, hidas puhumaan, hidas vihaan; sillä miehen viha ei tee sitä, mikä on oikein Jumalan edessä. Sentähden pankaa pois kaikki saastaisuus ja kaikkinainen pahuus ja ottakaa hiljaisuudella vastaan sana, joka on teihin istutettu ja joka voi teidän sielunne pelastaa.” (Jaak.1).

Kirjoittaja on kai siten melko turhaan harmistunut huomatessaan toistavansa samoja asioita useaan kertaan!

Niin, Herramme kehottaa Pietaria kahteen kertaan seuraamaan Häntä, sen sijaan että Hänen läsnäolossaan kääntyilisi ja näkisi merkittäviäkin henkilöitä. Ajatukseni karkaavat nyt Ilmestysvuoren kokemukseen, joka selvästikin tuo julki samaa asiaa. Nuo sanat ovat jo nuoruudestani asti syöpyneet sydämeni lihatauluille!:

”Ja kun he nostivat silmänsä, eivät he nähneet ketään muuta kuin Jeesuksen yksinään.” (Matt.17).

Seurakunta on tärkeä tekijä uskovaisen elämässä, niin suurella kuin pienelläkin kirjoitettuna. Mutta juuri nyt elämme aikaa, jossa mikään ei ole todella niin kuin ennen. Laittomuus on päässyt valtaan ja uskovaistenkin piirien rakkaus on selvästi kylmennyt ja kylmenee omalla tavallaan edelleen! Yhteisöllisyyden alkuperäinen merkitys on kadonnut melko laajasti ja keskuudessamme on yhä enemmän yksinäisyyttä ja siitä johtuvaa lohduttomuutta. Ainoa valoisa tekijä kristillisyydessämme perustuu viimeaikaisiin aiheisiimme. Toistakaamme siis viimeisin lainauksemme kuin suurena, kirkkaasti valaistuna tienviittana:

”Ja kun he nostivat silmänsä, eivät he nähneet ketään muuta kuin Jeesuksen yksinään.”

Pietarikin näki jonkin aikaa Jeesuksen yksinään, mutta teki sitten väärän liikkeen kääntyessään katselemaan jotakin sellaista, mikä omalla tavallaan kuuluu yksittäisenkin ihmisen elämän alueeseen, mutta on kuitenkin yksinomaan Herran kädessä ja Hänen vastuullaan. Juuri niinä hetkinä kun seisomme Herramme edessä, tulee meidän keskittyä näkemään vain Hänet! Siten keskitymme myös kuulemaan mitä Hänellä on sanottavana juuri minulle yksilönä, ei joukkona! Millään muulla ei näissä hetkissä ole merkitystä! Siksi Herramme sanoo Pietarille, niin kuin meillekin kahteen kertaan:

”…mitä se sinuun koskee?”

Kuinka paljon onkaan seurakunnallisissa piireissä mielenkiintoisia asioita, joihin kiinnitämme sellaisella tavalla ja antaumuksella huomiomme, että Herra suorastaan joutuu huutamaan meille Pyhän Hengen kautta:

”Älköön näet kukaan teistä kärsikö murhaajana tai varkaana tai pahantekijänä tahi sentähden, että sekaantuu hänelle kuulumattomiin; mutta jos hän kärsii kristittynä, älköön hävetkö, vaan ylistäköön sen nimensä tähden Jumalaa.” (1.Piet.4).

Eikö meidän tule ottaa todella vakavasti tämä varoitus, jossa samassa lauseessa mainitaan murhat ja ”hänelle kuulumattomat asiat”? Kuuluisikohan jälkimmäisiin asioihin panettelijana kulkeminen ja väärän todistuksen antaminen???