Rakkaus ei tee mitään pahaa 2

Kiertokirje maaliskuu 1991

RAKKAUS EI TEE

LÄHIMMÄISELLEEN

MITÄÄN PAHAA

 "JA TÄMÄ VALTAKUNNAN EVANKELIUMI PITÄÄ SAARNATTAMAN KAIKESSA MAAILMASSA, TODISTUKSEKSI KAIKILLE KANSOILLE; JA SITTEN TULEE LOPPU" (Matt. 24: 14).

En puhu nyt säälistä itseäni kohtaan, toistan sen. Jokin viisaus minussa kysyi kuitenkin jo tuolloin ja kysyy vieläkin: Millaisen todistuksen me annamme uskostamme veljellemme? On samantekevää mitä minulle tapahtui, minä olen sen jättänyt Herran käsiin, mutta jos minun sydämeni itki kyyneleitä tämän johdosta, niin eikö kenen tahansa sydän tekisi saman? Tuskin olin ainoa jolle tällaista tehtiin? Ja miksi? Miksi? Miksi? Minä en käsittänyt sitä, vaikka sen tänään käsitänkin. Minusta ei tullut mitään merkittävää tämän maailman silmissä; en ole siitä katkera, vaan kiitollinen Herralleni. En ole katkera noille veljille, joista tuli kaikkea mahdollista kirkkoherran ja papin ja mahdollisesti piispan väliltä. Minä uskon kaiken tämän tapahtuneen meille varoitukseksi.

Minä olin jossakin suhteessa erilainen kuin he, ja minulla oli erilaisia käsityksiä ja näkemyksiä asioista. Minulla oli halu olla heidän kanssansa, jakaa aikani heidän kanssansa, mutta he eivät halunneet olla minun kanssani. Näkemysten tähden, asenteiden tähden, eroavaisuuksien tähden! Minä koko sydämestäni rakastin heitä ja kaipasin heidän seuraansa, mutta minun olisi täytynyt luopua jostakin — ei vain jostakin — vaan hyvin paljosta henkilökohtaisesta saavuttaakseni heidän hyväksymisensä ja rakkautensa. Inhimillisesti luovuin ilmeisestikin kaikesta, mutta se ei riittänyt — erottava tekijä olivat hengelliset asiat, uskonnolliset asiat! Minun olisi tullut tehdä jotakin omaatuntoani vastaan saadakseni seuraa ja hyväksyntää! Kuinka hirvittävällä tavalla tunsinkaan minua painostettavan johonkin sellaiseen, mille sydämessäni soi varoituskello!

Vierailin tuohon aikaan useissa hengellisissä piireissä, ja joka paikassa minua ikään kuin revittiin eri suuntaan, ja sydämeni oli kauhuissaan. Ja tuolloinkin jokin viisaus kuitenkin sanoi sydämessäni: Jos kaikki kuulemani lasketaan yhteen, tulee tulokseksi plus miinus nolla, koska eilen kuulemani kumottiin tänään ja ylihuomenna kuulemani ei pätenyt enää seuraavana päivänä. Julistajat julistivat, mutta mitään yhtenäisyyttä ei muodostunut, koska julistettu oli ristiriidassa toisen julistetun kanssa. Milloin mikin oli väärin, ja tänään julistettiin vääräksi se, minkä toinen julisti oikeaksi joskus myöhemmin!

Painostusta, painostusta, tule tänne, me rukoilemme sinun puolestasi, että sinusta tulee tällainen kuin mekin; seuraavana viikonloppuna taas joku toinen halusi panna kätensä päälleni, jotta minusta tulisi taas jokin toisenlainen. Kaiken huippuna tulen elämäni loppuun asti muistamaan erään vanhan, todella vanhan sananpalvelijan sanat. Minä olin niin loppuun kulunut ja murtunut ja väsynyt kuin vain joku voi olla. Kuljin pitkin Helsingin katuja pohjattomassa tyhjyyden tunteessa. Minulla oli kuukausikortti kolmosen raitiovaunuun, ja niin ajelin edestakaisin pitkin kaupunkia yömyöhään asti, ja jokin minussa huusi Herran puoleen: "Auta minua, auta minua! Minä en jaksa elää, minä en jaksa ymmärtää tätä kaikkea! Kukaan ei välitä minusta todella, kenelläkään ei ole aikaa minulle. Auta minua, minä en halua enää elää! Kaikki puhuvat Jumalan rakkaudesta, mutta missä se todella on? Kuka rakastaa minua?"

