”Kuinka sitten tämän käy?” 4

”’Seuraa minua.’

Niin Pietari kääntyi ja näki sen opetuslapsen seuraavan, jota Jeesus rakasti ja joka myös oli aterioitaessa nojannut hänen rintaansa vasten ja sanonut: ’Herra, kuka on sinun kavaltajasi?’ Kun Pietari hänet näki, sanoi hän Jeesukselle: ’Herra, kuinka sitten tämän käy?’ Jeesus sanoi hänelle: ’Jos minä tahtoisin, että hän jää tänne siihen asti, kunnes minä tulen, mitä se sinuun koskee? Seuraa sinä minua.’Niin semmoinen puhe levisi veljien keskuuteen, ettei se opetuslapsi kuole; mutta ei Jeesus sanonut hänelle, ettei hän kuole, vaan: ’Jos minä tahtoisin, että hän jää tänne siihen asti, kunnes minä tulen, mitä se sinuun koskee?’” (Joh.21).

Kuinka vakavan asian kanssa olemmekaan tekemisissä! Tämä on yksi ensimmäisistä sanankohdista joka painui mieleeni jo ensimmäisinä uskossa olemiseni vuosina. Mikä siitä tekee niin erikoisen, että se erikoisesti nyt tässä ajassa tuntuu nousevan esiin punaisen valon kaltaisena, omalla tavallaan ylitse kaiken muun kirjoitetun? Ihminen ei elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee! Emme voi määritellä eri sanojen ja ajatusten arvokkuutta ja merkitystä, mutta Jumalan Sana on tallennettu koko ihmiskuntaa varten alusta loppuun asti. Siksi eri ajanjaksoina tietyt kohdat puhuvat meille aivan erikoisella tavalla, tuoden tarvittavan jumalallisen Valon tiellemme juuri siinä hetkessä. Uskon koko sydämestäni, Hengen painottamana, että tässä mitä vakavimmassa myöhäisessä hetkessä henkilökohtaista uskon suhdetta korostavat sanankohdat tulee ottaa aivan erikoislaatuiseen tarkasteluun!

”Jokainen Jumalan sana on taattu; hän on niiden kilpi, jotka häneen turvaavat. Älä lisää hänen sanoihinsa mitään, ettei hän vaatisi sinua tilille ja ettet valhettelijaksi joutuisi.” (Snl.30).

Olemme jo puhuneet tuhansista viereltämme kaatuvista, joten taidamme olla monessa suhteessa pelastushistorian yksinäisimpiä maan matkalaisia! Emme kykene käsittämään miten on mahdollista että jopa tuhannet aikanaan kanssamme tekemisissä olleet ihmiset ovat kaikonneet luotamme! Ei ole kaukana tuntemus, että minua ei ole enää olemassakaan! Menneisyyden unohduksiin painuneet tapahtumat ja elämänjaksot kantautuvat nykyiseen olemassaoloomme alitajunnastamme aivan erikoislaatuista melankoliaa ja suoranaista masennustakin aiheuttaen. Kuinka paljon näennäistä rakkautta ja huomiota olemmekaan mahdollisesti saaneet osaksemme, mutta todellisuus on pakostakin ajan mittaan alkanut soida laulun tavoin kuin päättymättömältä äänilevyltä: ”Vain tosiystävä luoksesi jää!” Tähän ei tarvita matemaattista lahjakkuutta, vaan taitavat jopa yhden käden sormet riittää! Koemme siis aivan erikoislaatuista köyhyyttä tässä laittomuuden ajassa! Mutta kaiken tämän kautta korostuu käsittelemämme aihe entistä kirkkaampana totuutena:

”’Kurjien sorron tähden, köyhien huokausten tähden minä nyt nousen’, sanoo Herra, ’tuon pelastuksen sille, joka sitä huoaten ikävöitsee.’ Herran sanat ovat selkeitä sanoja, hopeata, joka kirkkaana valuu sulattimesta maahan, seitsenkertaisesti puhdistettua. Sinä, Herra, varjelet heitä, suojelet hänet iäti tältä sukukunnalta. Yltympäri jumalattomat rehentelevät, kun kataluus pääsee valtaan ihmislasten seassa.” (Ps.12).

Mieleeni nousee erikoisella tavalla sanankohta, jonka uskon tulleen tallennetuksi Jumalan Sanaan erityisesti tätä aikaa koskien. Se on kautta aikojen ollut minulle yksi puhuttelevimmista sanankohdista, korostaen ääretöntä Jumalan Rakkautta ja yksilöllistä jumalasuhdetta:

”Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus. Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani.” (Ilm.3).

Tämä sanankohta on kirjoitettu Laodikean seurakunnalle ja moni lukee sen ajattelematta muuta kuin seurakuntaa, vaikka se sisältää nimenomaan erikoislaatuisen henkilökohtaisen ja yksilökohtaisen sanoman juuri minulle ja sinulle, yksilönä! Herramme ei seiso seurakunnan, vaan sinun ja minun ovellani, jossa ei ole ovenkahvaa ulkopuolella, vaan Hänen Äänensä kuullessamme meidät tulee astua ovelle ja avata se sisäpuolelta. Millainen jumalallinen Rakkaus ja Armo sisältyvätkään tähän sanankohtaan, koska olemme tekemisissä aivan ainutlaatuisen Arvovallan kanssa!:

”Näin sanoo Pyhä, Totinen, jolla on Daavidin avain, hän, joka avaa, eikä kukaan sulje, ja joka sulkee, eikä kukaan avaa: Minä tiedän sinun tekosi.” (Ilm.3).

Mieti tätä! Hän tuntee minut ja sinut läpikotaisin, tietää kaikki tekoni, sinun tekosi! Ei ole kysymys seurakunnan ovesta, vaan ovesta minun sydämeeni, minne Hän Kaikkivaltiudestaan huolimatta ei astu väkisin!