Tukittavia suita?

”Mutta kun fariseukset kuulivat, että hän oli tukkinut saddukeuksilta suun, kokoontuivat he yhteen; ja eräs heistä, joka oli lainoppinut, kysyi häneltä kiusaten: ’Opettaja, mikä on suurin käsky laissa?’ Niin Jeesus sanoi hänelle: 'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi.' Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky. Toinen, tämän vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.' Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat.” (Matt.22).

Olemmeko koskaan panneet merkille kuinka suuressa määrin me kautta koko tähänastisen elämämme olemme kipuilleet tämän sanankohdan esittämien odotusten/vaatimusten suhteen? Sitä emme toki ole kai tehneet avoimesti ja selväsanaisesti, vaan ehkä enimmäkseen eräänlaisena sisäisenä pohdiskeluna! On aivan hengellinen käytäntö ja uskontunnustus puhua rakkaudesta Herraa kohtaan, koska kaikki tämä ”rakkaus” Herraan kohdistuneena on helposti vain tunnetasolla, koska sen todellisuus perustuu useimmiten vain omaan todistukseemme, eli jää ilman käytännön varmistusta. Sielukin menettelee, koska se on niin näkymätön ja tutkimaton, mutta mikä kuitenkin saa meidät suorastaan ravistelevalla tavalla pohtimaan asioita, on kehotus/vaatimus: ”Kaikesta mielestäsi!”

Mieli ja mieliala ovat aivan liian kirjaimellisesti ja konkreettisesti havaittavia ja ilmitulevia seikkoja, ja niiden perusteella lähimmäisillämmekin on mahdollisuus suorittaa jonkin asteista arviointia kristillisyytemme suhteen. Mielemme näkyy aivan liian selvästi kehomme kielessä, joka ilman yhtään ainutta sanaakin kertoo meistä ja ajatuksistamme enemmän kuin olemme halukkaita uskomaan!

On vielä yksi odotus, joka tuodaan jostakin syystä esiin eri yhteydessä:

”Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.” (Luuk.10).

Ainakin inhimillisen mielen arvion mukaisesti näitä sanankohtia ei ole mukava kuulla eikä lukea kovin usein, koska ne tuntuvat ajavan meidän maallisen olemuksemme aivan liian ahtaalle!

”Kaikesta voimastasi!”

Kuinka se voisi olla mahdollista tällaisessa hektisessä ja kiivastempoisessa ajassa? Kuinka vähän tunnemmekaan todellisuudessa Häntä, joka kaiken tämän on puhunut meille ajatuksinansa meitä kohtaan! Hän ei totisesti vaadi meiltä enempää kuin mihin pystymme, mutta Hänen Rakkautensa ei salli Hänen esittää meille odotuksia/vaatimuksia, jotka ihmisajattelun mukaisesti mahdollistaisivat meille helpoimman mahdollisen riman/aidan ylittämisen/alittamisen! Hän valmistelee tässä aikatilassa yhteistä Elämäämme suuressa iankaikkisuudessa ja kohtelee meitä rakkaina lapsina ja Karitsan Morsiamena! Siksi kaikki koettelemukset tällä puolen ajan rajan, jottemme pettäisi itseämme ja läheisiämme! Herramme on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti, joten ei riitä ajattelumme vain tuonpuoleisesta Herran Valtasuuruudesta! Kahdenkeskinen suhteemme perustuu oikeanlaiseen, kunnioittavaan vastavuoroisuuteen Hänen kanssansa, joka totisesti tietää ajatuksensa meitä kohtaan:

”Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” (Jer.29).

Kuunnellessani vanhoja saarnojani suorastaan hätkähdin havaitessani itseni lukevan aivan unohduksiin painuneita ajatuksia Hänestä, joka koko Olemuksellaan lähestyy meitä ajallisia olentoja!

”Silloin he ovat minun kansani, ja minä olen heidän Jumalansa. Ja minä annan heille yhden sydämen ja yhden tien, niin että he pelkäävät minua kaiken elinaikansa, ja niin heidän käy hyvin ja heidän lastensa heidän jälkeensä. Ja minä teen heidän kanssansa iankaikkisen liiton, niin etten käänny heistä pois, vaan teen heille hyvää; ja minä annan pelkoni heidän sydämiinsä, niin etteivät he minusta luovu. Ja minä iloitsen heistä,

siitä että teen heille hyvää; minä istutan heidät tähän maahan uskollisesti, kaikesta sydämestäni ja kaikesta sielustani.

Sillä näin sanoo Herra: Niinkuin minä olen tuottanut tälle kansalle kaiken tämän suuren onnettomuuden, niin minä myös tuotan heille kaiken sen hyvän, minkä minä heille lupaan.” (Jes.32).

 ”…kaikesta sydämestäni ja kaikesta sielustani.”

Ajattele, ajattele, mieti miettimästä päästyäsi näitä Herramme sanoja! Millainen vastavuoroisuus! Toisten suut se tukkii, toisten suut se avaa!