Poistakaa kompastuskivet! 4

”Hän sanoo: Tehkää, tehkää tie, tasoittakaa tie, poistakaa kompastuskivet minun kansani tieltä. Sillä näin sanoo Korkea ja Ylhäinen, jonka asumus on iankaikkinen ja jonka nimi on Pyhä: Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä ja niitten tykönä, joilla on särjetty ja nöyrä henki, että minä virvoittaisin nöyrien hengen ja saattaisin särjettyjen sydämet eläviksi.” (Jes.57).

Kompastuskivet eivät ole ainoastaan esteitä jumalankansan yhteyden tiellä. Kaikenlainen kompastuttava tapahtuu itse asiassa Itse Herraamme vastaan, koska kaiken takana on uskonnollinen vastahenki, joka antaa täysin väärän kuvan Herrastamme Jeesuksesta Kristuksesta! Uskon tässä ajassa olevan entistä enemmän totta:

”’Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani’, sanoo teidän Jumalanne. ’Puhukaa suloisesti Jerusalemille ja julistakaa sille, että sen vaivanaika on päättynyt, että sen velka on sovitettu, sillä se on saanut Herran kädestä kaksinkertaisesti kaikista synneistänsä.’ Huutavan ääni kuuluu: ’Valmistakaa Herralle tie erämaahan, tehkää arolle tasaiset polut meidän Jumalallemme. Kaikki laaksot korotettakoon, kaikki vuoret ja kukkulat alennettakoon; koleikot tulkoot tasangoksi ja kalliolouhut lakeaksi maaksi. Herran kunnia ilmestyy: kaikki liha saa sen nähdä. Sillä Herran suu on puhunut.’” (Jes.40).

Sitä ei monenkaan mielestä pidä sanoa, mutta totuus kaiken vuosikymmenisen tarkkailun perusteella puhuu aivan omaa kieltään kaikkialla, eikä vähiten suomalaisessa yhteiskunnassa. Minne on kadonnut lohdutus, armahtavaisuus, suloinen puhe? Suloisella puheella emme toki tarkoita inhimillisiä, jumalallisuudelle vieraita ajatuksia, jotka avaavat taivasten portit kaikille halukkaille itämaisia uskontoja myöten, tehden tyhjäksi ahtaan portin ja kaidan tien! Miksi kirjoittaja on omalla tavallaan murheellisempi kuin koskaan aikaisemmin? Lähes päivittäin, ei vaan päivittäin, tulevat mieleen veljemme Paavalin sanat:

”Minä sanon totuuden Kristuksessa, en valhettele - sen todistaa minulle omatuntoni Pyhässä Hengessä - että minulla on suuri murhe ja ainainen kipu sydämessäni.” (Room.8).

Tänä aamuna jälleen kerran mieleeni nousevat ennen kaikkea anteeksiantamattomuuteen ja syyllistämiseen liittyvät asiat. Jälkimmäinen lainauksemme toteaa selvästi kansan rikkomusten aikaansaaman, murheellisen tilan, mutta nyt on koittanut aivan uudenlainen, rikkomuksen jälkeinen tila. Herra näkee kaiken kansansa kohtaaman nöyryytyksen ja särkyneet sydämet, ja siksi Hän haluaa lohduttaa ja parantaa. Tämän kaiken ei ole tarkoitus rajoittua vain Häneen itseensä, vaan saman ajatuksen ja luonteen tulee toteutua Hänen omissaan, lapsissaan!

Miksi sellainen murhe ja päivittäinen kipu kirjoittajankin sisimmässä? Sitä ei kai tulisi toistaa, että hän ei ole milloinkaan elämänsä aikana hengellisissä piireissä todistanut livenä aitoa, sydämestä tulevaa anteeksipyytämistä tai anteeksiantamista! Kuinka pelottavan asian kanssa olemmekaan tekemisissä! Mitä tulee kaikenlaisiin syytöksiin, on hyvin pelottavaa myöskin se, ettei kirjoittajaa itseään ole milloinkaan perheen ulkopuolella syytetty mistään sellaisesta mitä hän todella on tehnyt tai mihin hän olisi syyllistynyt, vaan on tapahtunut:

”Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat ja vainoavat ja valhetellen puhuvat teistä kaikkinaista pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä samoin he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä. Te olette maan suola; mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi?” (Matt.5).

Kirjoittaja on siis huono uskovainen, kun ei tunne tätä autuutta, vaikka sitä on ollut jaossa niin valtava määrä! Pahinta alkaa olla se, kuinka suolattomalta alkaa tuntua kaikki oleminen ja tekeminen! Kaiken tämän taustalla soi kuin jatkuvalle toistolle asetettu äänilevy:

”Sillä jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi; mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi, niin ei myöskään teidän Isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne.” (Matt.6).

Palakoot nämä sanat jokaisen sisimpään! Perustuukohan suurin osa anteeksiantamattomuutta siihen, ettei todellisuudessa ole mitään anteeksiannettavaa?