Rakkaus ei tee mitään pahaa 1

Kiertokirje maaliskuu 1991

RAKKAUS EI TEE

LÄHIMMÄISELLEEN

MITÄÄN PAHAA

 "JA TÄMÄ VALTAKUNNAN EVANKELIUMI PITÄÄ SAARNATTAMAN KAIKESSA MAAILMASSA, TODISTUKSEKSI KAIKILLE KANSOILLE; JA SITTEN TULEE LOPPU" (Matt. 24: 14).

Rakas veljeni, rakas sisareni, ystäväni. Tervehdin Sinua Herran Jeesuksen Kristuksen Nimessä seuraavin sanoin:

"Älkää olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte; sillä joka toistansa rakastaa, se on lain täyttänyt. Sillä nämä: ‘Älä tee huorin, älä tapa, älä varasta, älä himoitse’, ja mikä muu käsky tahansa, ne sisältyvät tähän sanaan: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'. Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttämys." (Room. 13: 8-10).

Todellinen rakkaus ei perustu johonkin meissä olevaan, tai johonkin meistä peräisin olevaan. Meissä itsessämme ei ole mitään hyvää, ei mitään jumalallista. Ihmisenä me isämme Aadamin tavoin pakenemme Herran kasvojen edestä, emmekä halua etsiä Häntä ja yhteyttä Hänen kanssansa. Ei ole olemassa yhtäkään ihmistä, joka olisi etsinyt Jumalaa (Room. 3: 11), mutta Jumala on kautta aikakausien etsinyt ihmistä. Hänen Isänrakkautensa on etsinyt ja etsii kadoksissa olevia lapsiaan.

"Rakkaani, rakastakaamme toinen toistamme, sillä rakkaus on Jumalasta; ja jokainen, joka rakastaa, on Jumalasta syntynyt ja tuntee Jumalan. Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus. Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa. Siinä on rakkaus — ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. Rakkaani, jos Jumala on näin meitä rakastanut, niin mekin olemme velvolliset rakastamaan toinen toistamme." (1. Joh. 4: 7-11).

Millainen on Jumalan Rakkaus? Mitä on Jumalan Rakkaus? Miten se tulee esiin, julki? Miten me voimme rakastaa jumalallisella Rakkaudella? Onko jumalallinen Rakkaus meissä? Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemus on aivan oven edessä ja tiedämme Hänen noutavan maan päältä Morsiamen, joka on täydellisesti yhtä niin toinen toisensa kuin Hänenkin kanssansa. Rakkaus on kaiken täyttymys — Huippukivi asetetaan pian paikallensa, sillä Rakkaus on tullut täydelliseksi kantajissansa. Olenko minä, oletko Sinä, tämän jumalallisen Rakkauden kantaja? Onko Herra saanut asettaa sen sinun sydämeesi, vallitseeko se minun sydämessäni?

Sana "rakkaus" on kärsinyt inflaation, ja on kadottanut arvonsa ihmisten silmissä. On liian paljon pettymystä, liian paljon tuskaa, minkä on tuonut kokemus todellisuudesta. Rakkaudella voi leikkiä hetken, mutta vain todellinen Rakkaus on kestävää. Rakkaudesta puhutaan niin paljon, että moni ei enää uskalla edes mainita sitä. "Jumalan rakkaudella" on miljoonat ihmiset tuuditettu pettävään ja valheelliseen sielun uneen, josta useimmat heräävät vasta kadotuksen ammottaessa edessänsä. On täysin unohdettu, että Jumalan Rakkaus on korjaava, ojentava Rakkaus. Hebrealaiskirjeen mukaisesti Jumala ruoskii jokaista lasta, jota Hän rakastaa. Koska ruoskaniskut sattuvat, halutaan ne välttää ja silti uskoa olevansa osallinen Pyhän Hengen vaikutuksesta.

Minä en puhu nyt mistään epämääräisestä rakkaudesta, vaan haluan tuoda meidän silmiemme eteen Todellisen Jumalan Rakkauden tässä viimeisimmässä armon ajan hetkessä. Minua on lyöty ja hakattu henkisesti ja hengellisesti ehkä enemmän kuin ketään toista sananpalvelijaa tässä maassa ja tässä ajassa. En sano sitä kerskaten, en itsesäälissä enkä anoen ymmärtämystä tai sääliä. En sano sitä nostaakseni itseni esiin jonakin erinomaisena tai pyytääkseni huomiota osakseni. Sanon sen vain tietoisuudessa siitä, mitä todella keskuudessamme tapahtuu, ja rukouksin, että Kaikkivaltias Herra voisi tulla avuksemme ja muuttaa meidän elämämme täydellisesti. Yksikään isku ei todellisuudessa ole sattunut ja kohdistunut minuun. Jokainen miekanpisto, jolla on tahdottu minut lävistää, on tosin tunkeutunut lävitseni ja aikaansaanut haavoja, mutta syvimmin ne ovat haavoittaneet Herraani Jeesusta Kristusta, Joka kokee ja elää kaiken, mikä minua kohtaa. Käsittäkäämme vihdoinkin, että kaiken, mitä me teemme toiselle Jumalan lapselle, sen me teemme Herrallemme!

Minä en vihaa ketään veljeä tai sisarta. Ei ole olemassa ketään veljeä tai sisarta, jota en voisi rakastaa koko sydämestäni, ja jolle en voisi ojentaa veljen kättäni. Mainitessani henkilökohtaisen osuuteni näihin asioihin haluan vain tuoda esiin mitä selvimmällä tavalla sen, että puhun omakohtaisesta kokemuksesta ja syvästä sielun tuskasta. Minussa itsessäni ei ole jumalallista rakkautta sen paremmin kuin ei mainittavaa maallistakaan rakkautta. Mutta jokin minussa rakastaa jokaista ja haluaa kuuluttaa koko maailmalle: "Rakastakaamme toistamme Jumalan rakkaudella, sillä emme tiedä huomisesta päivästä! Nyt on aika rakastaa veljeä ja sisarta, nyt on aika kohdata toinen toisensa Herran kasvojen edessä! Huomenna voi olla liian myöhäistä!"

Minä olen paljon joutunut miettimään syitä siihen, miksi Herran omat ovat sellaisessa tilassa kuin ovat. Olen kysellyt ja kysellyt Herran edessä, miksi minä joudun kokemaan kaiken sen, mitä kohdalleni on tullut, ja miksi veljieni ja sisarteni hätähuudot kohoavat niin minun kuin Jumalankin eteen, eikä todellista apua kuitenkaan näytä tulevan? Kaiken ahdistuksen keskellä erikoisesti kaksi Sanankohtaa on noussut yhä uudelleen ja uudelleen esiin. En väitä, että tässä olisi ratkaisu kaikkeen — onhan kysymys todella laajoista ja yksilöllisistä asioista, mutta uskon Herran asettaneen nämä kohdat sydämelleni määrättyä tarkoitusta varten. Olemmeko valmiit kuulemaan, olemmeko valmiit panemaan kaiken muun syrjään ja avaamaan sydämemme kuulemaan Herran äänen?

Uskon kaikella olevan tarkoituksensa, eikä meitä kohtaa mikään ilman että sillä olisi merkityksensä. Minua on kautta aikojen moitittu siitä, että olen tuonut esiin jotakin henkilökohtaista, enkä ole tyytynyt vain toistamaan jotakin sellaista, mitä joku muu Herran palvelija on sanonut. Tänä päivänä olen kiitollisempi kuin milloinkaan aikaisemmin siitä, että olen henkilökohtaisesti saanut kokea Herran ja Hänen läsnäolonsa. Joka ei tänä päivänä käsitä, mitä merkitsee henkilökohtainen kokemus ja elämä Herran kanssa, siihen pisteeseen asti että siitä rohkeasti puhuu ja julistaa kaiken kansan edessä — sitä henkilöä minä koko sydämestäni kehotan polvistumaan Kaikkivaltiaan Jumalan eteen ja pyytämään Häneltä armoa päästä kohtaamaan Hänet henkilökohtaisesti. Jokainen todellinen Herran palvelija on puhunut henkilökohtaisesta vakaumuksestansa ja kokemuksestansa, eikä yksikään ole ollut kuin jonkinlainen gramofoni, johon olisi siirretty edellisen sananpalvelijan levy toistamaan täysin samaa.

