”Ja hän asetti sotapäälliköitä kansalle ja kokosi heidät luoksensa
aukealle kaupungin portin eteen ja puhui ystävällisesti heille ja sanoi: ’Olkaa
lujat ja rohkeat, älkää peljätkö älkääkä arkailko Assurin kuningasta ja
kaikkea joukkoa, joka on hänen kanssansa; sillä se, joka on meidän kanssamme,
on suurempi kuin se, joka on hänen kanssansa. Hänen kanssansa on lihan
käsivarsi, mutta meidän kanssamme on Herra, meidän Jumalamme, meitä auttamassa
ja meidän sotiamme sotimassa.’ Ja kansa luotti Hiskian, Juudan kuninkaan,
sanoihin.” (2.Aik.32).
Olemme tahtomattammekin mitä
suurimmissa hengellisissä taisteluissa, joissa punnitaan koko olemuksemme ja
sen päämäärä. Kuningas Hiskia aikanaan kokosi kansan eteensä rohkaistakseen sitä
inhimillisesti toivottoman vastakkainasettelun edellä. Millaisen tilanteen
edessä olemme me olleet ja olemme edelleenkin? Mitä kuulemme ja näemme? Kuulemmeko
kovaäänistä ja kovia vaatimuksia sisältävää sodanjulistusta, vai rohkaisevaa,
ystävällistä puhetta kaikesta tilanteen kriittisyydestä huolimatta? En voi
mitään sille, että lainauksemme Jumalan Sanasta soi korvissani kovin
poikkeavalla tavalla verrattuna kaikkeen kokemaani ja kuulemaani.
Sotatilassa ihminen helposti
alkaa suhtautua kaikkeen hyvin sotaisella asenteella, pyrkien kätkemään kaikki
omat pelkonsa ja todelliset ajatuksensa kovan ja kaikkea uhmaavan asenteen taakse.
Se tulee ennen kaikkea julki hänen sanoissaan ja esiintymistavassaan. Mutta onkohan
ns. kristillinen seurakunta omaksunut aivan liian paljon tapoja ja asenteita
maallisesta elämästä?
Katsellessamme kaikkea
ympäristössämme tapahtuvaa voimme havaita tässä ajassa kaksi aivan uudella
tavalla kärjistynyttä suhtautumista ns. hengelliseen sotatilaan. Kaikki välimuodot
ovat hämmästyttävän harvinaisia näiden ääri-ilmiöiden keskellä. Toinen laita
hyräilee ja hymisee melko äänekästäkin tuutulaulua aikaansaaden viisaidenkin neitseiden
uneliaisuutta, toistaen samaa säveltä ja sanoitusta: ”Rauha, rauha, ei hätää
mitään! Kaikki on niin kuin aina ennenkin! Nuku, nuku lapsonen, tuuti, tuuti
lullaa!” Kukapa osaisi pitää näin kaunista hymniä jonakin pahana asiana,
koskapa kuulijoita ja hyväksyntää riittää!
Toinen laita on selvästikin
edellisestä erottuva suurien äänentoistolaitteidensa vaikutuksesta, jotka
suoltavat katkerasävyistä ja korvia huumaavaa ”herätyssanomaa” kaikkea väärää
ja vihamielistä vastaan esiripulla leimutessa ”helvetintulet”. Eikö tämä ole
selvästikin sopivaa ns. lopunaikaan, kaiken totutun alkaessa olla historiaa? Kumpikin
laita tuntuu niin oudolta ja vieraalta todellisen jumalanlapsen silmissä ja
korvissa, että on todella vaikeata toteuttaa jumalallista linjaa!
”Näin sanoo Herra: Kirottu on se mies, joka turvaa ihmisiin ja tekee
lihan käsivarreksensa ja jonka sydän luopuu Herrasta. Hän jää alastomaksi
arolle eikä näe mitään onnea tulevan; hän asuu poudan polttamissa paikoissa
erämaassa, asumattomassa suolamaassa. Siunattu on se mies, joka turvaa
Herraan, jonka turvana Herra on.” (Jer.17).
Suurin osa kaikesta näkemästämme
taitaa olla lihan käsivarsia, koska julistuskaan ei löydä jumalallista
tasapainoa! Mitä sitten tulee julistaa tässä ajassa?
”Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani", sanoo teidän Jumalanne.
’Puhukaa suloisesti Jerusalemille ja julistakaa sille, että sen vaivanaika on
päättynyt, että sen velka on sovitettu, sillä se on saanut Herran kädestä
kaksinkertaisesti kaikista synneistänsä.’ Huutavan ääni kuuluu: ’Valmistakaa
Herralle tie erämaahan, tehkää arolle tasaiset polut meidän Jumalallemme. Kaikki
laaksot korotettakoon, kaikki vuoret ja kukkulat alennettakoon; koleikot
tulkoot tasangoksi ja kalliolouhut lakeaksi maaksi. Herran kunnia ilmestyy:
kaikki liha saa sen nähdä. Sillä Herran suu on puhunut.’” (Jes.40).
Missä ja milloin saamme kuulla
ystävällistä puhetta ja lohdullisia sanoja? Miksi sellainen murheellisuus on
päässyt vallalle sielläkin, missä ankarin taistelu on vielä toteutumatta? Millaisia
kompastuskiviä ovatkaan kuvaamamme kaksi äärilaitaa koko maailmalle,
aikaansaaden sanoin kuvaamatonta epävarmuutta ja neuvottomuutta. Taidamme jäädä
varjoon jopa maallisen kuningas Hiskian sanojen ja asenteiden edessä!
”…sillä se, joka on meidän kanssamme, on suurempi kuin se, joka on
hänen kanssansa. Hänen kanssansa on lihan käsivarsi, mutta meidän kanssamme on
Herra, meidän Jumalamme, meitä auttamassa ja meidän sotiamme sotimassa.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti