Sammuvatko lamppumme?

”Silloin on taivasten valtakunta oleva kymmenen neitsyen kaltainen, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät ylkää vastaan. Mutta viisi heistä oli tyhmää ja viisi ymmärtäväistä. Tyhmät ottivat lamppunsa, mutta eivät ottaneet öljyä mukaansa. Mutta ymmärtäväiset ottivat öljyä astioihinsa ynnä lamppunsa. Yljän viipyessä tuli heille kaikille uni, ja he nukkuivat. Mutta yösydännä kuului huuto: 'Katso, ylkä tulee! Menkää häntä vastaan.' Silloin kaikki nämä neitsyet nousivat ja laittoivat lamppunsa kuntoon. Ja tyhmät sanoivat ymmärtäväisille: 'Antakaa meille öljyänne, sillä meidän lamppumme sammuvat.' Mutta ymmärtäväiset vastasivat ja sanoivat: 'Emme voi, se ei riitä meille ja teille. Menkää ennemmin myyjäin luo ostamaan itsellenne.' Mutta heidän lähdettyään ostamaan ylkä tuli; ja ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssansa häihin, ja ovi suljettiin.” (Matt.25).

Jostakin syystä olen mieltynyt nykyaikaisiin lamppuihin, jotka ovat niin pienikokoisia mutta kuitenkin tehokkaita. Etenkin aivan erikoislaatuisia ovat muutamat lamppuni, joissa käytän paristoja, jotka eivät enää toimi missään muussa laitteessa. Siitä huolimatta lamput palvelevat kuukausia, antaen valkeutta ja valaisten tarpeellisina hetkinä! Kuitenkin on minulla aina varalla suuri määrä varaparistoja, jottei pimeys pääsisi yllättämään.

Kuinka ristiriitaista onkaan ajattelumme hengellisellä alueella! Lainauksemme on tarkoitettu selvääkin selvemmäksi varoitukseksi kaikkia sukupolvia ajatellen, mutta jokin sisimmässäni saa suorastaan punaisen, varoittavan valon vilkkumaan juuri nyt, tässä päivässä, jossa elämme! Voisiko olla niin, että me, itseämme valveutuneina uskovaisina pitäen, ajattelemme vain hyvin lyhytnäköisesti? Voisiko olla niin, että me olemme hengelliseen lamppuumme lirauttaneet jonkin astian pohjalta ehkä sakkaisenkin öljytilkan? Mistä päättelemme tuon tilkan riittävän tässä myrskyisessä ja tuulisessa ajassa päämääräämme saapumiseen asti?

En tiedä mitä muut ajattelevat, mutta ainakin minun korvani kuulevat pasuunan lailla kaikuvan herätyskutsun ja varoituksen:

”Katso, ylkä tulee! Menkää häntä vastaan!”

Olemme tekemisissä todellakin valmistautumista edellyttävän asian kanssa! Emme voi syöksyä pukeutumatta peittojemme alta ulos kadulle, saati sitten ilman lamppuamme, joka on välttämätön ehkäisemään kompastumisemme! Pelkkä lamppukaan ei riitä, vaan sen on palettava, luoden valoansa siinä olevan öljyn vaikutuksesta. Usko ei ole jokamiehen, eikä kutsun kaikuessa riitä pelkkä hetken mielijohde, vaan jokaisen on valmistauduttava, annettava valmistaa itsensä tuota tuhansia vuosia odotettua hetkeä varten! Esimerkkimme mukaisesti ei riitä neitsyyskään, koska neitsyydellä on merkityksensä vain viisauteen yhdistettynä!

”’Iloitkaamme ja riemuitkaamme ja antakaamme kunnia hänelle, sillä Karitsan häät ovat tulleet, ja hänen vaimonsa on itsensä valmistanut. Ja hänen annettiin pukeutua liinavaatteeseen, hohtavaan ja puhtaaseen: se liina on pyhien vanhurskautus.’ Ja hän sanoi minulle: ’Kirjoita: Autuaat ne, jotka ovat kutsutut Karitsan hääaterialle!’ Vielä hän sanoi minulle: ’Nämä sanat ovat totiset Jumalan sanat.’ Ja minä lankesin hänen jalkojensa juureen, kumartaen rukoillakseni häntä. Mutta hän sanoi minulle: ’Varo, ettet sitä tee; minä olen sinun ja sinun veljiesi kanssapalvelija, niiden, joilla on Jeesuksen todistus; kumarra ja rukoile Jumalaa. Sillä Jeesuksen todistus on profetian henki.’” (Ilm.19).

Mitä kaikkea voisimmekaan kirjoittaa kanssapalvelijoiden edessä kumartamisesta! Me emme saa mistään hinnasta rakastua Yljän ystäviin, saati sitten alkaa harjoittamaan jonkinlaista silmäpeliä heidän kanssansa, sillä me olemme menossa, matkalla häihin, koko sydämemme kaipauksen Täyttymyksen kanssa! Kuinka vaarallisessa ja eksyttävässä ajassa elämmekään! Emme voi kyllin usein viitata Johannes kastajan kautta annettuun esikuvaan:

”Jolla on morsian, se on ylkä; mutta yljän ystävä, joka seisoo ja kuuntelee häntä, iloitsee suuresti yljän äänestä. Tämä minun iloni on nyt tullut täydelliseksi. Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä. Hän, joka ylhäältä tulee, on yli kaikkien. Joka on syntyisin maasta, se on maasta, ja maasta on, mitä hän puhuu; hän, joka taivaasta tulee, on yli kaikkien. Ja mitä hän on nähnyt ja kuullut, sitä hän todistaa; ja hänen todistustansa ei kukaan ota vastaan. Joka ottaa vastaan hänen todistuksensa, se sinetillä vahvistaa, että Jumala on totinen. Sillä hän, jonka Jumala on lähettänyt, puhuu Jumalan sanoja; sillä ei Jumala anna Henkeä mitalla.” (Joh.3).

Kuinka tärkeä onkaan meille jokainen Jumalan suusta lähtevä Sana!