”…eikä näyttäisi tulevan meistä…”

”Sillä Jumala, joka sanoi: ’Loistakoon valkeus pimeydestä’, on se, joka loisti sydämiimme, että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoissa, levittäisi valoansa. Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä. Me olemme kaikin tavoin ahdingossa, mutta emme umpikujassa, neuvottomat, mutta emme toivottomat, vainotut, mutta emme hyljätyt, maahan kukistetut, mutta emme tuhotut. Me kuljemme, aina kantaen Jeesuksen kuolemaa ruumiissamme, että Jeesuksen elämäkin tulisi meidän ruumiissamme näkyviin.” (2.Kor.4).

Olemme kirjoittaneet heikkoudesta, joka on väkevyyttä:

”Sentähden minä olen mielistynyt heikkouteen, pahoinpitelyihin, hätään, vainoihin, ahdistuksiin, Kristuksen tähden; sillä kun olen heikko, silloin minä olen väkevä.” (2.Kor.12).

Olisiko Paavali ainoa, joka esittää tällaisia ajatuksia ja näkemyksiä? Jos luemme Jumalan Pyhää Sanaa oikealla mielellä, Pyhän Hengen avustuksella, voimme todeta koko Kirjoitusten puhuvan siitä heikkoudesta, joka Jumalan silmissä on väkevyyttä. Miten Henki kuvaa Jumalan Sanan todellista luonnetta?:

”Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan - ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi. Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. Onhan kirjoitettu: ’Minä hävitän viisasten viisauden, ja ymmärtäväisten ymmärryksen minä teen mitättömäksi.’ Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi? Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat,” (1.Kor.1).

Ei puheen viisaudella! Mitä arvostettiin tuohon aikaan ehkä ylitse kaiken muun? Ketä suorastaan palvottiin ”jumalallisella” pelolla hänen suustaan kaikuvien sanojen perusteella? Kenen sana määritti koko kansan kohtalon ja keneen katsottiin kaikissa elämän tilanteissa? Kenen puheen halveksiminen tuona aikana saattoi johtaa kivittämiseen? Niin, niin, oli yksi ihmisryhmä, jolla yksinomaan katsottiin olevan jumalallinen viisaus siinä määrin, että koko kansalta odotettiin kuuliaisuutta ja tottelevaisuutta jopa kuolemaan asti! Tämä ihmisryhmä itsekin pelkäsi omia puheitaan ja näkemyksiään kansan edessä!

”Hän vastasi ja sanoi heille: ’Minä myös teen teille kysymyksen; sanokaa minulle: oliko Johanneksen kaste taivaasta vai ihmisistä?’ Niin he neuvottelivat keskenänsä sanoen: ’Jos sanomme: 'Taivaasta', niin hän sanoo: 'Miksi ette siis uskoneet häntä?' Mutta jos sanomme: 'Ihmisistä', niin kaikki kansa kivittää meidät, sillä se uskoo vahvasti, että Johannes oli profeetta.” (Luuk.20).

Tällainen siis oli tuon ajan uskonnollinen johto! Pätivätkö vastaavanlaiset ajatukset vain tuona aikana, vai kohtaisimmeko jotakin vastaavaa omassakin ajassamme? Millaista kieroutta ja silmänpalvontaa sisältääkään uskonnollinen maailma! Miksi? Kätketyn mammonan ja väärien kohteiden palvonnan vuoksi! Vääränlaisen väkevyyden johdosta, hallitsemisen halun johdosta, joka kohtelee alaisiaan halveksivasti, vaikuttaen näiden onnettomuudeksi, ei parhaaksi!

Kuka jo ennen veljeämme Paavalia vie ajatuksemme Jumalan tien ja kutsumuksen yksinkertaisuuteen, pois puheen viisaudesta ja ihmiskorostuksesta? Mihin halusi Herramme vastauksen aikansa uskonnolliselta johdolta?:

”Minä myös teen teille kysymyksen; sanokaa minulle: oliko Johanneksen kaste taivaasta vai ihmisistä?”

Mikä oli ylipäätänsä Herramme arvio ensimmäisen tulemuksensa edelläkävijästä?:

”Totisesti minä sanon teille: ei ole vaimoista syntyneitten joukosta noussut suurempaa kuin Johannes Kastaja; mutta vähäisin taivasten valtakunnassa on suurempi kuin hän.” (Matt.11).

Mikä oli Johanneksen oma arvio itsestänsä, esikuvana meille jokaiselle tässäkin ajassa?:

”Jolla on morsian, se on ylkä; mutta yljän ystävä, joka seisoo ja kuuntelee häntä, iloitsee suuresti yljän äänestä. Tämä minun iloni on nyt tullut täydelliseksi.

Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä.” (Joh.3).

Eikö tämä olekin mitä elävin kuva heikkoudesta, joka on väkevyyttä?