Ystävällistä puhetta!

”Ja hän asetti sotapäälliköitä kansalle ja kokosi heidät luoksensa aukealle kaupungin portin eteen ja puhui ystävällisesti heille ja sanoi: ’Olkaa lujat ja rohkeat, älkää peljätkö älkääkä arkailko Assurin kuningasta ja kaikkea joukkoa, joka on hänen kanssansa; sillä se, joka on meidän kanssamme, on suurempi kuin se, joka on hänen kanssansa. Hänen kanssansa on lihan käsivarsi, mutta meidän kanssamme on Herra, meidän Jumalamme, meitä auttamassa ja meidän sotiamme sotimassa.’ Ja kansa luotti Hiskian, Juudan kuninkaan, sanoihin.” (2.Aik.32).

Olemme tahtomattammekin mitä suurimmissa hengellisissä taisteluissa, joissa punnitaan koko olemuksemme ja sen päämäärä. Kuningas Hiskia aikanaan kokosi kansan eteensä rohkaistakseen sitä inhimillisesti toivottoman vastakkainasettelun edellä. Millaisen tilanteen edessä olemme me olleet ja olemme edelleenkin? Mitä kuulemme ja näemme? Kuulemmeko kovaäänistä ja kovia vaatimuksia sisältävää sodanjulistusta, vai rohkaisevaa, ystävällistä puhetta kaikesta tilanteen kriittisyydestä huolimatta? En voi mitään sille, että lainauksemme Jumalan Sanasta soi korvissani kovin poikkeavalla tavalla verrattuna kaikkeen kokemaani ja kuulemaani.

Sotatilassa ihminen helposti alkaa suhtautua kaikkeen hyvin sotaisella asenteella, pyrkien kätkemään kaikki omat pelkonsa ja todelliset ajatuksensa kovan ja kaikkea uhmaavan asenteen taakse. Se tulee ennen kaikkea julki hänen sanoissaan ja esiintymistavassaan. Mutta onkohan ns. kristillinen seurakunta omaksunut aivan liian paljon tapoja ja asenteita maallisesta elämästä?

Katsellessamme kaikkea ympäristössämme tapahtuvaa voimme havaita tässä ajassa kaksi aivan uudella tavalla kärjistynyttä suhtautumista ns. hengelliseen sotatilaan. Kaikki välimuodot ovat hämmästyttävän harvinaisia näiden ääri-ilmiöiden keskellä. Toinen laita hyräilee ja hymisee melko äänekästäkin tuutulaulua aikaansaaden viisaidenkin neitseiden uneliaisuutta, toistaen samaa säveltä ja sanoitusta: ”Rauha, rauha, ei hätää mitään! Kaikki on niin kuin aina ennenkin! Nuku, nuku lapsonen, tuuti, tuuti lullaa!” Kukapa osaisi pitää näin kaunista hymniä jonakin pahana asiana, koskapa kuulijoita ja hyväksyntää riittää!

Toinen laita on selvästikin edellisestä erottuva suurien äänentoistolaitteidensa vaikutuksesta, jotka suoltavat katkerasävyistä ja korvia huumaavaa ”herätyssanomaa” kaikkea väärää ja vihamielistä vastaan esiripulla leimutessa ”helvetintulet”. Eikö tämä ole selvästikin sopivaa ns. lopunaikaan, kaiken totutun alkaessa olla historiaa? Kumpikin laita tuntuu niin oudolta ja vieraalta todellisen jumalanlapsen silmissä ja korvissa, että on todella vaikeata toteuttaa jumalallista linjaa!

”Näin sanoo Herra: Kirottu on se mies, joka turvaa ihmisiin ja tekee lihan käsivarreksensa ja jonka sydän luopuu Herrasta. Hän jää alastomaksi arolle eikä näe mitään onnea tulevan; hän asuu poudan polttamissa paikoissa erämaassa, asumattomassa suolamaassa. Siunattu on se mies, joka turvaa Herraan, jonka turvana Herra on.” (Jer.17).

Suurin osa kaikesta näkemästämme taitaa olla lihan käsivarsia, koska julistuskaan ei löydä jumalallista tasapainoa! Mitä sitten tulee julistaa tässä ajassa?

”Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani", sanoo teidän Jumalanne. ’Puhukaa suloisesti Jerusalemille ja julistakaa sille, että sen vaivanaika on päättynyt, että sen velka on sovitettu, sillä se on saanut Herran kädestä kaksinkertaisesti kaikista synneistänsä.’ Huutavan ääni kuuluu: ’Valmistakaa Herralle tie erämaahan, tehkää arolle tasaiset polut meidän Jumalallemme. Kaikki laaksot korotettakoon, kaikki vuoret ja kukkulat alennettakoon; koleikot tulkoot tasangoksi ja kalliolouhut lakeaksi maaksi. Herran kunnia ilmestyy: kaikki liha saa sen nähdä. Sillä Herran suu on puhunut.’” (Jes.40).

Missä ja milloin saamme kuulla ystävällistä puhetta ja lohdullisia sanoja? Miksi sellainen murheellisuus on päässyt vallalle sielläkin, missä ankarin taistelu on vielä toteutumatta? Millaisia kompastuskiviä ovatkaan kuvaamamme kaksi äärilaitaa koko maailmalle, aikaansaaden sanoin kuvaamatonta epävarmuutta ja neuvottomuutta. Taidamme jäädä varjoon jopa maallisen kuningas Hiskian sanojen ja asenteiden edessä!

”…sillä se, joka on meidän kanssamme, on suurempi kuin se, joka on hänen kanssansa. Hänen kanssansa on lihan käsivarsi, mutta meidän kanssamme on Herra, meidän Jumalamme, meitä auttamassa ja meidän sotiamme sotimassa.”