Jumala, minun Jumalani! 2

”Auta minut oikeuteeni, Jumala, ja aja minun asiani armotonta kansaa vastaan. Päästä minut kavaloista ja vääristä ihmisistä. Sillä sinä olet minun Jumalani, minun linnani. Miksi olet minut hyljännyt? Miksi minun täytyy käydä murhepuvussa, vihollisen ahdistamana? Lähetä valkeutesi ja totuutesi. Ne minua johdattakoot, viekööt minut sinun pyhälle vuorellesi, sinun asuntoihisi, että minä saisin tulla Jumalan alttarin eteen, Jumalan eteen, joka on minun iloni ja riemuni, ja kiittäisin kanteleilla sinua, Jumala, minun Jumalani. Miksi murehdit, minun sieluni, ja miksi olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan kiittää häntä, minun kasvojeni apua, minun Jumalaani.” (Ps.43).

Elämme ajassa, jollaista emme olisi osanneet edes kuvitella menneinä vuosikymmeninä, saati sitten vuosisatoina. Sitä mukaa kuin tiede on kehittynyt ja ihmisen viisaus omalla tavallaan lisääntynyt tietotekniikan avulla, on keskuuteemme hiipinyt aivan uudenlainen epäselvyys ja levottomuus. Älykkäin osapuoli on kautta aikojen ollut omaan viisauteensa perustuen kykenevämpi kätkemään sisäiset epäilyksensä ja salaistakin salaisimman pelon ilmapiirin, mutta tavallinen kansa ei voi olla kyselemättä kaiken kohtaamansa ja näkemänsä tarkoituksenmukaisuutta. Meitä rauhoitellaan ja tyynnytellään kaikin mahdollisin tavoin puhumalla sovinnollisista asioista ja lupaamalla kaikki mahdollinen poliittisella asteikolla, ei vain vaalien hetkellä, vaan muulloinkin – aivan eräänlaisen nukketeatterin mallin mukaisesti! Kansa on tyytyväinen ainakin hetken aikaa! Mutta taitaa olla niin, että on vain Yksi Hallitsija, joka puhuu mitä ajattelee ja ajattelee mitä puhuu!

”Miksi murehdit, minun sieluni, ja miksi olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan kiittää häntä, minun kasvojeni apua, minun Jumalaani.”

Mitä sisältyy tähän murheeseen ja mitä sen tulisi aikaansaada, koska se on enemmän kuin todellisuutta kaipaavassa sydämessä? Mihin se perustuu? Todellisen jumalanlapsen silmät ovat avoimet tässä petollisessa ajassa, hengelliset silmät, jotka välittävät väistämättömän totuuden ihmisen sisimmälle olemukselle. Me todellakin elämme ajassa, jossa on aikaisempaa enemmän totta:

”Ja on oleva merkit auringossa ja kuussa ja tähdissä, ja ahdistus kansoilla maan päällä ja epätoivo, kun meri ja aallot pauhaavat. Ja ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä maanpiiriä kohtaa; sillä taivaitten voimat järkkyvät.” (Luuk.21). (Meri ja aallot esikuvana viittaavat väkijoukkoihin!)

Kuten olemme jo kirjoittaneet, on meillä suomalaisilla ollut vuosikymmeninen oikeus elää mitä parhaimmissa olosuhteissa verrattuna muuhun maailmaan. Jumalan selvä varjelus on ollut yllämme, ansiotta, mutta mitä me olemme tehneet näissä suorastaan siunatuissa olosuhteissa? Me olemme ottaneet kaikesta kunnian itsellemme ja suomalaiselle sisulle, joka puskee läpi harmaan kivenkin! Siten aivan liian moni kokee vaikeaksi tuntea sääliä niitä kansoja kohtaan, joiden väestö tänä päivänä suorastaan näkee nälkää! Osa ihmisistä kokee yhä suurempaa itsevarmuutta oman tahtonsa voimalla, halliten ja valliten itsetietoisesti, eli sulkien kaiken kärsimyksen ulkopuolellensa! Ei ole siis ihme, että yhä useampi vähempiosainen kohtaa elämässään tilanteen, jossa sisin huutaa suurta huutoa:

”Auta minut oikeuteeni, Jumala, ja aja minun asiani armotonta kansaa vastaan. Päästä minut kavaloista ja vääristä ihmisistä. Sillä sinä olet minun Jumalani, minun linnani. Miksi olet minut hyljännyt? Miksi minun täytyy käydä murhepuvussa, vihollisen ahdistamana? Lähetä valkeutesi ja totuutesi.”

Kaikki viittaa siihen, että meidän on suunnattava ajatuksemme ja voimavaramme enemmänkin tuonpuoleisiin asioihin, sillä kaikki se, mitä me todella tarvitsemme, on Hänen käsissään, joka ei ole meitä hyljännyt, mutta Jota vastaan kääntyen me isämme kupeissa luovutimme kaiken hyvän ja siunauksellisen vihamiehellemme. Tätä tilannetta korjaamaan tarvittiin Itse Jumalamme lihaan tuleminen Herrassamme Jeesuksessa Kristuksessa! Ja tämä prosessi on käynnissä nytkin, joskin tältä maailmalta salassa. Siksi sisimpämme on alkanut vastustamattomalla voimalla huutaa:

”Jumala, minun Jumalani!”

On kysymys niin sisäisestä ja henkilökohtaisesta asiasta, että katseemme pakostakin kääntyy Herraamme ja tuonpuoleisiin arvoihin!

”Miksi murehdit, minun sieluni, ja miksi olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan kiittää häntä, minun kasvojeni apua, minun Jumalaani.”