Olen kokenut hyvin monenlaisia asioita, enkä pelkää puhua niinkään vanhoista asioista, kuin mitä tapahtui ollessani nuori oppilas raamattukoulussa, tai vieläkin nuorempi uskovainen oppikoulussa. Perustaksi kaikelle sille, mitä tulen sanomaan, haluan kertoa jotakin noilta ajoilta, kun ensimmäisiä kertoja kohtasin toisia uskovaisia. Joku saattaa ajatella, että mitä tekemistä kaikella tällä voisi olla meidän kanssamme tässä ajassa, mutta Jumalan armon kautta tulet näkemään sen aivan lähihetkinä.

Minä iloitsin pelastuksesta ja uskostani. Olin koko lapsuuteni ollut hyvin yksinäinen, ja luonnollinen odotukseni oli nyt saada todellisia ystäviä, sillä Jumalan Sanan perusteellahan nyt tuli vallita todellisen rakkauden meidän keskuudessamme, sillä olimmehan kaikki Jumalan lapsia ja veljiä ja sisaria. Minua ajoi eteenpäin todellinen halu päästä tuntemaan Jumala, ja halu saada tietää ja kokea kaikki mahdollinen Häneen liittyvä. Ahmin ahmimalla Jumalan Sanaa ensimmäiset ajat, ja sitten luin lähes jokaisen käsiini joutuneen hengellisen kirjan.

Niinkuin Sana sanoo, sisimmässäni syvyys huusi syvyydelle, ja koin suuressa määrin saavani vastauksen huutooni. Sain kokea Jumalan rakkautta niin suoraan Hänestä käsin kuin myöskin veljieni ja sisartenikin taholta. En enää ollut yksin, mutta kuitenkin olin yksin. Määrätyssä mielessä kauhistuttava tila. Oli tovereita, oli veljiä, oli sisaria, oli kokouksia ja Sanan tutkistelua, mutta siitä huolimatta määrätynlainen yksinäisyys. Kunpa voisin todella tuoda tämän kaiken esiin sillä tavalla, että jokainen voisi ymmärtää ja arvostaa kokemaani jonakin sellaisena, mistä voi olla apua muillekin!

Yksi toistuvista ja raskaimmista kokemuksistani oli se, kuinka aina raamattutuntien ja rukouspiirien ja raamattupiirien jälkeen palasimme kotiin joko keskikaupungilta tai jostakin kauempaa, esimerkiksi seurakunnan kesäkodilta. Minulla ei ollut mahdollisuutta ostaa mitään polkupyörää kummempaa kulkuvälinettä, ja niin olin riippuvainen ystävällisten veljieni avuliaisuudesta. Minä sain kyydin, ja olen kiitollinen siitä, yhden tai toisen veljen autossa, jos vain oli tilaa. Minut vietiin kesäkodille tai muualle ja tuotiin sitten takaisin kaupungin alueelle, mutta aina minut jätettiin jonnekin sopivaan kohtaan, koska heillä oli kiire. Kotiin saakka minua ei viety koskaan. Minä lähdin kävelemään, ja sain todeta heidän autonsa vilahtavan siellä ja täällä etäisyydessä heidän ajellessansa ympäri kaupunkia. Mitä mielessäni liikkui, sen tunnen vielä tänäänkin. Tein silloin lujan päätöksen: Jos minulla joskus on auto, vien kenet tahansa kyytiin ottamani kotiovelle asti. Sen päätöksen olen pitänyt aina.

Jatkuu…