Minut lähetettiin pitämään kokouksia raamattukoululaisen ominaisuudessa, ja puhumani ei ilmeisesti miellyttänyt mukana olevia saarnamiehiä liiallisen rakkaudellisuutensa tähden. Niinpä tuo mainitsemani vanha saarnamies, jota pidettiin suuressa arvossa ja ehkä jonkinlaisena näkijänäkin, sanoi minusta eräälle nuorelle saarnamiehelle (Minä itse seisoin aivan vieressä): "Jos tämä veli olisi saanut olla jonkin aikaa minun kanssani, niin hänestä olisi tullut nöyrä mies!" Kuinka nuo sanat polttivatkaan sisintäni! Kuinka ne täyttivätkään minut kauhulla! Tämä kuva ei milloinkaan tule väistymään mielestäni, sillä siinä huipentuu kaikki se paha, mitä olen elämässäni kokenut. Mikään ei ole sen pahempaa todelliselle uskovaiselle, joka kamppailee Herran edessä löytääkseen oikean paikkansa, kuin se, että hän tuntee painostettavan itseänsä jonkun ihmisen kautta!

On taivaan ja maan välinen ero inhimillisen nöyryytyksen ja Jumalan edessä nöyrtymisen välillä! Suokoon Jumala jokaiselle meistä sen armon, ettemme lausuisi suustamme jotakin sellaista, kuin mitä tuo vanha saarnamies sanoi. Siihen asti minulla oli ollut jonkinlaista luottamusta vanhempia Herran palvelijoita kohtaan, mutta nyt luottamukseni pyyhkäistiin kuin kerta heitolla pois. Minä olin särjetty astia, murtunut ruoko, ja nyt tuo kokenut sananpalvelija tallasi minut jalkoihinsa! Hän olisi vienyt minulta kaiken henkilökohtaisen, jos olisin siihen alistunut!

Herra siunatkoon tuota vanhaa miestä, jos hän vielä on elossa. Minä en ole katkera hänelle. Mutta hän on kuin ilmestys, kuin todellinen hengellinen kuva meistä niin menneessä kuin tässäkin ajassa. Kuinka moni meistä todellakin ajattelee, että jos me saisimme tietyn aikaa vaikuttaa jonkun veljen tai sisaren kohdalla, niin hänestä tulisi nöyrä veli tai sisar? Sen sijaan että Herra saisi antaa meille ilmestyksen veljemme ja sisaremme parhaaksi ja hänen nostamiseksensa mudasta ja liejusta, me haluamme nöyryyttää häntä sopivaksi Herran eteen? Me olemme todella väärässä ajatellessamme tällä tavoin!

Tuo vanha veli ajatteli asioista eri tavalla kuin minä. Hän halusi tehdä minusta kaltaisensa, nöyrän jumalanmiehen. Mutta hän oli vain ihminen, vajavainen ihminen. Jumala suokoon anteeksi minulle, jos yhdistän häneen väärän asiaan, mutta muistan erään veljen kertoneen, kuinka tämä sama mies oli saarnaajapiirissä, jossa he Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä ajoivat jonkinlaisen pahan hengen jostakin ihmisestä ja sitten leikkimielessä (????!!!!) käskivät sen vuorollaan itse kuhunkin heistä! Onko se mahdollista? Kyllä, uskon sen olevan mahdollista, mutta sellaista "leikkiä", josta varmastikin ainakin joku heistä sai sielullensa vahingon. Kysyä voitaisiin myöskin, millainen hengellinen tila heillä oli, jotta pahalla hengellä oli oikeus mennä heihin?!

Miksi puhun kaikesta tästä? Osoittaakseni, että henkilökohtaisesti olen kokenut kaiken sen, mistä puhun, ja luodakseni pohjan kaikelle esittämälleni.

"Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen." Gal. 5: 1). Mitä merkitystä ja eroa on sillä, millainen inhimillinen, jumalallisen ulkokuoren omaava voima meidät sitoo? Koko maailma on täynnä uskonnollisuutta ja erilaisia vakaumuksia. Erilaisia uskonsuuntia on tuhansia, ja pelkkä kristitty maailma on jakaantunut tuhansiin eri suuntiin, ja evankelisiakin suuntia on satoja. Jokainen niistä opettaa samoista asioista poikkeavalla tavalla.

Niin kuin meissä itsessämme ei ole rakkautta, ei meissä itsessämme ole voimaa elää jumalallisesti. Yksin jo uskominen on Jumalan teko meissä. Pysyäksemme todella Jumalan Sanassa meidän on pysyttävä Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa, joka on Sana. Löytääksemme tien meidän on mentävä Hänen luoksensa, joka on Tie. Löytääksemme totuuden joka asiassa, meidän on mentävä Hänen luoksensa, joka on Totuus. Voidaksemme elää voittoisaa elämää, meidän on oltava Hänessä, joka on ELÄMÄ!

Veljeni, sisareni, voitko käsittää nyt, miksi jokin minussa niin suuressa määrin vihaa kaikkea sellaista, mikä pyrkii orjuuttamaan ja alistamaan ja nöyryyttämään toista? Jos voit käsittää sen, voit käsittää myöskin sen, että Herran laskiessa nämä kaksi sanankohtaa sydämelleni, se oli kuin ilmestys ja vastaus kaikelle sille, mikä vuosikymmenet on askarruttanut minua.

Toinen mainitsemistani sanankohdista on se, joka on ensimmäisenä tervehdyksenä. Toinen on Apt. 15: 28-29. "Sillä Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän päällenne ole pantava enempää kuormaa kuin nämä välttämättömät: että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta. Jos te näitä vältätte, niin teidän käy hyvin. Jääkää hyvästi!" Sisimmässäni soi: "Halleluja, halleluja! Tämä on NÄIN SANOO HERRA!"

Tämä sanankohta on osoitettu meille, niin totisesti kuin Herra elää! "Mutta uskoon tulleista pakanoista me olemme päättäneet ja kirjoittaneet, että heidän on välttäminen epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta." (Apt. 21: 25). Oi Herra, kuinka kiitollinen olenkaan Sinulle, Sinä olet vastannut rukouksiini ja kysymyksiini! Kuinka kiitollinen olenkaan siitä, että Herran palvelijat apostolit ja Pyhä Henki ovat nähneet hyväksi, ettei minun päälleni ole pantava enempää kuormaa kuin välttämättömät; minä en tarvitse ketään vanhaa sananpalvelijaa nöyryyttämään itseäni hänen näkemyksillänsä eri asioista! Missä olisin tänä päivänä, jos olisin hänen seuraansa lähtenyt nöyryytettäväksi? Olisiko tuo paha henki nyt minussa?

Näemmekö, kuulemmeko Herran äänen, Hyvän Paimenen äänen?

-SILLÄ PYHÄ HENKI JA ME OLEMME NÄHNEET HYVÄKSI, ETTEI TEIDÄN PÄÄL­LENNE OLE PANTAVA ENEMPÄÄ KUORMAA KUIN NÄMÄ VÄLTTÄMÄTTÖMÄT...

-SILLÄ NÄMÄ: 'ÄLÄ TEE HUORIN, ÄLÄ TA­PA, ÄLÄ VARASTA, ÄLÄ HIMOITSE' JA  MIKÄ MUU KÄSKY TAHANSA, NE SISÄLTYVÄT KAIKKI TÄHÄN SANAAN: 'RAKASTA LÄHIM­MÄISTÄSI NIINKUIN ITSEÄSI'.