”Kaikki, mitä teette, se tehkää
sydämestänne, niinkuin Herralle eikä ihmisille, tietäen, että te saatte
Herralta palkaksi perinnön; te palvelette Herraa Kristusta. Sillä se, joka
tekee väärin, on saava takaisin, mitä on väärin tehnyt; ja henkilöön ei
katsota.” (Kol.3).
Miten
tämä kaikki on toteutettavissa tässä entistä enemmän pimenevässä hetkessä,
jossa jo selvästi kaikuu kutsuhuuto: ”Katso,
ylkä tulee! Menkää häntä vastaan!” (Matt.25)? Olemme kuulleet puhuttavan
paljon siitä, kuinka useimpien rakkaus kylmenee ja laittomuus saa aina vain
suuremman vallan. Kirjoitimme siitä, kuinka jokaisella meillä on oma lamppumme
ja oma öljyastiamme, jotka ovat niin persoonallisia, ettei niitä voi jakaa edes
omalle sukulaiselle, ei rakkaimmalle omaisellemmekaan!
Mutta
on todella paljon jumalallista alkuperää olevaa, mitä voimme jakaa, ja meidän
tulee jakaa kaikkialla siellä, missä sitten kuljemmekin ja olemme! Tämän toteutumiseksi
me emme milloinkaan voi lakata itse etsimästä Herraa voidaksemme olla todella
sitä mitä meidän tulee olla. Moni ajattelee kerran löytäneensä Herran, ja sillä
hyvä! Herra ei sinänsä halua piiloutua keneltäkään, mutta meidän olemuksemme on
aivan liian valmis toteuttamaan inhimillisiä halujamme, jotka kaikki omalla
tavallaan luovat sumu- ja pilviverhoa kaiken sen eteen, minkä tulisi olla
päivittäistä todellisuuttamme! Siksi voimallinen kehotus, juuri tässä ajassa:
”Etsikää Herraa silloin, kun hänet löytää
voidaan; huutakaa häntä avuksi, kun hän läsnä on.”
Miksi
lainata tällaista kohtaa uskovaisille ihmisille? Onko kaikki kohdallamme
todella niin selvää ja yksinkertaista, kuin mitä tämä aika saa meidät
ajattelemaan? Olen henkilökohtaisesti kuunnellut paljon entisaikojen kokouksia
ja saarnoja, ja mitä enemmän ajattelen kaikkea tämän hetken näkökulmasta, sitä
suurempi jumalanpelko valtaa sisimpäni. Eikö koko omakin ympäristöni huokaile
kaiken keskellä petollista lohdutusta ja ymmärtämystä, kokonaisvaltaisena
viestinään: ”Ole huoletta, näethän selvästi millaisessa ajassa elät, niin ettei
kukaan voi odottaa sinulta enempää kuin mitä jo olet ja mitä jo teet! Miksi kantaa
murhetta ja huolta yleensä ottaen mistään, sillä aika on niin pitkälle kulunut,
ettei millään ole enää väliä!” Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta en
voi mitään sille, että ensimmäisen helluntaisanoman tähän maailmaan tuoma pisto
ulottuu yhä vielä sisimpääni, saaden minut kaikesta huolimatta etsimään Herraa
aivan uudella tavalla ja kysymään:
”Kun he tämän kuulivat, saivat he piston
sydämeensä ja sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: ’Miehet, veljet, mitä
meidän pitää tekemän?’” (Apt.2).
Tiedän,
ettei tästä pistosta juurikaan enää haluttaisi kuulla, saati sitten saarnata
siitä, mutta Kirjoitusten todistus ulottuu meidänkin aikaamme, minun aikaani ja
olotilaani. Seuraavaa ei ole kirjoitettu tarkoittamaan vain muutamaa jalustalle
nostettua, vaan sen tulisi aikaansaada pisto meidän jokaisen sydämessä!
”Kuka siis on se uskollinen ja
ymmärtäväinen huoneenhaltija, jonka hänen herransa asettaa pitämään huolta
hänen palvelusväestään, antamaan heille ajallaan heidän ruokaosansa? Autuas se
palvelija, jonka hänen herransa tullessaan havaitsee näin tekevän!” (Luuk.12).
Niin
huoneenhaltijoita kuin palvelusväkeäkin on loppuun asti! Kristillinen elämä ei
siis ole rajattu maailmallisten tapahtumien ja kehitysten mukaan, vaan se
kulkee omaa kulkuaan ja tietään aivan loppuun asti! Juuri siksi meille on
enemmän kuin elintärkeää olla mukana tässä Elämänvirrassa, varoen kaikenlaisia
sumu- ja pilviverhoja, joilla ei ole mitään tekemistä armollisen Jumalamme kanssa,
joka yhä vielä kutsuu meitä keskittymään Häneen kaiken maailmallisen sijasta. Mieleeni
palaavat jälleen kerran erään tunnetun jumalanmiehen ja saarnaajan sanat:
”Tässä
ajassa Jumala kulkee miljoonien ohitse, siunatakseen juuri sinua, joka uskot!”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti