Kenen tykönä olemme? 2

”Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne. Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä.” (Matt.11).

Kuinka elävä kuva ihmiselämästä onkaan juuri nyt kokemamme takatalvi pohjoisessa kotimaassamme! Pari päivää sitten ihmiset kulkivat ulkona lyhythihaisissa paidoissa ja shortseissa, mutta tänään ei ole menemistä ulos ilman talvivaatteita. Kaiken tämän keskellä joudumme todella ajattelemaan asennettamme hengelliseenkin elämään, etenkin jos tämänpäiväinen tilanne suorastaan masentaa meitä. Jos koska, niin juuri nyt, tässä ajassa, meidän on oltava rehellisiä itsellemme ja tutkisteltava asennettamme jumalallisiin asioihin. Vaikka pyrimmekin välttelemään ajatusta takatalvista kristillisessä elämässämme, taitaa olla todellisuutta, että niitä riittää matkamme varrella enemmän kuin mitä tuntuu soveliaalta.

Itse panen merkille ajoittain ja mielestäni liiankin usein komplikaatioita, joita syöpälääkitykseni aiheuttavat kehossani ja samanaikaisesti mielessänikin. Taistellessani masennusta ja huolta vastaan, olen alkanut entistä useammin laskea leikkiä toteamalla ihmisille, että en voi lakata ihmettelemästä, miten näin nuoren (yli 70) miehen elämään voi tulla niin monia vanhuuden oireita! Todellisuus on kaiken takana se, että kirjoittajan on ajoittain aika vaikea hyväksyä nykyinen tilanteensa, joka lähes totaalisesti estää kauemmaksi matkustamisen ja rajoittaa jopa omalla paikkakunnalla liikkumista. Mieli kuitenkin kokonaisuudessaan halajaisi tuttujen luona vierailemista ja vielä tehokkaassa Jumalan Valtakunnan työssä olemista.

Kaiken keskellä pysyy kuitenkin todellisuutena se, että kukaan meistä ei ole yksin vanhuudessakaan, sairaudenkaan keskellä, vaikka oma mieli kapinoisikin todellisuutta vastaan. Siksi meidän on vain oltava varmoja siitä Kenen kanssa olemme tekemisissä kaikkien omien ristiriitaisten tunteiden keskellä! Niin, on kaksi eri mieltä, jotka jatkuvasti kamppailevat vallasta olemuksessamme!

”Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli, joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen; hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti.” (Fil.2).

Miksihän meille on niin vaikeata olla vain tavallinen ihminen? Mitä olemmekaan toistaneet jopa joidenkin kyllästymiseen asti siitä, miten opetuslapsi pakostakin joutuu kokemaan Herransa kärsimykset omassa kehossaan!

”Koska siis Kristus on kärsinyt lihassa, niin ottakaa tekin aseeksenne sama mieli - sillä joka lihassa kärsii, se lakkaa synnistä - ettette enää eläisi tätä lihassa vielä elettävää aikaa ihmisten himojen mukaan, vaan Jumalan tahdon mukaan.” (1.Piet.4).

Kuinka usein elämäni aikana olenkaan saanut kuulla voimakasäänisenä nuhteena ajatuksen: ”Kuinka Markku kehtaa esiintyä niin varmana esittämiensä hengellisten asioiden suhteen? Eihän sellainen käy päinsä, koska kaikki uskonelämässä on epävarmaa!”

Oi, jospa ihmiset tietäisivät millaisissa sisäisissä taisteluissa olen ollut koko uskonelämäni ajan! Rohkenen veljemme Paavalin tavoin tuoda esiin todellisuuden, joka pätee, ei vain Aasiassa, vaan koko maailmassa:

”Sillä me emme tahdo, veljet, pitää teitä tietämättöminä siitä ahdistuksesta, jossa me olimme Aasiassa, kuinka ylenpalttiset, yli voimiemme käyvät, meidän rasituksemme olivat, niin että jo olimme epätoivossa hengestämmekin, ja itse me jo luulimme olevamme kuolemaan tuomitut, ettemme luottaisi itseemme, vaan Jumalaan, joka kuolleet herättää. Ja hän pelasti meidät niin suuresta kuolemanvaarasta, ja yhä pelastaa, ja häneen me olemme panneet toivomme, että hän vielä vastakin pelastaa, kun tekin autatte meitä rukouksillanne, että monesta suusta meidän tähtemme kohoaisi runsas kiitos siitä armosta, joka on osaksemme tullut.” (2.Kor.1).

Millaisia ahdistuksia olenkaan kokenut, mutta Herrani käsi on ollut kanssani, ja siksi rohkenen korostaa juuri nyt aivan erikoisella tavalla veljemme sanoja:

”…häneen me olemme panneet toivomme, että hän vielä vastakin pelastaa, kun tekin autatte meitä rukouksillanne…”