Kultaiset vasikat 3

   Minä arvostan jokaista veljeäni ja sisartani ja jokaista rakkaudenosoitusta. Kaikkivaltias Jumala on tuomarini ja todistajani, etten puhu näistä asioista itseni tähden. Niin kuin Paavali aikanaan, minä odotan näkeväni Rakkauden kantavan hedelmää veljissäni ja sisarissani. Jumala on todistajani, että tuon hedelmän näkeminen tuottaa minulle suuremman sisäisen ilon kuin mitkään maalliset aarteet tai muu omalle kohdalleni tuleva ilo. Tämä on jokaisen todellisen Jumalan palvelijan todistus.

   Miksi minä joudun todistamaan näiden veljien ja sisarten kanssa samaa? Miksi torilla olo koituu häpeäksi veljille ja sisarille, "seurakunnalle"? Miten kauaksi oikein olemme poikenneet todelliselta tieltä? Oikea oppi on tappanut lähes kaiken rakkaudellisuuden ja armahtavaisuuden. Onko parempi olla oikea opilta ja väärä sydämeltä, vai oikea sydämeltä ja väärä opilta?

   Kuinka monta Saksanmatkaa olemmekaan tehneet, kuinka monta ateriaa olenkaan tilannut matkan aikana kielitaidottomille, johdatellut oudoissa paikoissa, ilman että yksikään olisi kysynyt: "Veli Markku, saatko sinä jotakin syötävää? Voisinko minä tarjota sinulle vaikka kupillisen kahvia?" Viimeisimmän matkan aikana, kun runsaammalla joukolla olimme liikkeellä, yksi veli esitti tämän kysymyksen! "Suumme on auennut puhumaan teille, korinttolaiset, sydämemme on avartunut. Ei ole teillä ahdasta meidän sydämessämme, mutta ahdas on teidän oma sydämenne. Antakaa verta verrasta - puhun kuin lapsilleni - avartukaa tekin." (2. Kor.6).

   Minulle tarjottiin Heinolan torilla kesän aikana enemmän kahvikupillisia kuin mitä olen elämäni aikana kotien ulkopuolella saanut nauttia. Kuinka monta kertaa kutsuikaan viereisessä ruudussa koreja myyvä kauppias minut kahville torikahvilaan, vaikka hän ei tiedä uskonasioista mitään! Oli todistukseni huono tai hyvä, puutteellinen varmastikin, mutta hän tiesi kuka olen ja mitä olen. Jopa leirintäalueelta oleva henkilökin tarjosi parikin kertaa minulle kahvit. "Joka tarjoaa vaikkapa vain lasillisen vettä...!" Ei vain kahvia, vaan ystävällisyyttä, hyviä sanoja, luottamusta ylitse kaikkien odotusten!

   "Antakaa meille tilaa sydämessänne..." (2. Kor.7:2). Kenelle minä olen tehnyt todellista vääryyttä, kenelle olen ollut turmioksi, kenelle olen tuottanut vahinkoa? Miksi rehellisyyden nimissä joudun yhtymään tuon veljen todistukseen, että meidän silmissämme maailman ihmiset, jumalattomat, osoittavat meille enemmän rakkautta ja ystävällisyyttä kuin uskonveljet ja sisaret, aivan harvoja lukuun ottamatta? Miksi joudumme tuntemaan saavamme enemmän tilaa niiden sydämissä, jotka eivät niin sanotusti usko?

   Olemmeko täynnä uskontoa uskon sijasta? Toteutuuko tai onko jo toteutunut meidän keskuudessamme se, mitä Marx sanoi: "Uskonto on oopiumia kansalle!" Oletko koskaan nähnyt oopiumin orjaa; ihmistä, joka vuosikausia on nauttinut tuota ainetta? Hän on ulkonaisesti kuin muumioitunut luuranko! Mitä tämä sanoo meille hengellisesti? Uskonnollisuus ilman todellista uskoa vie meidät tilaan, jossa jokainen kauhistuu jo ulkonaista olemustamme! Meissä ei ole todellista elinvoimaa, ei todellista elämää, vaan ainoastaan uskonnollisuus, joka kauhistuttaa ketä tahansa ja karkottaa janoavat sielut. Jos pakanat pystyvät osoittamaan enemmän rakkautta toisiansa kohtaan ja jumalanlapsia kohtaan, kuin mitä seurakunnan sisällä on mahdollista, tulisi sen herättää meidät todelliseen Jumalan mielen mukaiseen murheeseen!

   Anteeksiantamattomuus tappaa kaiken todellisen elämän ja voiman uskovaisesta. Ulkonaisesti saattaa näyttää hyvältä, mutta Jeesus itse sanoo: "Sillä jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi; MUTTA JOS TE ETTE ANNA IHMISILLE ANTEEKSI, NIIN EI MYÖSKÄÄN TEIDÄN ISÄNNE ANNA ANTEEKSI TEIDÄN RIKKOMUKSIANNE" (Matt.6).

   "Niin kyllä, mutta jos joku veli opillisesti rikkoo!" Eikö silloin tarvitse antaa anteeksi? Ei, hyvin monen mielestä! Mutta sanooko Jumalan Sana niin? "Pitäkää itsestänne vaari! Jos sinun veljesi tekee syntiä, niin nuhtele häntä, ja jos hän katuu, anna hänelle anteeksi." Eritteleekö Jumalan Sana erilaatuiset synnit? Tämän synnin voit antaa anteeksi, mutta tätä et! On kyllä yksi kohta, jota voidaan käyttää veljen lyömiseen. "Vaan minä kirjoitin teille, että jos joku, jotka kutsutaan veljeksi, on huorintekijä tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja tai juomari tai anastaja, te ette seurustelisi ettekä söisikään semmoisen kanssa" (1.Kor.5:11). Keneen veljeen todella voisit kohdistaa tämän?  Jos joku on rikkonut ja katuu, eikö meidän tule antaa anteeksi? Tämä raamatunkohta ei koske ketään katuvaa, vaan ihmisiä, jotka katumatta jatkavat entisenlaista langennutta elämäänsä. Kuka meistä voisi määritellä, mikä on synnin mitta itse kunkin kohdalla?

   "Se veli teki sitä ja sitä niin monta vuotta! Siksi se on anteeksiantamatonta!" Jos joku veli on vaikka kymmenen vuoden ajan rikkonut jossakin kohden, mutta sitten katunut ja pyytänyt itkien anteeksi, niin Veri peittää hänen rikkomuksensa. Mutta jos sinä veljeni, sisareni, vielä nyt kymmenenkin vuoden kuluttua asioiden selvittämisestä huudat tuomiota hänen yllensä, olet sinä se, joka olet rikkonut satakertaisesti häneen verrattuna. Jumalan Sanan mukaisesti sinun syntisi pysyvät, eikä Taivaallinen Isä voi antaa niitä anteeksi, ennen kuin sinä kadut. Veli on saattanut tehdä huorin sinun mielestäsi, mutta Jumalan silmissä sinä olet veljesi murhaaja. Jos minun pitäisi valita, olisin sata kertaa mieluummin syyllinen haureuteen, kuin veljen murhaan! Jos sinä kaiken lisäksi olet saarnaaja, ja kuulijoitasikin (vaikka kokousten ulkopuolella) yllyttänyt samaan, olet sinä johtajana osallisena ja vastuussa muidenkin asennoitumiseen!

   Aivan tarkoituksellisesti pysähdyin lainaten vain yhden jakeen. "Pitäkää itsestänne vaari! Jos sinun veljesi tekee syntiä, niin nuhtele häntä, ja jos hän katuu, anna hänelle anteeksi." Jos Sanassa lukisi vain näin vähän, olisi ehkä mahdollisuus jonkinlaiseen väärinymmärrykseen. Mutta mitä Jeesus sanoo heti perään? "Ja jos hän seitsemän kertaa päivässä tekee syntiä sinua vastaan ja seitsemän kertaa kääntyy sinun puoleesi ja sanoo: 'Minä kadun', niin anna hänelle anteeksi."  Tulisiko meidän huudahtaa samalla tavoin kuin apostolit tuona aikana: "Lisää meille uskoa!" (Luuk.17). Meidän epäuskomme tähden me olemme niin armottomia ja laupeudettomia!

   Aivan saman voimme lukea Matt.18:21-. "Silloin Pietari meni hänen tykönsä ja sanoi hänelle: 'Herra, kuinka monta kertaa minun on annettava anteeksi veljelleni, joka rikkoo minua vastaan? Ihanko seitsemän kertaa?' Jeesus vastasi hänelle: 'Minä sanon sinulle (NÄIN SANOO HERRA): ei seitsemän kertaa, vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän." Näiden sanojen tulisi tuoda häpeän puna poskillemme, sillä tässä kohden rikkomuksemme ja syntimme huutaa taivaaseen asti. Jo 3.Moos.19 sanotaan: "Älä liiku panettelijana kansasi keskellä äläkä vaani lähimmäisesi verta. MINÄ OLEN HERRA. Älä vihaa veljeäsi sydämessäsi, vaan nuhtele lähimmäistäsi, ettet joutuisi hänen tähtensä syynalaiseksi. Älä kosta äläkä pidä vihaa kansasi lapsia vastaan, VAAN RAKASTA LÄHIMMÄISTÄSI NIINKUIN ITSEÄSI. MINÄ OLEN HERRA." (jakeet 16-18).

   Erittäin huomionarvoinen on seikka, joka mainitaan kummassakin lainauksessa: "...joka rikkoo MINUA vastaan!" Kuinka paljon onkaan ihmisiä, jotka katsovat jopa toisessa valtiossa tapahtuneen rikkomukseksi itseänsä vastaan, ja kantavat syytöstä Herran edessä toista vastaan vuosikausia!

   Kuinka totta onkaan tänä päivänä Miika 7:2: "Poissa ovat hurskaat maasta, eikä oikeamielistä ole ihmisten seassa. Kaikki he väijyvät verta, pyydystävät verkolla toinen toistansa." Samasta asiasta puhuu Jer.5:26: "Sillä minun kansassani on jumalattomia; he väijyvät, niinkuin linnunpyytäjät kyykistyvät, he asettavat ansoja, pyydystävät ihmisiä."

   Kuinka totta onkaan myös se, mitä Herramme jatkaa. Ensin Hän sanoo: "Minä sanon sinulle; ei seitsemän kertaa, vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän. Sentähden taivasten valtakunta on verrattava kuninkaaseen, joka vaati palvelijoitansa tilille..." Tänä päivänä näyttää enemmänkin siltä, että tilille vaatijat ovat tavallisia kansalaisia - aivan kuten tuonakin aikana. Kuningas armollisesti antoi anteeksi velan alamaisellensa, joka oli velkaa kymmenentuhatta leiviskää (yksi leiviskä noin 5600 mk). Mutta päästyään juuri pälkähästä tämä kohtasi erään kanssapalvelijoistaan, joka oli hänelle velkaa sata denaria (yksi denari noin 40 penniä) ja tarttui häneen, kuristi häntä kurkusta ja sanoi: 'Maksa, minkä olet velkaa'. Minkäänlainen anelu, ei edes maahan lankeaminen auttanut. Hänet heitettiin vankeuteen, kunnes maksaisi velkansa. Miksi tämä kaikki tuntuu niin tutulta?

   Jumala armahtakoon meitä kaikkia tässä ajassa! Veljeni, sisareni, kuka tahansa oletkin. Sinäkin, joka välttelet seuraani sen tähden, että olen pyytänyt anteeksiantamusta veljelleni! Eikö meille aivan kuin huuda Herran Sanat Pyhien Kirjoitusten sivuilta: "Sinä paha palvelija! Minä annoin sinulle anteeksi kaiken sen velan, koska sitä minulta pyysit; EIKÖ SINUNKIN OLISI PITÄNYT ARMAHTAA KANSSAPALVELIJAASI, NIINKUIN MINÄKIN SINUA ARMAHDIN?"

   Tuon palvelijan sydämettömyys ja toisen kurja kohtalo eivät siis jääneet salaan, vaan asia kantautui kuninkaan korviin. Mitä sanotaan sitten tuosta herrasta? Jos jo jonkun maallisen herran vihastuminen saa kylmät väreet kulkemaan selkäpiitä pitkin, niin mitä meidän tulisikaan ajatella siitä, että tässä itse asiassa puhutaan Taivaallisesta Isästämme, Herrastamme!! "Ja hänen herransa vihastui ja antoi hänet vanginvartijan käsiin, kunnes hän maksaisi kaiken, minkä oli hänelle velkaa. NÄIN MYÖS MINUN TAIVAALLINEN ISÄNI TEKEE TEILLE, ELLETTE ANNA KUKIN VELJELLENNE SYDÄMESTÄNNE ANTEEKSI."

   Veljeni, sisareni, menkäämme Jumalan armoistuimen luokse niin kauan kuin vielä on aikaa! Jos on yksikin veli tai sisar, jolle et koko sydämestäsi voi antaa anteeksi sitä, mitä hän on rikkonut sinua vastaan, eivät myöskään sinun rikkomuksesi ole anteeksiannetut. Mitä joku on omakohtaisessa elämässänsä rikkonut, se ei ole rikkomus sinua kohtaan, eikä siinä ole mitään, mitä sinun tarvitsisi antaa anteeksi! On aivan samantekevää, kuinka paljon tiedät ja kuinka pitkälle luulet ehtineesi; jos sinulla tässä kohden on vaikeuksia, sinun on lähdettävä liikkeelle aivan alusta, alkeista!

   Veljeni, sisareni, jos voit todeta, että sydämessäsi on hallinnut viha jotakuta veljeä tai sisarta kohtaan vuosikausia - Jumalan valtakunnassa kaikki, mikä ei ole rakkautta, on vihaa - tai ylipäänsä koet vihaa ja koet vaikeaksi rakastaa veljiäsi ja sisariasi, et sinä ole vielä todellisesti uudestisyntynyt, vaikka olisitkin ollut uskovaisen kirjoilla vuosikausia, sillä kukaan uudestisyntynyt ei voi vihata veljeänsä. Jumala kutsuu sinua nyt: Antaudu Hänelle uudestaan ja kokonaisesti, niin hän poistaa kaiken vihan ja antaa sinulle todellisen uudestisyntymisen.

  

Markku Vuori