Samantekevääkö?

”Niin, veljeni, teidätkin on kuoletettu laista Kristuksen ruumiin kautta, tullaksenne toisen omiksi, hänen, joka on kuolleista herätetty, että me kantaisimme hedelmää Jumalalle.” (Room.7).

Kirjoitimme viimeksi ruumiillisesta harjoituksesta, jonka arvo meidän tulee nähdä kaiken jumalallisen rinnalla. Raamatussa on meille ohjeet koko elämäämme varten, voidaksemme pitää huolta kaikesta siitä, mitä meille on uskottu. Mikä on jonkun mielestä erikoista, on se, ettei Sana kovinkaan laajasti puhu meille itsestään selvistä asioista. Miksi ei? Koska meille on annettu myös ruumiinosa, joka säätelee koko kehomme toimintaa! Tuntuu joskus siltä, että uskovaiset kylläkin huomioivat sen ulkonaisen muodon, mutta ei sitä, mitä se sisältää! Meille on annettu aivan ihmeellinen elin, jota eivät tiedemiehet koko laajuudessaan ymmärrä vieläkään, kaikesta tieteellisestä kehityksestä huolimatta. Aivot ovat meille itsestään selvä asia, mutta miksi niin moni sulkee niiden tarkoituksen ja käytön kaiken hengellisen toiminnan ulkopuolelle?

”Tarkkaa, mitä sanon; Herra on antava sinulle ymmärrystä kaikkeen.” (2.Tim.2).

”Kun näette pilven nousevan lännestä, sanotte kohta: 'Tulee sade'; ja niin tuleekin. Ja kun näette etelätuulen puhaltavan, sanotte: 'Tulee helle'; ja niin tuleekin. Te ulkokullatut, maan ja taivaan muodon te osaatte arvioida; mutta kuinka ette arvioitse tätä aikaa? Miksi ette jo itsestänne päätä, mikä oikeata on?” (Luuk.12).

Kaikkeen tähän tarvitsemme aivojamme, kuitenkin Jumalan Hengen hallinnassa! Kuinka osuva kaikkea tätä ajatellessamme onkaan mainos, joka kertoo toisten aivojemme sijaitsevan vatsassamme! Monen ajattelu näyttää olevan paljon lähempänä tätä näkemystä, heidän istuessansa ajattelukykynsä päällä!

Itse olen ollut äärettömän tyhmä laiminlyödessäni terveyskeskuksen antamat liikuntaohjeet! Kehollinen kuntomme määrittää aivan käsittämättömässä määrin myös hengellistä ajatteluamme. Kuinka elintärkeää onkaan käsittää:

”Niin, veljeni, teidätkin on kuoletettu laista Kristuksen ruumiin kautta, tullaksenne toisen omiksi, hänen, joka on kuolleista herätetty, että me kantaisimme hedelmää Jumalalle.” (Room.7).

Me emme totisesti ole itsemme omia, vaan me kuulumme niin kehoinemme kuin sieluinemme, henkinemme, Toiselle, Joka ei ole kuka tahansa! Me voimme viestiä paljonkin puheillamme ja opetuksillamme, mutta käsitämmekö yleensä ollenkaan, kuinka merkittävä ilmaisutekijä, mainos, on tämä omalla tavallaan vajavainen kehomme? Ilmeemme ja olemuksemme viestittävät useinkin tuhannen kertaa enemmän kuin puheemme! Siten ymmärrämme nyt ehkä ensimmäistä kertaa todella, mitä tarkoittaa Sanan ilmaisu:

”Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat? Sillä te olette kalliisti ostetut.

Kirkastakaa siis Jumala ruumiissanne.” (1.Kor.6).

Tämä temppeli tarvitsee tietyn määrän huomiotamme, jotta voisimme hengessämmekin palvella niin Herraa, Omistajaamme, kuin lähimmäistämme! Siksi aivan ensimmäisenä aamulla kävin jo lenkillä, uskoen seuraavien kävelyiden sujuvan entistä kevyemmin!

”Samalla tavoin tulee myös miesten rakastaa vaimojansa niinkuin omia ruumiitaan; joka rakastaa vaimoansa, hän rakastaa itseänsä. Sillä eihän kukaan koskaan ole vihannut omaa lihaansa, vaan hän ravitsee ja vaalii sitä, niinkuin Kristuskin seurakuntaa, sillä me olemme hänen ruumiinsa jäseniä. ’Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.’ Tämä salaisuus on suuri; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa. Mutta myös teistä kukin kohdaltaan rakastakoon vaimoaan niinkuin itseänsä; mutta vaimo kunnioittakoon miestänsä.” (Ef.5).

”Sillä eihän kukaan koskaan ole vihannut omaa lihaansa, vaan hän ravitsee ja vaalii sitä, niinkuin Kristuskin seurakuntaa, sillä me olemme hänen ruumiinsa jäseniä.”

Miettikäämme todella vakavasti, kuinka tärkeätä onkaan pitää huolta, ei vain sielusta, vaan ”mainostilastammekin”, joka kantaa mukanaan jotakin aivan ainutlaatuista:

”Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä.” (2.Kor.4).

Olisikohan aika pohtia uudelleen omaa osuuttamme tästä saviastiasta huolehtimisessa?